Kisat pakettiin – loppuanalyysin paikka

EM-kisojen finaalista on tätä kirjoitettaessa kulunut viisi päivää ja pienen hengähdystauon jälkeen on aika paketoida kisat Vasuri puhuu -blogin osalta. Espanja teki kisoissa historiaa ja otti kolmannen arvokisavoittonsa putkeen. Turnauksessa nähtiin värikkäitä otteluita ja myös muutama yllätys. Nyt on aika koota bloggaajien kisafiilikset yhteen.

Jatka lukemista ”Kisat pakettiin – loppuanalyysin paikka”

Mennään bussilla!

Mennään bussilla oli legendaarinen englantilainen komediasarja, jota filmattiin vuosina 1969–73 sumujen saarilla. Bussinkuljettaja Stanin ja rahastaja Jackin seikkailut ovat saavuttaneet suosiota myös Suomessa asti. Väsymätön kaksikko jaksoi kerta toisensa jälkeen koijata lieroa bussiyhtiön tarkastaja Blakeyta muiden toilailujensa lomassa.

Legendojen joukkoon kuuluu myös lontoolaisen Chelsean kamppailu Nou Campilla ylivoimaista Barcelonaa vastaan Mestareiden liigan välierien toisessa osaottelussa. Taisto kuuluu eittämättä kaikkien aikojen jalkapallo-otteluiden top-listalle.

Jatka lukemista ”Mennään bussilla!”

Henki vastaan materia

Mestareiden liigan kausi 2010–11 huipentuu ensi lauantaina Lontoon Wembleyllä käytävään loppuotteluun, jossa kohtaavat jätit Euroopan laidoilta. Espanjan mestari, konemaisesti voitosta voittoon jyräävä FC Barcelona valmistautuu titaanien taistoon suursuosikkina. Sumusaarten kenttiä kuluneella kaudella hallinneelle Manchester Unitedille jää tässä väännössä haastajan rooli.

Barça on ollut viime vuosina dominoivin joukkue niin kotimaassaan kuin eurokentillä. Monien asiantuntijoiden mielestä ainoastaan AC Milanin kevään 1990 mestarijoukkue vetää vertoja FC Barcelonan lähes voittamattomalle armadalle. Kaksikymmentä vuotta sitten jalkapallomaailmaa ihastuttivat Ruud Gullitin ja Marco van Bastenin kaltaiset pallojonglöörit. Nyt viheriöiden keisareita ovat argentiinalainen Lionel Messi sekä Espanjan maailmanmestarit Xavi ja Andres Iniesta.

Barcelona on rankattu monissa arvioissa maailman parhaaksi jalkapallojoukkueeksi. Katalonialaiset tarjoavat katsojille lähes täydellistä teknistä osaamista ja taktista nerokkuutta. Pelaajat saattavat vaihtua ottelusta riippuen, mutta pelityyli säilyy samanlaisena. Barça jaksaa pitää palloa ja jauhaa lyhytsyöttöpelillä tarvittavat maalintekopaikat, joista se iskee pallot rysään kliinisellä varmuudella. Viime vuosi päättyi pettymykseen, joka halutaan nyt kuitata.

Nälkää riittää kuitenkin myös Barçan haastavan Manchester Unitedin leirissä. Manageri Sir Alex Fergusonilla on hieno mahdollisuus napata kolmas eurokannu haltuunsa, vaikka joukkueen kausi on ollut vastoinkäymisiä täynnä. Materiaalin leveys on suurin kanto tämän projektin tiellä. Kuluneen kauden ManU:a on pidetty Englannissa eräänä heikoimmista mestaruuteen yltäneistä valioliigajoukkueista.

Syntyvän painetilan käsittelykyky ratkaisee paljon. ManU:n mahdollisuudet piilevät henkisellä puolella. Vaikka Valioliigaa ovat viime vuosina dominoineet samat Top Four -ryhmät, useat pienemmät seurat ovat asettaneet kauden mittaan tiukkoja haasteita mestarijoukkueelle. Esimerkiksi Wolves laittoi kotonaan kaikkia suuria kuonoon.

Täpärimmät ottelut ovat karaisseet ManU:a kauden huipentumaa varten. La Ligassa tasoerot ovat suuremmat. Espanjan liigassa on ainoastaan kaksi huippujoukkuetta, joten Barcelona on päässyt liian monta kertaa helpolla.

ManU on astetta spontaanimpi joukkue ja se kykenee muuttamaan pelitapaansa ja tempoa nopeammin kuin junnaavaan syöttörumbaan pelaamisensa pohjaava Barcelona, jonka yllätyksellisyys nojaa pitkälti Messin taiturimaisiin yksilösuorituksiin.

Myös tuomaroinnin osaamisella on oma merkityksensä lauantaina. Aikaisemmissa otteluissa Barçan hennoimmat virtuoosit ovat olleet erotuomareiden suosiossa ja tätä katalonialaiset ovat käyttäneet häikäilemättömästi hyödykseen. Esimerkiksi välierissä Barçan Dani Alves onnistui filmaamaan Real Madridin Pepen suoralla punaisella katsomoon. Tuoreessa muistissa ovat myös Iniestan kaatuilut MM-finaalissa.

Miten päätuomari onnistuu, kun vastakkain ovat seksikästä futista pelaavat Barcelonan taiturit ja runnovampaan pelityyliin luottava ja kirveellä veistetyltä pubihuligaanilta näyttävän Wayne Rooneyn johtama ManU? Pillipiiparin pään on pysyttävä jääkylmänä.

Kamppailun näyttämönä toimivan Wembleyn legendaariset kaksoistornit jyrättiin vuonna 2003 uuden, hienomman pytingin tieltä. Historia ei kuitenkaan kuole koskaan. Molemmilla joukkueilla riittää hienoja muistoja Lontoosta. Molemmat seurat voittivat ensimmäisen Euroopan seurajoukkueiden mestaruutensa juuri samaisella stadionilla, joten finaalikohtaaminen on myös tällä tapaa historiallinen tapaus.

Tällä kertaa materiaali ja teknis-taktinen osaaminen kallistavat vaakakuppia voimakkaasti Barcelonan suuntaan, mutta lopulta finaalin ratkaisevat pelaajien pääkoppien sisällä tapahtuvat asiat. Se vie pytyn, jonka pannu kestää kasvavaa painetta paremmin. Henki lyö viime kädessä materian.

Sunnuntain vakiokuponki täyttyy Suomen kolmen korkeimman sarjatason otteluista. Liigapelien perusmerkiksi kelpaa kohteen 1 HJK. Klubia vastaan asettuva JJK Jyväskylästä on avannut sarjan sensaatiomaisesti ja johtaa liigaa. Joukkueen puolustus joutuu nyt todelliseen testiin sarjan laajimman materiaalin omaavan HJK:n käsittelyssä. Kotijoukkue kärsi yllätystappion vieraissa IFK Mariehamnia vastaan ja on varmasti varpaillaan heti alusta lähtien. Varma ykkönen.

Kierroksen ideavarma löytyy kohteesta 8. Laajasalon Palloseuran kausi on lähtenyt yskähdelleen käyntiin, mutta se otti tiistaina tärkeän vierasvoiton paikallisottelusta KäPa:aa vastaan. LPS on tunnetusti vaikea voitettava kotonaan, joten uskotaan pelaajamateriaaliltaan astetta laadukkaamman GrIFK:n kaatuvan sunnuntaina. Varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 29.5. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 2, X(2), 1(2), X(2), X, 1(X), 1, 1, 1(X), 1, 1(X), 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 27.5.2011.

Kisat pakettiin – viimeinen sammuttaa valot

On loppuanalyysin paikka. Kuukauden mittainen jalkapallonautinto päättyi varsin dramaattiseen finaalitaistoon eilisiltana Johannesburgissa. Espanja on hallitseva maailmanmestari seuraavat neljä vuotta. Vaikka takki tuntuu nyt varsin tyhjältä, on aika koota kisafiilikset yhteen ja tarkastella KU:n kisabloggaajien ennen turnauksen alkua tehtyjen arvioiden osumaprosentteja. Lunastukseen lähtevät myös kisojen mittaan hetken huumassa tehdyt päättömät lupaukset.

1. Päällimmäiset fiilikset MM-kisoista 2010? Mihin kategoriaan turnaus asettuu futisfolkloressa, legendaariset vai tylsät kisat?

Joonas Korhonen: Kisojen taso onneks parani jatkuvasti nihkeän alun jälkeen. Ei kuitenkaan mitkään legendaariset kisat, muutama valopilkku onneksi mahtui mukaan. Harmi, että finaalista putosivat kisojen hienoimmat joukkueet Saksa ja Ghana.

Omassa listassani vuoden 1990 kisat pysyvät ehdottomana ykkösenä, tosin sen vuoksi, että silloin futiskärpänen puri ensimmäisen kerran.

Pasi Palmu: Päällimmäisenä kisoista jäi positiivinen fiilis. Alkua vaivanneesta ylipuolustamisesta päästiin lopulta eroon ja nauttimaan melko hyvästä hyökkäyspelistä. Omat suosikkikisani ovat ylivoimaisesti USA:n järjestämät vuoden 1994 kisat, jolloin eurooppalaiset lähetyssaarnaajat veivät uskontoaan vääräuskoisille. Viihdyttävät pudotuspeliottelut ja joidenkin joukkueiden ympärillä pyörinyt saippuaooppera nostavat turnauksen arvoasteikossa melko korkealle.

Jaakko Alavuotunki: Kisat olivat omalla tavallaan hyvin sympaattiset ja samalla dramaattiset. Turnauksesta jäi ehdottomasti parempi maku suuhun kuin esimerkiksi edellisistä, vuoden 2006 MM-kisoista Saksassa. Afrikkalaisten joukkueiden alisuorittaminen jäi vähän painamaan mieltä, mutta uusia suosikkejakin löytyi.

Legendaosastolle päästään allekirjoittaneen papereissani vasta sitten, kun Suomi on mukana. Kollegoiden mainitsemat turnaukset (Italia ’90 ja USA ’94) ovat jääneet myös omissa muistoissani mieleen hienoina tapahtumina. Varmaankin sen takia, että nuorempana MM-kisoissa oli jotenkin hohdokkaampi meininki – innostus oli tuoretta ja siksi maukkaampaa.

2. Miksi eurooppalaiset joukkueet veivät kaikki mitalit?

JK: Varmaankin sen vuoksi, että ne olivat parempia kuin muut osallistujat.

PP: Jalkapalloilevan maailman keskus on Euroopassa. Taloudellinen hyvinvointi, huipputason tietotaito valmennuksessa ja laadukkaat pääsarjat tuo Euroopan huippumaille etulyöntiaseman kilpailussa.

JA: Pasin analyysiin ei ole juurikaan huomautettavaa. Taktinen osaaminen on Euroopassa huippuluokkaa. Hollanti, Espanja ja Saksa olivat joukkuepelaamisessa huomattavasti eteläamerikkalaisia vastustajiaan edellä puolivälierissä.

3. Mitkä joukkueet ja pelaajat olivat kisojen suola? Kuka yllätti positiivisesti?

JK: Hollannin kurinalaisuus yllätti. Odotin joukkueen pelaavan tyypillistä hollantilaisfutista, mutta se oli vaihtunut kurinalaiseen ja konemaiseen pelitapaan. Tällä kertaa se riitti finaaliin saakka.

Kisojen parasta antia oli Ghanan ja Uruguayn välinen puolivälieräottelu, kyseinen ottelu menee heittämällä kaikkien aikojen futismatsien listalla kymmenen sakkiin.

PP: Loistavia pelaajia oli kisoissa äärettömän paljon. Japanin Keisuke Honda ja Daisuke Matsui jättivät itsestään loistavan kuvan. Ensimmäinen taitojensa, jälkimmäinen periksiantamattomuutensa vuoksi. Uruguayn Diego Lugano oli joukkueensa taistelun ilmentymä.  Joukkueista positiivisimmat yllätykset tarjosivat Uruguay ja Japani. Uruguay löi kiilan eurooppalaisten menestykselle. Japani taas pelasi äärettömän viihdyttävää ja taitavaa jalkapalloa läpi kisojen.

JA: Joukkueista minut yllättivät myönteisesti taisteleva USA, kerta kaikkiaan hienot kisat pelannut Uruguay ja Afrikan mustat tähdet eli Ghana, joka toi iloa afrikkalaisille aktiivisella ja peräänantamattomalla pelitavallaan. Pelaajista jäi mieleen kaksi vahvasti esille noussutta puolustavaa keskikenttäpelaajaa; Ghanan Anthony Annan ja Uruguayn Diego Perez. Monellakin tapaa erilaisia pelaajia, mutta olivat molemmat omissa joukkueissaan tekemässä tärkeää ja näkymätöntä perusduunia, joka omalta osaltaan mahdollisti etenemisen pitkälle tässä turnauksessa.

4. Entä suurimmat pettymykset?

JK: Afrikka. Lisäksi se, kuinka tylsällä pelillä kisat voitettiin. Espanja ei välieräottelua lukuunottamatta näyttänyt missään vaiheessa parasta osaamistaan ja voitti silti mestaruuden. Etukäteen olisin ounastellut tuon välieräottelun olevan suuri klassikko, mutta ottelu oli lopulta täydellinen pannukakku.

PP: Joukkueista ehdottomasti Italia ja Ranska. Italialla menivät pelaajavalinnat pahasti pieleen, Ranskalla taas valmennus. Pelaajista suurin yksittäinen pettymys oli Cristiano Ronaldo. Kun viereltä vietiin Real Madridin supertähdet, oli Ronaldo lähes täysin aseeton.  Totta kai myös Wayne Rooney ja jopa Lionel Messi olivat kisoissa melko vaisuja.

JA: Brasilian ja Argentiinan surkeat esitykset puolivälierävaiheessa olivat eräänlainen pettymys – olisin toivonut molemmille paikkaa välierissä. Joonaksen mainitseman Afrikan panos oli myös omiin ennakko-odotuksiini nähden heikko. Englanti oli myös aivan luokaton oikeastaan jokaisessa ottelussaan.

Tähdistöön povatuista pelaajista pettivät pahiten Englannin miehistöön kuuluneet Valioliigan starbat. Todella heikkoa suorittamista. Ranskalla oli pelaajistossaan runsaasti laatua, mutta Raymond Domenechin valmennuksessa olisi itse Benny Kultajalkakin hyytynyt tavallisen kuolevaisen tasolle.

5. Kuka oli mielestäsi kisojen paras pelaaja ja miksi?

JK: Muut blogistit vastaavat todennäköisesti Diego Forlánin, mutta omissa papereissani ykkönen on Mesut Özil. Saksan pelin sielu, se riittänee perusteluksi.

PP: Jopa harmittaa heittää vastauksena tylsä Diego Forlán. Forlán oli kuitenkin joukkueelleen elintärkeä pelaaja, jonka ansioista Uruguay selvisi peräti pronssiotteluun asti. Tuo pronssiottelun päättänyt ja ylärimaan osunut vapari olisi saanut mennä isään. Se olisi kruunannut Forlánin kisat.

JA: Kompataan tässä Pasia. Forlánin merkitystä joukkueelleen ei voi liiaksi korostaa. Maagisia maaleja ja sielukasta liikkumista viheriöllä. Elegantti pelaaja, joka sai varmasti näiden kisojen aikana tuhansia, jos ei miljoonia uusia faneja.

6. Ketkä valmentajat saavat sulan hattuunsa näistä tsembaloista?

JK: Bert van Marwijk, Hollannin vieminen finaaliin on kova saavutus. Ja tietysti Diego Maradona, ihan vain sen vuoksi, että hän on Diego.

PP: Kyllähän Bert Van Marwijk erikoismaininnan Hollannin finaaliin viemisestä ansaitsee. Oscar Tabares teki Uruguayn peräsimessä myös loistavaa työtä.

JA: Kyllä. Tabares oli kisojen ykkösluotsi. Sulka myös Espanjan jäyhälle Vicente del Bosquelle, jonka joukkue oli puolustussuuntaan entistäkin huikeampi. Nolla päästettyä jatko-otteluissa kertoo paljon. Saksan Joachim Löw pesi ensin Marcello Lippin ja sitten Diego Maradonan taktisella puolella 100-0, mutta sitten tapahtui jotain mystistä. Saksa oli pelokas Espanjaa vastaan. Valmentajalla oli varmasti jotain tekemistä tämän seikan kanssa.

7. Oma All Stars -kentällisesi tässä turnauksessa?

JK: Todella vaikea valinta, paljon hienoja pelaajia varsinkin hyökkäyspäässä. Lähdenkin hyvin hyökkäysvoittoisella koostumuksella rakentamaan tätä koostumusta, koska se kuuluu jalkapalloideologiaani.

——————–Gyan—————————-
——Forlán———————-Klose———–
——————–Özil—————————–
————Sneijder——-Schweinsteiger——-
-v.Bronckhorst–Puyol—Friedrich—–Ramos
——————-Kingson————————-

Penkille: Casillas, Pique, Lahm, Müller, Mertesacker, Robben, Van Bommel ja Higuain.

Mietin jo hetken, että otan Klosen pois, laitan Müllerin laitaan ja samalla Schweini siirtyy keskelle, mutta mennään kuitenkin näin. Tulee enemmän maaleja.

PP: Pasin valinnat ohessa.

——————–Forlán——————
——Sneijder———————-Müller
——————-Özil———————–
——–Van Bommel—-Xabi Alonso—
Fucile—-Puyol—–Lugano—–Ramos
—————-Muslera——————–

JA: Nämä ovat aina omanlaisiaan fantasiakokoonpanoja, joten mennään tällä kertaa kolmella puolustajalla, joista vain yksi on periaatteessa toppari.

Müller———Suárez———Forlán—-
—————–Iniesta———————
——Schweinsteiger—–Xavi———–
—————–Annan———————
—v.Bronckhorst—-Puyol—–Ramos-
—————-Casillas——————–

Vaihdossa: Villa, Gyan, Özil, D.Perez, Donovan, Maicon, Tevez, Sneijder, K.P.Boateng.

8. Mikä oli turnauksen ärsyttävin ilmiö?

JK: Filmaaminen ja ajanpeluu, kuten aina jalkapallossa. Sääli, että nousivat finaalissa liian suureen rooliin.

PP: Vuvuzelat. Loistava afrikkalainen kannattajakulttuuri jäi täysin ärsyttävän pörinän varjoon.

JA: Mietin aluksi itsekin filmaamista ja vuvuzeloja, mutta toinen niistä kuuluu vastenmielisyydestään huolimatta futikseen ja toinen valitettavasti eteläafrikkalaiseen kannattajakulttuuriin.

Molempia edellä mainittuja ärsyttävämpi ilmiö oli osan suomalaisista vallannut valtava, jopa myötähäpeää aiheuttanut gloryhunterismi. Tätä kritiikkiä ei tule ymmärtää väärin. Myötäelämisessä ei ole tietenkään mitään pahaa, mutta pidän erikoisena sitä, että niin suuri osa MM-kisoja fanaattisesti seuraavista suomalaisista suhtautuu täysin välinpitämättömästi tai jopa halveksuen kotimaisiin sarjoihin ja Suomen A-maajoukkueeseen. Tämä on ilmiö, jota en vain kykene ymmärtämään. Telkkarille laulaminen ja finaalin jännääminen on varmasti hauskaa, mutta se ei koskaan pysty kilpailemaan paikan päällä koettujen elämysten kanssa, joiden pääosassa on oma paikallinen seura tai maajoukkue.

9. Palataan lopuksi vielä turnausta ennen tehtyihin veikkauksiin ja sen aikana tehtyihin lupauksiin. Missä mentiin pahiten metsään, mitkä veikkaukset onnistuivat ja milloin lunastetaan tehdyt lupaukset?

JK: Malisen kengät aion lankata lähiaikoina, se muistettakoon. Mieluiten näkisin Suárezin hoitamassa kyseistä hommaa, mutta näillä mennään, sanoi entinen liigaseuran toimitusjohtaja.

Maalikuninkaan ja kisojen yllättäjäjoukkueen ennustaminen meni pahasti metsään. Moraalisen mestarin veikkasin oikein, sillä Saksa pelasi kauneinta jalkapalloa ja Cruyffia lainatakseni: “tärkeintä ei ole voittaminen, vaan pelata hyvää jalkapalloa”.

Kisojen pahin floppi löytyi helposti, Torresin maalimäärän veikkasin vahingossa yläkanttiin, mutta annettakoon se anteeksi. Japani oli hyvä joukkue, valitettavasti tuli ehkä liian kovia vastustajia jatko-otteluissa vastaan. Olisin mielelläni nähnyt Nipponin pojat pidemmälläkin.

PP: Maailmanmestarin veikkaaminen nyt ei ihmeellisempiä ennustajanlahjoja vaatinut. Maalikuninkaan veikkaaminen ei mennyt pahasti metsään, samoin oli laita seurattavien pelaajien kanssa. Toisaalta Argentiina tai Lionel Messi eivät olleet valtavia pettymyksiä. Myös tuo Serbian hehkuttaminen tuntuu jälkeenpäin hassulta. Toisaalta se onnistui voittamaan Saksan. Suurempia lupauksia, kuten esimerkiksi kenkien lankkaamista, en tainnut ennen kisoja tehdä. Lupaukset ja vedot lyön Huuhkajien tai HJK:n matseista.

JA: Eivät menneet veikkaukset oikein putkeen. Espanjan veikkasin aivan oikein toiseksi finalistiksi, mutta Brasilia ja Norsut olivat pettymyksiä. Portugalikin eteni lohkostaan jatkoon, vaikka sen peli ei missään vaiheessa häikäissytkään. Pohjois-Korea päästi eniten maaleja, joten siinä olin sentään oikeassa. Luis Suárezia osasin hehkuttaa useaan otteeseen jo ennen turnausta, joten tuosta voinee ottaa puolikkaan sulan hattuunsa, vaikka Forlán olikin Uruguayn tehoduon maagisempi osapuoli.

Kuten on jo aiemmin todettu, joudun perusteettoman Brasilia-intoilun takia pyöräilemään yhtä soittoa Helsingistä Hämeenlinnaan. Tämä lupaus lunastetaan vielä heinäkuun aikana. Kuvamateriaalia saadaan varmasti reissun päältä myös tänne.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 12.7.2010.

Metsän Visentistä tuli historian tekijä

Historiallinen kirous on vihdoin murtunut. Espanja on jalkapallon maailmanmestari, ensimmäistä kertaa. Historiaa tehtiin myös toisella tavalla. Espanja on ensimmäinen hallitseva Euroopan mestari, joka kykenee valloittamaan MM-tittelin heti vanhan mantereen kultajuhlien jälkeen.

1-0, 1-0, 1-0, 1-0. Neljä maalin voittoa jatko-otteluissa kertoo valtavasta henkisestä vahvuudesta.

Joukkueen valmentaja, Vicente del Bosque, eli ”Metsän Visentti” on ollut aikaisemmin urallaan eräänlainen Real Madridin harmaa eminenssi. Mursuviiksinen 60-vuotias on luotsannut Realin kaksi kertaa Mestareiden liigan ja Espanjan mestaruuteen. Sitä ennen Realin juniorijoukkueita valmentanut del Bosque oli esiintynyt sijaisluotsina kuninkaallisten edustusjoukkueen siirtymävaiheissa muutamaan otteeseen 90-luvulla. Kokenut del Bosque on varsin väritön, virkamiesmäinen valmentaja, joka ei ole kenties saanut ansaitsemaansa arvostusta Madridissa eikä muuallakaan. Nyt tilanne on tietysti toinen.

Del Bosque on jatkanut EM-kultaan luotsanneen Luis Aragonésin aloittamaa työtä Espanjan peräsimessä ja luonut joukkueelleen järkevän pelikirjan. Tekniseltä osaamiseltaan ylivertainen joukkue pitää palloa ja pyrkii kärsivällisesti jauhamalla eteenpäin. Näin se jaksoi tehdä myös tämän turnauksen finaalissa, jatkoajalle asti.

Paketti on kuitenkin myös alaspäin kunnossa. Siitä kertoo maalin pysyminen puhtaana turnauksen pudotuspelivaiheessa. Finaalissa loistavasti pelanneella Iker Casillaksella oli tietysti oma roolinsa tämän seikan toteutumisessa.

La Furia Roja ei kuulunut suurimpiin mestarisuosikkeihin alkulohkovaiheen jälkeen, vaikka se nousi hienosti sillasta vaikean Sveitsi-ottelun jälkeen. Joukkueen peli kehittyi kuitenkin jatkuvasti turnauksen edetessä. Se on useimmiten mestarin merkki. Välierässä Espanja juoksutti aikaisemmissa otteluissaan murskaavaa ylivoimaa esittäneen Saksan laulukuoroon.

Johannesburgin loppuottelussa Espanjan hyökkäyspeli oli avausjaksolla hieman ruosteessa, mutta vauhti kiihtyi loppua kohden. Ottelu oli draaman kaarensa perusteella 2000-luvun paras arvokisafinaali, vaikka maaleja ei kovin montaa nähty.

Finaalista jäivät mieleen myös Mark van Bommelin ja Nigel de Jongin tappotaklaukset avausjaksolla. Molemmista sikailuista olisi voinut nostaa punaisen kortin. De Jongin kung fu -potku oli jotain sellaista, mitä ei haluaisi nähdä MM-finaalissa. Sympatiapisteet menivät kuitenkin molempien joukkueiden osalta pakkaselle Andres Iniestan filmattua jatkoajalla hollantilaisille kaksi korttia ja samalla Johnny Heitingan katsomoon. Draamaa nähtiin siis isolla Draalla.

Espanjan hyökkäyspelin sielu tässä turnauksessa oli keskialueen katalaanikaksikko Xavi-Iniesta. Kisakokoonpano oli muutenkin varsin Barcelona-painotteinen. Finaalin, kuten usean muunkin ottelun avauskokoonpanon pelaajista peräti 7 edusti FC Barcelonaa. Ainoastaan kisojen paras maalivahti Casillas (Real), Sergio Ramos (Real), Xabi Alonso (Real) ja Joan Capdevila (Villarreal) edustivat muuta osaamista Espanjan avauksessa.

Lopuksi vielä muutama sana kisaväsymyksestä, joka on nostettu suurimmaksi syyksi Kakán, Messin ja Rooneyn kaltaisten pelaajien floppaamiseen Etelä-Afrikassa. Asiasta avautui viimeksi kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Danny Jordaan.

Täyttä potaskaa, sanon minä. Espanjan joukkueesta esimerkiksi Xavi pelasi kuluneella kaudella Barcassa 53 ottelua. Samat selitykset ovat olleet suosittuja jokaisena arvokisavuonna. Parhaat jaksavat painaa loppuun asti.

Kisojen loppuanalysiin, veikkauksiin ja lupauksiin palataan vielä alkuviikosta. Stay tuned!

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 12.7.2010.

Ikkuna mestarien maneesille avautuu jälleen

Entistäkin suuremmaksi, rikkaammaksi ja näyttävämmäksi kasvanut Mestarien liiga potkaistiin tuttuun tapaan käyntiin syyskuun toisella viikolla. Vaikka liigan karsintajärjestelmään tehtiin tukku pienempiä seuroja hyödyttäviä muutoksia, suosikkeina matkaan lähtivät jälleen jokaiselle futisfanaatikolle tutut suurseurat. Toukokuussa Madridin Santiago Bernabeulla pelattava finaali on jälleen eräs tulevan jalkapallokauden ehdottomista kohokohdista.

Laulu askelten toistaa tuttua mantraa: iso raha pyörii ja tuote on kunnossa. Palkintorahat ovat paisuneet viime kaudesta huomattavasti yhä kalliimpien televisiointi- ja sponsorisopimusten myötä.

Nyt lohkovaiheeseen asti päässyt seura kuittaa vaivanpalkakseen yli 7 miljoonaa euroa. Voitoista ja tasapeleistä tippuu kassaan lisää karkkirahaa. Vertailun vuoksi: Veikkausliigan suurimpiin seuroihin kuuluva HJK operoi kaudella 2009 vajaan kahden miljoonan euron budjetilla.

Pohjoismaissa ei naureta matkalla pankkiin, sillä Suomi, Norja, Ruotsi ja Tanska jäivät ilman edustusta tämän vuoden karkeloissa. Georg Friedrich Händelin säveltämää Mestarien liigan tunnushymniä ei siis kuulla Pohjolassa tulevana talvena. Kuilu suurten sarjojen ja pohjoismaisten liigojen välillä uhkaa syventyä entisestään.

Suosikit mestarien joukossa ovat tuttuja kaikille. Kesän siirtomarkkinoilla kuumin kiehunta keskittyi Real Madridin valkoisen baletin ympärille. ”Los Galácticos” laittoi rekkalasteittain euroja liikenteeseen ja hankki riveihinsä joukon maailman eliittiin kuuluvia pelimiehiä. Cristiano Ronaldo siirtyi Madridiin Manchester Unitedista ja brassitaituri Kaká Milanista. Siirtosummat ja palkkatarjoukset olivat näissä transaktioissa tavallisen pulliaisen käsityskyvyn tuolla puolen.

Keskikentän ankkuri Xabi Alonso ja hyökkääjä Karim Benzema täydensivät Realin huippuhankintojen ryhmän. Suurin arvoitus piilee siinä, kuinka hyvin supertähtien valmentaja, Villarrealissa mainiota työtä aiemmin tehnyt Manuel Pellegrini kykenee samaan ylikorostuneilla egoilla varustetut tähdet pelaamaan nöyrästi yhteen ja ajattelemaan ensisijaisesti joukkueen etua.

Viime kaudella mestaruus meni FC Barcelonalle, joka käyttäytyi siirtomarkkinoilla varsin maltillisesti. Seurajohdolle kiukutellut Samuel Eto’o lähetettiin Interiin, josta saatiin vastalahjaksi(?) Zlatan Ibrahimovic. Maagisten taitojensa myötä lempinimellä ”Ibracadabra” tunnettu ruotsalaistykki on ailahtelevaa Eto’oa sopivampi palanen Barcan hyökkäyspeliin, joten joukkue kuuluu tänäkin vuonna liigan suurimpiin voittajasuosikkeihin.

Kolmas suursuosikki löytyy Lontoosta. Chelsea on kokenut kahtena peräkkäisenä vuonna kaamean pettymyksen eurokentillä. Vuonna 2008 seura eteni aina finaaliin asti, jossa John Terryn liukastuminen ratkaisevassa rangaistuspotkussa johti karmaisevaan tappioon Manchester Unitedille.

Viime keväänä ”The Blues” onnistui pitämään Barcan välierissä nollilla yli 180 minuuttia, mutta Andres Iniestan shokkimaali toisen osaottelun lisäajalla pudotti Chelsean finaalista.

Joukkue on pysynyt hyvin kasassa ja kokenut Carlo Ancelotti tuo valmennuspuolelle tarvittavaa kokemusta menestyksen takeeksi. Siirtomarkkinoilla tapahtuneiden sääntörikkomusten myötä Valioliigan vakuuttavasti avannut Chelsea on toistaiseksi siirtokiellossa, joten uusia vahvistuksia ei ole lontoolaisleiriin tarjolla pitkään aikaan. Tämä ei voi olla vaikuttamatta voimasuhteisiin syksyn otteluruuhkan kiihtyessä.

Englannin liigataistot täyttävät lauantain vakiokupongin. Rivi kannattaa tällä kertaa rakentaa Valioliigan kotivoittojen varaan. Kohteessa 1 runsasmaalisia otteluita alkukaudesta pelannut Arsenal kohtaa Wiganin. Arsenal kärsi edellisellä kierroksella nöyryyttävän vierastappion Manchester Citylle ja on nyt nälkäisempi kuin pitkiin aikoihin. Varma ykkönen.

Kakkoskohteessa putoajakandidaatiksi jo avauskierroksilla itsensä naulannut Portsmouth matkaa Aston Villan vieraaksi. Jo kolme voittoa putkeen kahmaissut Villa nappaa taistosta täydet pisteet.

Kupongin avauskohteiden kotivoittojen sarjan täydentää kohteen 3 Bolton. Jussi Jääskeläisen edustama kotijoukkue on ollut alkusyksystä hieman alavireinen. Pisteitä tarvitaan siis lisää ja Stoken saapuessa Reebok Stadiumille ”Trotters” on varmasti hereillä. Tähänkin kohteeseen varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 19.9. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1, X(2), 1, X(1), X(1), 2, 1, 1, 2(X), 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 18.9.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 5+2 oikein.

Tapahtumarikas futissyksy Espanjassa

Espanjan La Ligassa on kuljettu alkukausi tuttujen suurseurojen tahdissa. Real Madrid johtaa sarjaa neljän pisteen erolla FC Barcelonaan. Villarreal ja Atletico Madrid kärkkyvät heti kaksikon takana. Viime kauden mestarin Sevillan leirissä on tapahtunut mullistuksia ja mestarit ovat valahtaneet sarjataulukon häntäpäähän. Maalintekijätilaston kärjestä löytyy tukku tuttuja nimiä. Kahdeksan maalia mieheen ovat paukuttaneet Realin Raúl, Sevillan Luis Fabiano sekä Barcelonan taikuri Messi.

Barca jäi viime viikonlopun kierroksella lisää Madridin ykkösseurasta, kun se hyytyi 1-1 -tasapeliin Barcelonan paikallistaistossa Espanyolin vieraana. Frank Rijkaardin luotsaama joukkue sai hyvän lähdön otteluun ja siirtyi johtoon kuuden minuutin pelin jälkeen Andres Iniestan täysosumalla. Avausjaksolla myös lisämaalit olivat lähellä, kun Xavi ja huippulupaus Bojan Krkic osuivat molemmat poikkipuuhun. Sitkeästi taistellut Espanyol tuli kuitenkin toisella jaksolla rinnalle Manchester Cityssäkin esiintyneen laituri Albert Rieran maalilla.

Real Madrid tyylitteli vakuuttavaan 3-1 -kotivoittoon, kun Racing Santander vieraili Santiago Bernabeulla. Kotijoukkue hallitsi ottelutapahtumia heti alusta lähtien. Raúl ampui Realin johtoon lähietäisyydeltä vain neljän minuutin pelin jälkeen. Jatkoa seurasi vain hetkeä myöhemmin, kun Santanderin puolustus ohjasi Arjen Robbenin keskityksen oman verkkoon. Toisella jaksolla Raúl kaunisteli lukemat 3-0:aan vapaapotkusta ennen vieraiden kosmeettiseksi jäänyttä kavennusosumaa.

Madridissa Berndt Schusterin ryhmä vaikuttaa nälkäisemmältä ja yhtenäisemmältä kuin aikoihin. Osat ovat siis vaihtuneet Barcelonan kanssa. Barcan joukkue ei enää syty hehkuvaan liekkiin heikompia ryhmiä vastaan ja typerät pistemenetykset seuraavat toisiaan. Realissa ainoa kysymysmerkki on keskikentän ankkurin pelipaikka, jossa Claude Makelelelle ei ole vieläkään löytynyt mitat täyttävää paikkaajaa. Malilaisen Mahamadou Diarran esitykset ovat ailahdelleet kauden mittaan. Nähdyn perusteella joukkue on kuitenkin suurin suosikki kevään mestariksi Espanjassa.

Kuluneen syksyn tapahtumien keskipisteessä on ollut Andalusiassa sijaitseva Sevillan kaupunki ja sen kaksi La Liga -joukkuetta. Jalkapallosyksyn ylivoimaisesti surullisin uutinen kuultiin elokuussa, kun Sevilla FC:n lupaava laitapuolustaja Antonio Puerta menehtyi traagisesti sydänkohtaukseen kesken ottelun. Tapaus, joka sai monet jalkapalloa seuraavat pohtimaan myös tärkeämpiä asioita elämässä.

Luonnollisesti Puertan kuolema järkytti syvästi Sevillan pelaajia ja viime kaudella tuplan voittanut ryhmä on rämpinyt pahasti syksyn liigaotteluissaan. Joukkue on kärsinyt tappion peräti kahdeksassa ottelussa kolmestatoista. Mestaruusmahdollisuudet ovat siis jo menneet lopullisesti. Kaiken kukkuraksi joukkueen valmentaja Juande Ramos tarttui Tottenhamin täkyyn ja siirtyi valtaisa puntapino taskussaan sumujen saarille. Loikkaus, joka sai Sevillan intohimoiset kannattajat raivoihinsa. Konttaus jatkui viime viikonlopun kierroksella, kun “Rojiblanco” taipui vieraissa piskuiselle Almerialle 0-1. Mestareiden liigan jatkopaikka on vain pieni valonpilkahdus synkästi sujuneella kaudella.

Myös kaupungin toisessa seurassa Real Betiksessä syksy on ollut vaiherikas. Muun muassa Valenciassa loistavia tuloksia takavuosina aikaan saanut argentiinalaisvelho Hector Cuper sai kenkää viime sunnuntain Atletico Madrid -kotitappion jälkeen. Putoamistaistoon valahtaneen Betiksen valmennuksesta vastaa jatkossa seuran nuoriso-osaston kanssa mukiinmeneviä tuloksia aikaan saanut Francisco “Paco” Chaparro.

Vakiokupongilla on tuttuun tapaan Englannin kolmen korkeimman sarjatason taistoja. Valioliigassa mennään kotivoittojen merkeissä. Kohteissa 1-3 ManU, Everton ja Chelsea ottanevat selvät voitot heikoista vierailijoista. Vaihtomerkit kannattaa siis käyttää kupongin loppupään kohteisiin. Pelaamisen arvoisia joukkueita tulevan viikonlopun taistoissa ovat ainakin kohteen 13 Carlisle, joka pelannut viime aikoina rautaisesti vieraissa sekä kohteiden 11 ja 12 Scunthorpe ja Luton, jotka ovat selkeitä suosikkeja otteluissaan.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 8.12. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1, 1(2), 2(1), 1, X(1), X(2), 1, 1(X), 1, 1, 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 5.12.2007.

JK: 6+4 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: