You are currently browsing the tag archive for the ‘Belgia’ tag.

A-maajoukkueen saaga Kansojen liigassa jatkuu tänään perjantaina, kun Huuhkajat pelaa Tallinnassa Suomenlahden derbyn kakkososassa Viroa vastaan. Turussa pelattu avauskohtaaminen joukkueiden välillä päättyi Suomen 1–0-voittoon huikeassa vireessä olevan Teemu Pukin osumalla. Kun myös Unkari kaatui kotiavauksessa, on Suomi tällä hetkellä lohkokärjessä.

Lue lisää…

Mainokset

Valioliigan kuudennen pelikierroksen ottelu Arsenal–Chelsea oli toisen jakson alussa tilanteessa 3–0, kun vierasjoukkueen manageri Antonio Conte päätti tehdä kenties ratkaisevan muutoksen mestaruustaistelun kannalta. Chelsea oli hävinnyt edellisen ottelun kotonaan Liverpoolille maalein 1–2, ja toiveet paluusta takaisin sarjan eliittiin näyttivät haihtuvan taivaalle jo syksyn sateissa.

Heikosti keskikentällä pelannut Cesc Fabregas tuli vaihtoon ja Conte otti kentälle Marcos Alonson siirtyen samalla kolmen topparin muodostelmaan. Arsenal voitti ottelun, mutta Conte onnistui taktisella muutoksella pysäyttämään Tykkimiesten rynnistyksen. Arsenal-tappion jälkeen Chelsea on pelannut kaikissa liigaotteluissa 3-4-3-järjestelmällä. Saldona on tähän mennessä 14 voittoa ja yksi tappio maalierolla 35–6.

Lue lisää…

Blogin vastaavat kirjoittajat Elina Vainikainen ja Jaakko Alavuotunki käyvät läpi kisojen ennakkotunnelmia.

JA: Enää muutama tunti aikaa kisastarttiin. Joko olet tapetoinut Jogi Löwin kuvilla kämppäsi?

EV: Näkemykseni mukaan tämä kuuluu intiimialueelleni. Ei siksi, etten herrasmiehen charmanttia olemusta arvostaisi. En järin mielelläni myöskään esineellistä miehiä, mutta Jogin kohdalla saatan tehdä poikkeuksen HUH HUH NIMITTÄIN…

JA: Onko haastajia tällä sektorilla näissä kisoissa?

EV: Ai niinku pers… ei kun kaikenkattavalla ulkonäkösektorilla?

JA: Kumpi tahansa käy eli whatever moves your furniture.

Lue lisää…

Kesäkuun kuudes vuonna 2007 on eräs niistä päivistä, jonka tapahtumat ovat syöpyneet lähtemättömästi suomalaisen jalkapallokansan muistilevyille. Tuona päivänä A-maajoukkue löi täpötäydellä Helsingin Olympiastadionilla Belgian upean esityksen jälkeen maalein 2-0.

Päivä oli aurinkoinen ja muutaman päivän takainen synkkä Serbia-tappio oli taaksejäänyttä elämää. Unelma EM-kisapaikasta eli jälleen. Alppeja oltiin taas menossa valtaamaan Hodgsonin johdolla, kuten tuolloin suosittu chäntti kertoi.

Hieno voitto ei ollut kuitenkaan päivän merkittävin tapahtuma. Kun kamppailua oli pelattu 18 minuuttia, suuri lintu lensi viheriölle ja asettautui ylväänä istumaan keskiympyrään. Seuraavan kymmenen minuutin ajan valtava olento teki sarjan kunniakierroksia lehahtaen vuoroin koti- ja vierasjoukkueen veräjän ylähirren päälle.

Lue lisää…

Suomalainen futisväki vietti tiistai-iltaa haudanvakavissa tunnelmissa. Ruotsi riepotteli EM-karsintaottelussa Huuhkajia kuin sitä kuuluisaa kuoriämpäriä. Solnan gyroskioskien pyöröovissa kävi viima, kun suomipoikaa vietiin. Zlatan Ibrahimovic ja kumppanit käyttivät säälimättä suomalaispelaajien hirvittävät henkilökohtaiset virheet hyväkseen ja takoivat Råsundan tulostaululle tylyt lukemat.

Tiistainen fiilis oli apea, mutta itse muistan surullisempiakin hetkiä. Muistilevylle on piirtynyt vahvasti esimerkiksi syksyn 2007 Portugali-ottelun jälkeinen täydellinen tyhjyys. Ottelua seurasin Helsingin Kampissa. Sporttibaari hiljeni täysin 0–0 -tulokseen päättyneen ottelun jälkeen. EM-kisat jäivät maalin päähän ja pettymys oli valtava unelman livettyä jälleen kerran hyppysistä. Tuolloin tulevaisuuden projektit tuntuivat yhtä kaukaisilta kuin galaksimme reunimmaiset aurinkokunnat.

Neljä vuotta sitten oltiin täysin toisenlaisessa tilanteessa. Suomen kultainen sukupolvi oli uransa huipulla ja materiaali vahvalla pohjalla erityisesti puolustussuuntaan. Tämänhetkisessä tilanteessa ei ole puolestaan hirveästi kehumista. Runkopelaaja yksi toisensa jälkeen on päättänyt uransa huuhkajapaidassa. Nyt on uuden rakentamisen aika.

Uutta alkua on rakennettu muuallakin, esimerkiksi Belgiassa. Huuhkajat retuuttivat käymistilassa olleita punaisia paholaisia korvista vuoden 2008 kisoihin karsittaessa. Kotona voitettiin 2–0 ja vieraissakin olisi saatu täysi potti ilman karmeaa tuomarin aivopierua.

Belgian kärsivällinen projekti on kuitenkin edennyt ja nyt joukkue on valmis taistelemaan täysillä kisapaikasta Marouane Fellainin ja kumppaneiden johdolla. En näe mitään syytä, miksi Suomi ei voisi olla muutaman vuoden kuluttua samassa tilanteessa, jos vain malttia riittää.

Tämän kirjoituksen otsikko viittaa englantilaismanageri Stuart Pearcen varsin psykedeeliseen lausahdukseen. ”I can see the carrot at the end of tunnel”, tunnelmoi Pearce erään kehnosti sujuneen ottelun jälkeen ja yritti luoda toivoa ryhmäänsä.

Vaikka elämme taantumavaihetta, myös Suomen joukkueen osalta porkkana häämöttää tunnelin suulla. Uusi päävalmentaja Mixu Paatelainen ja uudistunut pelaajisto totuttelevat muutokseen ja hakevat Suomelle optimaalisinta pelitapaa.

Kokeiluja on tehty runsaasti ja niissä on nähty niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Maalivahtien peluutus meni nyt mönkään ja puolustuksessa on suuria ongelmia, mutta näiden asioiden takia ei ole syytä ryhtyä ripottelemaan tuhkaa päälleen. Ruotsi on tällä hetkellä Euroopan kymmenen parhaan joukossa, joten mittari ei olisi voinut olla tässä vaiheessa juuri kovempi.

Paatelainen totesi ennen ottelua, että kesäkuun tupla ei kerro vielä siitä, mihin suuntaan joukkue on jatkossa etenemässä. Johtopäätöksiä voi vetää ainoastaan siitä, mikä on ryhmän nykytila. Tässä piilee totuuden siemen. Sisäänajovaihe on vasta alussa, joten jäitä hattuun.

Sunnuntain vakiokupongilla palataan maaottelutauon jälkeen kotimaan sarjojen pariin. Tällä kertaa kierrokselta ei ole löydettävissä yhtään supervarmaa, joten perinteinen merkkipohdinta tuottaa varmasti harmaita hiuksia monelle vakioveikkaajalle.

Veikkausliigan otteluissa vahvimmilla ovat avauskohteiden TPS ja HJK. Turkulaiset saavat Veritaksella vastaansa pirteästi kautensa avanneen Hakan. Vahvat huhut vievät ex-maajoukkuekärki Shefki Kuqia Valkeakoskelle, mutta tähän otteluun ei ”Sheriffi” vielä ennättäne. Tilanne kannattaa tietysti tarkistaa vielä ottelupäivänä.

TPS:n materiaali on joka tapauksessa vahvempi. Lisäksi joukkue onnistui oikaisemaan lievän syöksykierteensä palaten voittojen tielle. Kohteeseen varma ykkönen.

Divarikohteista pelimerkit kannattaa sijoittaa kohteen 7 AC Oululle. ACO hyytyi sunnuntaina tasuriin ennakkoluulottomasti esiintynyttä Helsingin IFK:ta vastaan, mutta materiaaliltaan Ykkösen heikointa joukkuetta vastaan ongelmia ei tule. FC Espoo kaatuu selvin numeroin, joten kohteeseen varma kakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 12.6. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 2, 2(X), 2(X), 2(X), X, 2, 1(2), 1, X, 1(2), 1(X), 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 10.6.2011.

12.10.2007: Kisapaikka käden ulottuvilla

Karsinta Sveitsin ja Itävallan EM-kisoihin huipentuu joulua edeltävässä otteluputkessa, joka käynnistyy tulevana lauantaina. Suomen maajoukkue matkustaa Brysseliin Belgian vieraaksi otteluun, josta panosta ei puutu. Huuhkajat lähtee hakemaan ottelusta täyttä pistepottia, sillä tasapeli tai tappio mutkistaisi A-maajoukkueemme matkaa Alpeille huomattavasti. Voitto taas veisi Suomen jo todella lähelle kisoja.

Lauantai-illan trilleri pelataan vuoden 1985 eurocup-tragediasta tunnetulla Heyselin stadionilla. Tuolloin liki neljäkymmentä jalkapallofania sai surmansa Liverpoolin ja Juventuksen kannattajien otettua yhteen. Stadion on sittemmin modernisoitu ja paikalle matkustavilla Suomi-faneilla on tuskin syytä huolestua turvallisuutensa puolesta.

Heyselillä ottelua seuraa ennakkotietojen mukaan noin kaksi tuhatta suomalaista. Missään aiemmassa ulkomailla pelatussa ottelussa ei ole nähty vastaavaa määrää Suomen kannattajia. Vielä voimassaoleva ennätys on vuodelta 2001, kun 1-2 –tappioon päättynyttä Englanti-ottelua oli Liverpoolin Anfieldillä seuraamassa 1700 sinivalkoisten uskollista kannattajaa.

Molemmat ryhmät ovat kärsineet loukkaantumisista ja aloituskokoonpanospekulaatiot käyvät hehkuvina niin “Rode Duivelsin” eli punaisten paholaisten kuin Suomen kannattajien kahvipöytäkeskusteluissa. Viheriölle lauantai-iltana marssivien joukkueiden avauskoostumuksia voidaan vain arvailla tässä vaiheessa. Suomen joukkueen tilanne on jossain määrin huolestuttava. Avainpelaajista moni on joko loukkaantuneina tai täysin vailla pelituntumaa. Poissa ovat niin kuningas Litmanen, Mikael Forssell, Markus Heikkinen, kuin viime viikonlopun liigakierroksella loukkaantunut Tottenhamin Teemu Tainiokin.

Suurimmat ongelmat ovat keskikentällä. Rouhijoita kyllä löytyy Riihilahdesta Ilolaan, mutta peliä tekevä ja rakentava keskikenttämies puuttuu. Avainrooliin monessa aiemmassa peleissä noussut Mika Väyrynen ei liene vielä 90 minuutin pelikunnossa. Roy Hodgson on kuitenkin pakkoraossa keskikenttämiesten huvetessa käsiin, joten PSV:n sotaratsu lunastanee paikan Suomen avauskokoonpanossa. On kuitenkin arvoitus, kuinka pitkän pätkän Väyrynen jaksaa raataa vaativassa roolissaan.

Belgia menetti mahdollisuutensa selviytyä EM-kisoihin jo loppukesästä. Perinteikäs jalkapallomaa on osoittanut kuitenkin vaarallisuutensa syksyn taistoissa. Elokuussa Belgia yllätti kotonaan vahvasti kisapaikasta vielä taistelevan Serbian lukemin 3-2. Joukkue onkin otettava vakavana haasteena, vaikka myös belgialaiset kärsivät Suomen tapaan tärkeiden pelaajien poissaoloista ottelussa.

Harmaita hiuksia belgiluotsi René Vandereyckenille on aiheuttanut eritoten joukkueen keskikentän tilanne. Vandereycken haluaisi siirtää joukkueelle tärkeän Timmy Simonsin topparin paikalta haalarihommiin keskikentän pohjalle. Muutos edellyttäisi Vincent Kompanyn paluuta joukkueen takalinjoille. Saksan Bundesliigassa pelaavan Kompanyn seurajoukkue HSV on kuitenkin kieltänyt topparin osallistumisen maaotteluun lievän loukkaantumisen takia. Nähtäväksi jää uhmaako Kompany HSV:n kieltoa pelaamalla lauantain kamppailussa. Joka tapauksessa todennäköistä on, että Belgian jalkapalloliitto ja Bundesliiga ovat tukkanuottasilla asian tiimoilta vielä ottelun jälkeenkin.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 12.10.2007.

JK: ? oikein.

Kesäkuun alkuviikot ovat perinteisesti jännittävien maaotteluiden aikaa. Tulevana lauantaina vakiokupongin valtaavat EM-karsintaottelut. Euroopan sarjat on saatu päätökseen ja nyt maanosan kansalliset huippujoukkueet iskevät toistensa kimppuun levännein ryhmin. Karsintalohkoissa taistellaan rajusti paikoista vuoden päästä Sveitsissä ja Itävallassa käytäviin EM-kisoihin. Takavuosina ensimmäiset irtiotot on nähty juuri lohkojen saavuttaessa puolenvälin etapin.

Suomen maajoukkue kohtaa huomenna Olympiastadionilla elintärkeässä ottelussa Serbian. Joukkueet kärkkyvät tasapisteissä paikkaa lohkon kahden parhaan joukkoon ja sitä kautta EM-kisoihin. Suomen kannalta on äärimmäisen tärkeää saada ottelusta hyvä tulos. Lohkon kärkimaille ei saa antaa enää yhtään siimaa Azerbaidzhanille kärsityn yllättävän vierastappion jälkeen. Myös Serbialle ottelu on todellinen vedenjakaja. Hätkähdyttävä romahdus Kazakstanissa on kuitattavissa vierasvoitolla Suomesta.

Serbia joutuu lähtemään otteluun ilman vaarallista hyökkääjäänsä Nikola Zigiciä, joka törttöili itsensä punaisella pihalle Kazakstan-ottelussa. Zigicin paikan avauksessa ottanee ailahtelevasta luonteestaan tunnettu kiertolainen Marko Pantelic. Suomen joukkueen pelaajista Kosovon albaanipakolaisena Suomeen tulleelle Shefki Kuqille peli Serbiaa vastaan on erittäin henkilökohtainen. “Kosovon härkä” antaisi varmasti mitä vain, jos onnistuisi maalinteossa serbejä vastaan.

Keskiviikkona vastaan asettuva Belgia herättää varmasti suomalaisissa suuria tuntoja. Kesän 2005 Allianssi-jupakka on yhä jalkapalloihmisten tuoreessa muistissa. Vedonlyöntiin liittyvät skandaalit ovat ravistelleet viime vuonna jalkapalloa myös Belgian omalla maaperällä. Vielä 1980- ja 90-luvuilla säännöllisesti arvokisoissa esiintynyt maajoukkue on samanaikaisesti romahtanut Euroopan huipulta. Suomea vastaan belgit ovat pakkovoiton edessä. Oljenkorsi kisoihin pääsemiseksi on kuitenkin jo nyt niin ohut, että punapaidat pelannevat enää kunniastaan. Belgian viimeinen toivonkipinä sammuu todennäköisesti jo lauantain kotiottelussa Portugalia vastaan.

Suomelta puuttuvat Serbia-ottelusta pelikiellossa oleva Aleksei Eremenko Jr. sekä maestro Jari Litmanen, joka on jälleen puolikuntoinen. Kymppipaikan taikureiden poissaolon myötä pelinrakentelu voi tuottaa Suomelle ongelmia. Suomalaisten hyökkääjien ruuti oli päättyneellä kaudella Euroopassa luvalla sanoen kosteaa. Avainkysymykseksi molempien otteluiden suhteen muodostuu siis maajoukkueen hyökkäyspelin iskukyky. Odotettavissa on vähämaalisia puolustusvääntöjä, joissa erikoistilanteet nousevat suuren arvoon.

Päävalmentaja Roy Hodgson ilmoitti tappiollisen Azerbaidzhan-ottelun jälkeen, että EM-kisoihin selvitäkseen Suomen on otettava seuraavasta kolmesta ottelusta täydet yhdeksän pistettä. Sittemmin Mr. Hodgson on tiettävästi muuttanut mielipidettään maltillisempaan suuntaan. Sveitsin mestaruuden Zürichin paidassa vastikään voittanut maajoukkueen luottotoppari Hannu Tihinen on puhunut julkisuudessa neljästä pisteestä tyydyttävänä tuloksena kesäkuun kahdesta taistosta. Joka tapauksessa häviöihin ei ole kotiotteluissa varaa, mikäli Suomi haluaa pitää unelmansa lopputurnauksesta vielä elossa. Neljä pistettä on joukkueen nykyvireen ja loukkaantumistilanteen huomioon ottaen hyvä sekä realistinen tavoite. Voitolla ja tasapelillä ollaan varmasti vielä kärkikahinoissa mukana.

Vakiokierroksella kaikki kohteet ovat EM-karsintaotteluita lukuun ottamatta kohteen 13 mielenkiintoista ystävyysottelua, jossa tuleva kisaisäntä Sveitsi kohtaa Argentiinan. Suomen ja Serbian kohtaamisessa todennäköisin tulos on tasapeli. Vaihtomerkiksi kelpaa kotivoitto, sillä Serbian nykyinen hyökkäyskalusto ei vakuuta. Suomen mahdollisuudet ovat erikoistilanteissa. Viikon varmat löytyvät kohteista 7 ja 12. Kreikka pyllähti maaliskuussa nolosti Turkille kotonaan. Kreikkalaisten määrätietoinen valmentaja Otto Rehhagel pitää huolen siitä, että harvinainen kotitappio ei toistu, kun vierailulle saapuu uutta tulemistaan vasta hakeva Unkari. B-lohkoa johtava Ranska saa vieraakseen loukkaantumisongelmista kärsivän Ukrainan, jonka avainpelaajista poissa ovat ennakkotietojen mukaan ainakin Andrei Shevtshenko, Sergei Rebrov ja Artem Milevskiy. Kohteeseen 12 siis varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 2.6. klo 19.10. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: X(1), X, X, 2(X), 2(1), 2, 1, 2, 2, 2(1), 2(X), 1, X(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 1.6.2007.

JK: 8+0 oikein.

viiva.jpg

PÄHKINÄNKUORESSA

Tästä blogista löytyy koottuna tekijän jalkapalloaiheisia tekstejä Kansan Uutisten vakiopalstalta ja muista lehdistä sekä blogeista vuodesta 2007 lähtien. Mukana on kirjoituksia myös Etelä-Afrikan MM-kisojen ja Puolan/Ukrainan EM-kisojen aikana pyörineestä Vasuri puhuu -blogista.

Blogin nimi viittaa oululaiseen jalkapalloseuraan Inter Välivainio FC:hen, jonka tunnuslauseena Vetäjä hakee tunnetaan.

Kirjoittaja on oululainen jalkapalloihiminen, joka kannattaa intohimoisesti AC Oulua sekä Suomen A-maajoukkuetta ja seuraa aktiivisesti muutaman muun eurooppalaisen futisseuran edesottamuksia. Brasilialainen ja afrikkalainen futis väräyttävät myös jossain määrin viisaria.

Kirjoittajan kotisivut löytyvät tästä.

Arkistot

Kategoriat

Tilastot

  • 12 410 lukukertaa
Mainokset
%d bloggers like this: