Antisankareita

Brasilian keskikenttäpelaaja Felipe Melo marssi varmasti tyytyväisenä pukukoppiin eilisen puolivälierätaiston ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen. Keskikentän pohjalla mainiosti katkoneen ja Robinhon avausosuman hienolla syötöllä pohjustaneen pelimiehen mielessä kyti kuitenkin jo tuossa vaiheessa tappion siemen. Tyytyväisyys. Brasilia luuli pelin olevan jo ohi.

Ottelu oli lähes täysin järkevästi liikkuneen, aktiivisen Brasilian hallussa. Harva uskoi asetelman kääntyvän tauon jälkeen Hollannille suosiolliseksi. Dungan joukkojen ystävien harmiksi myös suurin osa pelaajista uskoi muodostuneen status quon säilyvän. Toiselle jaksolle kentälle marssinut joukko muistutti aivan liikaa edellisten MM-kisojen neppailevaa ja turhautunutta brassiryhmää.

Näimme oppitunnin joukkueurheilun psykologiasta. Yksikin takaisku voi kääntää liialliseen tyytyväisyyteen sortuvan ryhmän syöksykierteeseen. Alankomaat käytti tilaisuutensa ja eteni ansaitusti jatkoon.

Ja miten kävi Felipe Melon? Mies muuttui hetkessä sankarista antisankariksi. Epäonninen oma maali muutti kupletin juonen ja käsittämätön punainen kortti tuhosi lopullisesti Brasilian mahdollisuudet. Täytyy vain toivoa, että Juventus-pelaaja ei koe Andrés Escobarin kohtaloa palatessaan kotimaahansa turnauksen jälkeen. Erittäin fanaattisesti jalkapalloon suhtautuvalla mantereella kaikki on nimittäin mahdollista. Valitettavasti.

Illan toinen epäonnen soturi oli Ghanan ykköstykki Asamoah Gyan, joka tuhri rangaistuspotkun jatkoajan viimeisillä hetkillä Uruguayta vastaan. Draaman kaari huipentui Black Starsin tappioon hetkeä myöhemmin seuranneessa pilkkuskabassa. Jos Gyanin laukaus olisi suuntautunut vain muutamaa senttiä alemmas, Ghana olisi tehnyt afrikkalaista futishistoriaa ja maaliruiskusta olisi tullut juhlittu puolijumala vuosikausiksi.

Eiliset tapaukset edustivat jalkapallon dramatiikkaa parhaimmillaan. Ilman antisankareita ei voi olla sankareita. Tänään syntyy lisää näitä tarinoita.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 3.7.2010.

Apologia I: Dungan puolustuspuhe

Jalkapalloon liittyy suuria intohimoja ympäri tuntemaamme maailmankaikkeutta. Brasilian varmisteleva 0-0 -nyhjäys alkulohkon viimeisessä ottelussa Portugalia vastaan sai koko galaksin jalkapalloesteetikot raivoihinsa. Reaktio oli voimakas jopa roihuavien juhannuskokkojen härmässä. Suoraa palautetta annettiin niin Yleisradion kisastudiossa (Erkka V. Lehtolan intohimolle suurta arvostusta) kuin sosiaalisissa medioissakin.

Tässä valossa on aika vaikea edes yrittää kuvitella sitä kritiikin määrää, jonka brassiryhmää luotsaava Dunga on saanut osakseen kotimaassaan näin intohimottoman, varmistelevan ja kyynisen esityksen jälkeen. Teilaus on ja tulee olemaan varmasti julkinen sekä kokonaisvaltainen.

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Vain mestarit muistetaan ikuisesti.

AC Oulun keskikentän dynamo, Suomen Zidaneksikin tituleerattu Mika Nurmela on muistaakseni joskus todennut tavoittelevansa voittoa intohimoisesti pelissä kuin pelissä – vaikka pelattaisiin korttia kaveriporukan kesken. Tämän saman teki iltapäivän taistossa myös Dunga, tosin pitkällä tähtäimellä ajateltuna.

Väitän, että Dunga teki Portugali-ottelun toisella jaksolla täysin oikean ratkaisun tiellä kohti maailmanmestaruutta. On totta, että hävitessäänkin Brasilia olisi edennyt jatkoon. Lohkovoitto oli kuitenkin jatkopelien kannalta elintärkeä, sillä sen avulla Brasilia asemoi itsensä jatko-ottelukaaviossa helpompaan sektoriin. Kyynistä? Totta kai, mutta tulevan maailmanmestaruuden kannalta elintärkeää.

Brasilia tulee olemaan aina eräs maailman taitavimmista maajoukkueista. Tässä kilpailussa se ei häviä oikeastaan kenellekään. Jogo bonitolla voitetaan kuitenkin harvoin mestaruuksia. Tarvitaan myös ripaus taktista nerokkuutta ja silloin tällöin myös annos kyynisyyden puolelle lipsahtavaa laskelmointia.

Vaikka Argentiina onkin esittänyt tähän mennessä huikeinta futista kisoissa ja koko koirakoulun läpi käynyt vasuri-Diego on symppis, väitän, että Brasilia vie nämä skabat. Dunga uskalsi laittaa itsensä peliin ja ohjeistaa joukkuettaan tiukassa paikassa epäbrasilialaiseen tyyliin. Tässä bandwagonissa mennään loppuun asti.

PS. Laitetaan loppuun vielä lupaus: jos olen Brasilian mestaruuden suhteen väärässä, lupaan laittaa piakkoin markkinoille tulevan Olli ”Nallari” Lehtimäki – t-paidan päälle ja pyöräillä yhtä soittoa Helsingistä Hämeenlinnaan.

PS2. Hauskaa juhannusta kaikille blogin lukijoille ja futisihmisille!

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 25.6.2010.

G-lohko: Brasilian uusi tuleminen

Brasilialainen jalkapallo on ollut yllekirjoittaneelle ikuinen inspiraation lähde. Brassipelaajien taito, rytmi ja intohimo tekivät nuoreen jalkapallointoilijaan lähtemättömän vaikutuksen jo kauan sitten, muinaisella 80-luvulla.

Vuoden 1970 maailmanmestarijoukkue oli SE kaikkien aikojen joukkue. Tuolloiseen mielipiteenmuodostukseen ei vaikuttanut se fakta, etten ollut vielä syntynytkään vuonna 1970. Videot ja maagisesta ryhmästä kirjoitetut tuhannet rivit auttoivat historiannälkään. Pelé, Jairzinho, Rivelino, Carlos Alberto…huikeita pelaajia.  Jogo bonito eli kaunis peli oli tuolloin kuumin futisteesi. Sittemmin sädekehä on hieman haalistunut, mutta vanhoja nauhoja jaksaa edelleen kelailla silloin tällöin.

Vuosien 1958–70 mestaruuksien jälkeen Brasilia kävi läpi eräänlaista lamakautta. Menestystä ei tullut Socrateen kaltaisista huippunimistä huolimatta ja joukkueen puolustavammaksi muutettu pelitapa herätti laajaa kritiikkiä todella intohimoisesti jalkapalloon suhtautuvassa maassa.

Ironista oli, että paluu kultakantaan tapahtui juuri maltillisemmalla pelitavalla. Tänään tulikasteensa Etelä-Afrikan puikoissa saava Carlos Alberto Parreira luotsasi Brasilian mestaruuteen USA:n MM-turnauksessa vuonna 1994.

Tuon kultajoukkueen puolustus oli rakennettu betoninlujaksi ja pelitapa perustui pallonhallintaan ja loputtomalta tuntuvaan jauhamiseen. Vuoden 1994 Brasilia etsi väsymättä heikkoa kohtaa vastustajan ryhmityksestä ja kun se löytyi, tuon ajan taiturimaisimmat hyökkäyspään pelaajat Romário ja Bebeto lähetettiin tekemään tuhojaan.

MM-turnauksen alla päävalmentaja Dungaan Brasiliassa kohdistunut kritiikki on samansuuntaista. Dunga jätti joukkueestaan Ronaldinhon kaltaiset individualistit pois ja keskittyi valinnoissaan kurissa ja nuhteessa koko ryhmälle töitä tekeviin pelaajiin.

Se ei kaikille kelvannut. Dinhon ulostaminen aiheutti brassimediassa valtavan protestien aallon. Brasilialaisten suhtautumisen jalkapalloon tuntien tämä ei ollut yllättävää. 190-miljoonainen kansa asennoituu fanaattisesti lajiin ja jokaisella on mielipide siitä, ketä kisajoukkueeseen tulisi valita ja miten joukkueen tulisi pelata. Vuoden 1994 turnauksessa valmentaja Parreiran äitikin soitteli kisakylään ja kertoi omat näkemyksensä brassiryhmän kokoonpanosta tuleviin otteluihin.

Mielestäni Dunga on tehnyt juuri sen, mitä pitikin edellisten kisojen pettymyksen kuittaamiseksi. Tuolloin hyökkäyksen kolmikko Adriano-Ronaldinho-Ronaldo oli väsynyt ja haluton. Vuoden 2002 mestaruusloistosta oli jäljellä vain rippeet ja ylimielinen joukkue neppaili itsensä ulos puolivälierissä Ranskaa vastaan. Lähtö olisi saanut tulla jo aikaisemmin.

Nyt Brasilian joukkue on rakennettu huolellisemmin ja sambamaan sankarit tietävät, että kävelemällä ei pelejä voiteta. Copacabanan bilehirmut ovat vaihtuneet jeesusbrasseihin. Joukkueessa on todella suuri määrä uskontoon vakavasti suhtautuvia pelaajia, joten pelisuorituksiin negatiivisesti vaikuttavat hotellihuonekemut jäänevät tässä turnauksessa pitämättä. Se tietää mestaruushaaveille hyvää.

Puolustuksen tärkeimmät pelaajat ovat Mestareiden liigassa menestyneen Interin miehiä: maalivahti Júlio Cesar, toppari Lúcio sekä kovaotteinen laitapuolustaja Maicon. Barcelonan Dani Alves on myös maailmanluokan laitapakki, joten alakerran osalta brassien paketti on kunnossa.

Hyökkäykseen Brasilialla on heittää laaja joukko maailman eturivin pelaajia. Tärkeimmässä roolissa lienevät Real Madridin monipuolinen Kaká ja Sevillan kärkimies Luis Fabiano, jonka harteilla lepää päävastuu maalinteosta. Kurinalainen joukkue etenee lohkostaan jatkoon, vaikka luvassa onkin ainakin kaksi todella haastavaa ottelua. Sen jälkeen tie on auki aina taivaaseen saakka.

Portugalin 70-luvulla syntynyttä porukkaa on kutsuttu kultaiseksi sukupolveksi. Näiden setien (Luis Figo, Rui Costa, Fernando Couto ja kumppanit) joutsenlaulu nähtiin vuoden 2004 EM-turnauksessa, jossa Portugali sössi finaalin ultradefensiiviselle Kreikalle maalein 0–1. Kaikki kunnia helleeneille, mutta mielestäni Portugali teki tuossa ottelussa sen niin sanotusti itse. Tuolloin ottelun jälkeen nähtiin vuolaasti itkevä Cristiano Ronaldo. Toistuuko tämä ilmiö myös nyt alkavassa MM-turnauksessa?

Lusitaanien onneksi uutta verta on saatu nopeasti kehiin. Edellisessä MM-turnauksessa joukkue eteni välieriin, jossa se hävisi Ranskalle 0–1. Noista kisoista muistetaan erityisesti järkyttävä Hollanti-ottelu, jossa jaettiin 12 varoitusta ja neljä pelaajaa lensi punaisen kortin myötä ulos kentältä.

Etelä-Afrikkaan valitun joukkueen kirkkain tähti on kiistatta Real Madridin C. Ronaldo. Taustatuen osalta näyttää takavuosia hiljaisemmalta. Chelsean ailahteleva Deco on päättämässä maajoukkueuraansa näihin kisoihin. Hobitti on sen verran vahvasti jo auringonlaskun pelaajia, että mitään suuria mainetekoja on turha odottaa. Ratkaisevassa roolissa on Atlético Madridin kokenut Simão, jolla on erityisesti erikoistilanneosaamista. Tykki puhui karsinnoissa neljä kertaa, joten maaleja odotellaan.

Puolustuksen osalta Carlos Queirozilla riittää miettimistä. Suomalaisten edellisistä EM-karsinnoista hyvin muistama filmaava toppari Pepe on ulkona, kuten myös tärkeä laitapuolustaja Jose Bosingwa. Ricardo Carvalho ja Bruno Alves edustavat toki laatua keskuspuolustuksessa, mutta muilla saattaa tulla liian kiire taitavien brassien ja juonikkaiden norsunluurannikkolaisten paineessa.

Maaliinkaan ei ole heittää suurnimeä, joten omassa päässä saattaa ovi käydä useammankin kerran. Os Navegadores taistelee lohkon toisesta jatkopaikasta Norsujen kanssa, joten turnauksen avausottelussa on heti hurjat panokset.

Drogba, Drogba, Drogba. Siinäpä viime päivien kuumimmat uutisaiheet maailman urheilumedioissa. Chelsean ykköstykki DD loukkasi harjoitusottelussa kyynärpäänsä ja target-hyökkääjän pelikuntoa koskeva arvontalaulu on sen jälkeen raikunut kylissä ja kaupungeissa. Drogba palasi eilen joukkueensa harjoituksiin, joten toivo pelaamisesta jo turnauksen avausottelussa elää vahvana.

Drogban pelaamisella tai pelaamattomuudella on tietysti suuri merkitys Norsunluurannikon menestysmahdollisuuksille, mutta joukkueesta löytyy muitakin vastuunkantajia. Puolustuspäässä joukkoja johtaa Manchester Cityn KOLOssimainen Kolo Touré. Keskikentälle Norsuilla on heittää Didier Zokoran, Romaricin sekä Yaya Tourén kaltaisia huippumiehiä. Laidalla vauhtia pitää muun muassa Chelseassa uskomattoman hienon kevätkauden pelannut Salomon Kalou.

Suurin kysymysmerkki lienee Lokerenin maalivahti Boubacar Barry. Riittääkö pienikokoisen kassarin taso näihin karkeloihin?

Norsut joutuivat myös viimeksi haastavaan alkulohkoon, joten turha voivottelu arvontaonnen osalta on täysin turhaa – joukkue tietää, että sen täytyy venyä heti avausottelussa. Ryhmän valmennuksesta vastaava kokenut ruotsalainen Sven-Göran Eriksson osaa varmasti psyykata joukkueensa huippuvalmiuteen heti turnauksen alkuvaiheessa.

Itse uskon vakaasti, että Afrikka saa kahdeksan vuoden tauon jälkeen joukkueen puolivälieriin. Tämä joukkue on Norsunluurannikko – Drogban loukkaantumisesta huolimatta.

Totalitaristisen Pohjois-Korean joukkue on näiden kisojen kummajainen. Jengi on valmistautunut kisoihin kaikessa hiljaisuudessa ja sen pelaajista ei ole juuri kenellekään minkäänlaista ennakkotietoa lukuun ottamatta Venäjällä pelaavaa Hong Yong-jota sekä Japanin J-liigassa palloilevaa Jong Tae-setä. Viimeksi mainittu on muuten ollut maaotteluissa varsin tehokas, 22 matsissa on syntynyt 15 osumaa.

Kisoihin valmistavat harjoitusottelut ovat antaneet jonkinlaista osviittaa Pohjois-Korean pelitavasta. Kreikkaa vastaan joukkue venyi tasuriin, mutta kenraalissa tuli Nigerialta kuonoon 1–3. Kim Jong-hunin luotsaama ryhmä puolustaa tiiviisti ja omaa sitkeän asenteen. Kova työ ja hellittämätön liikkuminen ovatkin joukkueen ainoat mahdollisuudet. Tämän lisäksi tarvitaan ripaus hyvää onnea.

Pjongjangissa odotellaan varmasti vuoden 1966 ihmeen toistumista. Tuolloin Pohjois-Korea pudotti Italian alkulohkovaiheessa ja lähetti Azzurrin tomaattisateeseen vimmastuneiden italialaisten jalkapallofanaatikkojen kohteeksi. Tällä kertaa ihmetyötä ei nähdä ja maa poistuu MM-näyttämöltä ilman ainuttakaan pistettä.

Lohkon nimet ja ilmiöt – seuraa näitä:

* Avauskierroksen taisto Portugali–Norsunluurannikko. Huipputärkeä vääntö heti alkuun.
* Brasilian pelitapa. Näpertelystä kohti joukkueena pelaamista.
* Cristiano Ronaldo, Portugali. Nostaako yksin lusitaanit jatkoon?
* Portugalin alakerta. Loukkaantumisten myötä haavoittuvainen, riittääkö taso?
* Didier Drogba. Maailman kiinnostavin kyynärpää.
* Pohjois-Korea. Täydellinen kysymysmerkki.

Matsit:

ti 15.6. klo 17 Port Elizabeth: Norsunluurannikko – Portugali
ti 15.6. klo 17 Johannesburg: Brasilia – Pohjois-Korea
su 20.6. klo 21.30 J’burg: Brasilia – Norsunluurannikko
ma 21.6. klo 14.30 Kapkaupunki: Portugali – Pohjois-Korea
pe 25.6. klo 17 Durban: Portugali – Brasilia
pe 25.6. klo 17 Nelspruit: Pohjois-Korea – Norsunluurannikko

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisen MM-kisablogissa 11.6.2010.