You are currently browsing the tag archive for the ‘FC Kööpenhamina’ tag.

Jalkapalloväkeä jo pitkään puhuttanut A-maajoukkueen valmentajavalinta saatiin maaliin viime viikolla. Palloliiton saunan lämpötila osoittautui passeliksi ruotsalaisen Hans ”Hasse” Backen kohdalla. Aftonbladet pysyi kuivana ja Backelle vihdottiin sopimus, joka ulottuu vuoden 2017 loppuun. Se käsittää myös vuoden 2018 MM-kisat, jos helvetti jäätyy ja Suomi selviytyy turnaukseen.

Karvan verran päälle kuusikymppinen Backe on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran kansainvälisessä jalkapallossa. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi jalkapalloasiantuntijana Ruotsin televisiossa.
Lue lisää…

Mainokset

Eräs juuri käynnistyneen eurokauden jännittävimmistä päivistä koittaa ensi viikon torstaina, kun Mestareiden liigan lohkot arvotaan Monacossa. Käynnissä olevalla karsintakierroksella on nähty joukko miellyttäviä yllätyksiä. Lohkovaiheeseen saadaankin tuttuun tapaan yllättäviä mausteita, mikäli asetelmat eivät käänny otteluparien toisessa vaiheessa täysin päälaelleen.

Viimeisen karsintakierroksen suurin ottelupari potkaistiin käyntiin tiistaina Lontoossa. Tukun avainpelaajiaan menettänyt Arsenal otti nihkeän 1–0 -voiton italialaisesta Udinesesta ottelussa, jossa vieraat olivat pitkiä jaksoja niskan päällä. Myös Italian maajoukkueesta tuttu Antonio di Natale ei kuitenkaan onnistunut kumppaneineen viimeistelyssä ja himoittu vierasmaali jäi tällä kertaa tekemättä.

Kamppailu antoi kuitenkin Udineselle aimo annoksen itseluottamusta. Tiistain kaltaisella esityksellä verkko tulee heilumaan Stadio Friulilla, joten Arsenal kaipaa kipeästi piristysruisketta peliinsä. Sellaisen saattaa tuoda mukanaan pelikiellosta vapautuva Robin van Persie, joka on manageri Arsène Wengerin käytettävissä ensi viikon ottelussa.

Pohjoismaisesta näkökulmasta käynnissä olevien karsintojen tulokset eivät olleet mairittelevia. Odense riemastutti kotivoitollaan Villarrealista, mutta Skandinavian suurin, tanskalainen FC Kööpenhamina lähtee toiseen osaotteluun tshekkiläistä Viktoria Plzeňiä vastaan kahden maalin takaa-ajoasemasta. Yllätyskotitappio sysäsi juutit kuilun partaalle.

Skånen suurseura, A-maajoukkuepelaaja Markus Halstin edustama Malmö FF siirsi edellisellä kierroksella Glasgow Rangersin lauluun, mutta HJK:n aiemmassa vaiheessa pudottanut Kroatian Dinamo Zagreb on osoittautumassa liian vahvaksi vastustajaksi ruotsalaisille. Avausosan jälkeen valotaululla komeillut 1–4 -tilanne tuntuu tässä vaiheessa jo ratkaisevalta.

Halstin ohella suomalaisnäkökulmaa karsintavaiheessa ovat tarjonneet Arsenalin Carl Jenkinson ja Dynamo Kiovan Roman Eremenko. Suomifutiksen soihdunkantajaksi noussut Eremenko joutuu tällä kertaa katselemaan Mestareiden liigan taistoja televisiosta, kun Dynamon tie tyssäsi venäläisseura Rubin Kazanille kärsittyyn tappioon.

Suomalais-englantilainen Jenkinson päästettiin irti toisella jaksolla Arsenalin puolustuksen koettua muutaman takaiskun loukkaantumisten muodossa. Suomalaisen futisväen keskuudessa kiimaa nostattanut Jenkinson arpoo edelleen maajoukkue-edustuksensa muotoa Lauri Dalla Vallen tapaan. Siteet Suomeen ovat löyhät, mutta paikan raivaaminen Englannin kivikovaan maajoukkueeseen voi olla ”Kallelle” liian kova kanto kaskessa. Aika näyttää, miten tässä varsin kiintoisassa tapauksessa käy.

Euroopan uljaimman seurajoukkuekilpailun lohkovaihe on monille pienempien sarjojen joukkueille todellinen kultakaivos, joten pelissä ovat erittäin suuret asiat. Voitto karsintakierroksella ja eteneminen lohkovaiheeseen tuottaa seuroille heti kättelyssä 7 miljoonaa euroa. Lisäbonuksia tulee pisteistä. Voitosta irtoaa 800 000 euroa ja tasapelistä 400 000. Jatkopeleissä nämä summat moninkertaistuvat.

Vertailun vuoksi: suomalaisten liigajoukkueiden keskibudjetti on kaudella 2011 arviolta 1,2 miljoonaa euroa. Klubi törsää kaudessa 2,1 miljoonaa, mutta sekin tuntuu karkkirahalta UEFA:n jakamien pisterahojen rinnalla.

Suomalaisesta näkökulmasta matka aurinkoon ja isoille rahoille on vielä liian pitkä. Euroopan sarjojen taso on huimassa nousussa ja tässä kilpailussa kotimaiset seurat ovat jääneet lehdelle soittelemaan.

Kiristyneestä kilpailusta huolimatta liian moni kotimainen seura on rakentanut tulevaisuuttaan mahdollisten eurorahojen varaan. Uusin eurotaudista kärsivä potilas on Jyväskylän Jalkapalloklubi, joka on rakentanut budjettinsa utopististen tulevaisuudennäkymien varaan. Kuluneella viikolla julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan JJK:n rahat ovat lopussa ja velkataakka on käymässä kestämättömäksi. Maltti on siis valttia, vaikka eurokuume olisikin nousussa.

Lauantain vakiokupongilla mennään edelleen arvoituksellisissa tunnelmissa. Sumujen saarten kausi on vasta aluillaan ja joukkueiden väliset voimasuhteet ovat edelleen hämärän peitossa.

Valioliigakierroksen varmin voittaja löytyy kohteesta 1. Evertonissa on tehty David Moyesin johdolla tasavarmaa duunia vuodesta toiseen ja joukkue havittelee myös tällä kaudella paikkaa eurokentiltä. Toffeemiehiä vastaan asettuva QPR avasi kautensa murheellisella kotitappiolla Boltonia vastaan. Suunnan muuttumista ei ole ainakaan vielä nähtävissä. Varma ykkönen.

Championshipin otteluissa panokset kannattaa sijoittaa kohteen 7 Derbylle, joka saa vieraakseen Doncasterin. Joukkueiden tasoero on juurikin niin suuri, mitä sarjataulukko ja kuntopuntari kertovat. Lauantaina nähdään pomminvarma kotivoitto.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 20.8. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1(X), 2, 1(X), 1(X), 1, 2(X), X, 2(X), 1, X(2), 1.

Pohjoismaat eivät ole juhlineet viime vuosina jalkapallon Mestareiden liigassa. Edellisen kerran pudotuspeleihin pääsi norjalainen Rosenborg vuonna 2000, kun joukkue pääsi etenemään alkulohkostaan Dortmundin ja Boavistan kustannuksella.

Pitkäjänteinen työ palkitaan onneksi aika ajoin. Kööpenhaminassa Musti-koira ei ole enää yhtä apealla tuulella, kuin edesmenneen taiteilijan Matti Pellonpään legendaarisessa rallissa. Ennakkoluulottomasti tämän vuoden lohkovaiheessa esiintynyt FC Kööpenhamina teki nimittäin viime tiistaina historiaa ja meni ensimmäisenä tanskalaisjoukkueena pudotuspeleihin.

Tivolissa irrotellaan varmasti viikonloppuun asti, sillä Skandinavian liigaryhmien tapauksessa selviytymistä nykymuotoisten europelien jatkokierroksille voidaan jo pitää suuryllätyksenä ja pienenä mestaruutena. Jo mainittu Rosenborg on tehnyt tämän taikatempun ainoana joukkueena ennen FCK:ta – ja vieläpä kaksi kertaa. Keväällä 1997 joukkue eteni sensaatiomaisesti kahdeksan parhaan joukkoon.

Rima ei ole menestyksen suhteen siis niin korkealla kuin etelämpänä Eurooppaa. Pohjoismaalaiset seurat painivat taloutensa osalta täysin eri sarjassa esimerkiksi Englannin, Espanjan ja Italian suurseuroihin verrattuna. Myös idän aroilta löytyy nykyisin maksukykyisiä seurapamppuja, joten Skandinavian osa on ollut siirtyä nokkimisjärjestyksessä jonon hännille.

Yksittäisissä otteluissa yllätyksiä on toki nähty silloin tällöin. Esimerkiksi Skånessa muistetaan varmasti syksyn 2000 karsinnat, joissa Helsingborg laittoi Inter Milanoa nekkuun 1–0 ja pudotti italialaiset ulos lohkovaiheesta. Suomessa muistellaan puolestaan HJK:n ikimuistoisen liigavisiitin ohella TPS:n Mika Aaltosen vuoden 1987 kaukolaukausta, jolla suuri ja mahtava Inter nujertui Giuseppe Meazzalla.

Kööpenhaminan menestys on perustunut pitkäjänteiseen työhön ja toisaalta myös siihen asiaan, jota esimerkiksi suomalaisesta jalkapallosta puuttuu: rahaan. FCK:n budjetti on noin kymmenkertainen suomifutiksen ykkösseura HJK:hon verrattuna.

Kööpenhaminan norjalaisluotsi Ståle Solbakken on saanut rakennettua tasapainoisen ja aktiivisesti hyökkäävän joukkueen, jota johtaa kotimaassaan uuden kevään löytänyt euroratsu Jesper Grønkjær. Fuusioseuran kannatus on vankkaa pääkaupungissa. Kansa on asettunut jo vuosia sitten tukemaan kotipaikkakuntansa seuraa sen ohuesta historiasta huolimatta.

FCK on jyrännyt myös kotimaan kentillä. Kaula Tanskan liigan kakkosena majailevaan OB Odenseen on venähtänyt jo peräti 19 pisteen mittaiseksi. Sieniliigamenestyksestä saatavilla rahoilla kööpenhaminalaiset kaivavat kuilua entistä syvemmäksi.

Seuran nousujohteinen käyrä on herättänyt myös rahamiesten mielenkiinnon. Viime aikoina Tanskassa on puhuttu Chelsea-moguli Roman Abramovitshin pojan kiinnostuksesta FCK:ta kohtaan. Viimeisten tietojen mukaan seura ei ole kuitenkaan kaupan, vaikka ruplia leijailisi tiskiin arkkukaupalla.

Suomifutiksessa riihikuiva kyllä kelpaisi. Turusta kantautuneiden huhupuheiden mukaan TPS:n taustamesenaatti Seppo Sairanen on päättänyt laittaa fyrkkahanat kiinni. Mikäli puheet pitävät paikkansa, on päätös musertava isku seuran mahdollisuuksille tulevan kauden Veikkausliigassa. TPS:n toiminta on ollut jo vuosia raskaasti tappiollista ja vain Sairasen rahat ovat pelastaneet turkulaiset täydelliseltä taloudelliselta mahalaskulta. Mestaruustaistosta putoamiskamppailuun näyttäisi olevan yllättävän lyhyt matka.

Vakiokupongilla jylläävät sumusaarten sarjat, joissa ollaan siirtymässä kohti joulukuun otteluruuhkaa. Voimasuhteet alkavat olla hiljalleen vakiintumassa, mutta kierros vaikuttaa tällä kertaa varsin haastavalta. Loukkaantumislistoja kannattaa siis syynätä vielä lauantaiaamuna tarkkaan – tilanteet saattavat muuttua hyvin nopeasti.

Kierroksen valioliigavarma löytyy kohteesta 4. Stoke City on erittäin vahva kotijoukkue ja nyt se saa vastaansa pirteästi pelanneen, mutta auttamatta kohti pohjamutia hiljalleen valuvan Blackpoolin. Kohteeseen varma ykkönen.

Mestaruussarjan puolella lähes jokainen kohde on tällä kertaa hyvin ympäripyöreä. Kierroksen ideavarmaksi nostan kohteen 8 Derby Countyn, joka matkustaa Bristoliin Cityn vieraaksi. Kotijoukkueen kunto on tällä hetkellä nousujohteinen, mutta pelaajamateriaaliltaan City ei yllä ”Pässien” tasolle. Shefki Kuqi ja kumppanit hakevat pisteet pois Länsi-Englannista. Kohteeseen yllätyskakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 11.12. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 1(X), 1, 2(X), 1, X, 2, 1(X), X, 1(2), 1, 1(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 10.12.2010.

Suomifutiksen ystäville koitti toissa viikolla haikea hetki, kun maamme kaikkien aikojen parhaimpien jalkapalloilijoiden armoitettuun joukkoon kuuluva Antti Niemi kertoi ammattilaisuransa päättymisestä A-maajoukkueen tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Kesällä tullut rannevamma äityi sen verran pahaksi, että viime vuodet englantilaisessa Fulhamissa pelannut maalivahtilegenda päätti lopettaa uransa kesken kauden.

Lähitorjujana maailman eliittiin vuosikaudet kuulunut Niemi jää historiaan eräänä suomalaisen jalkapallon suurimmista ikoneista. Vain “Huuhkajien” nykyinen ykkösmaalivahti Jussi Jääskeläinen kykenee haastamaan Niemen kilpailussa kaikkien aikojen parhaan suomalaismaalivahdin tittelistä.

Oululaislähtöinen Niemi pelasi Suomen maajoukkueessa 67 ottelua vuosina 1997–2007. Kolme vuotta sitten Niemi päätti lopettaa maajoukkueuransa ja antaa tilaa Jääskeläiselle. Maajoukkuepaidan urotöistä kannattajille ovat päällimmäisinä jääneet mieleen Saksan pysäyttäminen Gelsenkirchenissä vuonna 2001 ilmiömäisten torjuntojen siivittämänä sekä syksyn 1998 ikimuistoinen Turkki-ottelu, jossa fenomenaalisen ottelun pelannut Niemi liimasi mahdottomatkin pallot ja johti Suomen yllätykselliseen vierasvoittoon. Viimeisen kerran maajoukkuepaidassa hän pelasi Palloliiton 100-vuotisjuhlaottelussa Espanjaa vastaan viime vuoden lokakuussa esittäen – kuinkas muuten – tukun paraatitorjuntoja.

Niemen pitkä ja vaiherikas ura alkoi Oulussa, jossa hän edusti juniorina OPS:ää ja OLS:ää. Oulusta Niemi siirtyi toisen oululaisen maajoukkuepelaajan Mika Nurmelan kanssa AC Oulun nykyisen valmentajan Juha Malisen houkuttelemana Rauman Pallo-Iiroihin. Veikkausliigassa Niemi debytoi HJK:n paidassa heinäkuussa 1991. Seuraavalla kaudella Klubi voitti Suomen mestaruuden ja Niemi valittiin liigan parhaaksi pelaajaksi.

Ahkerana harjoittelijana tunnettu Niemi teki vuosikaudet pyyteetöntä työtä ja rakensi lopulta hienon uran ulkomailla. HJK:sta Niemi siirtyi Kööpenhaminaan, josta tie vei Skotlantiin. Rangers-pestin jälkeen Antti vakiinnutti paikkansa Heartsin ja maajoukkueen ykkösveräjänvartijana.

Vuonna 2002 Niemi siirtyi Southamptoniin, jossa hän otti lähes välittömästi ykkösveskarin paikan itselleen. Huhupuheiden mukaan myös Manchester Unitedin Alex Ferguson oli tuolloin Niemen perässä, mutta puhelinsoitto agentille tuli muutamaa tuntia liian myöhään. Sopimus Southamptonin kanssa oli jo ehditty solmia. Etelä-Englannissa vietettyjen vuosien aikana Valioliigan veskarieliittiin nousseesta Niemestä tuli kannattajien suursuosikki.

Antti Niemi tunnetaan tervepäisenä ja vastuullisena kaverina, joka piti Suomea pystyssä monina vaikeina hetkinä. Kotimaassa arvostus ei kuitenkaan koskaan noussut sille tasolle, jonka maaginen maalivahti ansaitsisi.

Viikon vakiokierroksella jatketaan sumujen saarten otteluiden merkeissä. Kupongilta löytyy kolme kappaletta Valioliigan taistoja sekä tukku Championshipin kiharaisia vääntöjä. Viikon varmoja kannattaa lähteä hakemaan kohteista 2 ja 4. Liverpool kohtaa kotonaan sarjanousija Stoken, jonka alkuhuuma näyttäisi olevan hiljalleen kääntymässä nihkeämmäksi taaperrukseksi. Varma ykkönen. Kohteessa 4 pikaista paluuta Valioliigaan hamuava Birmingham kohtaa Blackpoolin. Hienosti kautensa avannut kotijoukkue on väkevämpi ja nappaa ottelusta täydet kolme pistettä.

Championshipissä mennään tasaisissa merkeissä, vaikka joukkueiden voimasuhteet alkavatkin hiljalleen hahmottua. Tappiotta tähän asti pelanneet Preston ja Wolverhampton kohtaavat kierroksen kuumassa kärkikamppailussa. Tasapeli lienee todennäköisin lopputulos, mutta vaihtomerkki kannattaa sijoittaa vahvalla materiaalilla kauteen lähteneelle vierasjoukkueelle.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 20.9. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: X(2), 1, 1, 1, 2, 1, 1(X), 1, 2(1), X(2), 1, 1(X), X(1).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 19.9.2008.

JK: 3+3 oikein.

PÄHKINÄNKUORESSA

Tästä blogista löytyy koottuna tekijän jalkapalloaiheisia tekstejä Kansan Uutisten vakiopalstalta ja muista lehdistä sekä blogeista vuodesta 2007 lähtien. Mukana on kirjoituksia myös Etelä-Afrikan MM-kisojen ja Puolan/Ukrainan EM-kisojen aikana pyörineestä Vasuri puhuu -blogista.

Blogin nimi viittaa oululaiseen jalkapalloseuraan Inter Välivainio FC:hen, jonka tunnuslauseena Vetäjä hakee tunnetaan.

Kirjoittaja on oululainen jalkapalloihiminen, joka kannattaa intohimoisesti AC Oulua sekä Suomen A-maajoukkuetta ja seuraa aktiivisesti muutaman muun eurooppalaisen futisseuran edesottamuksia. Brasilialainen ja afrikkalainen futis väräyttävät myös jossain määrin viisaria.

Kirjoittajan kotisivut löytyvät tästä.

Arkistot

Kategoriat

Tilastot

  • 12 410 lukukertaa
Mainokset
%d bloggers like this: