Nykyfutiksessa perinteistä liberoa ei käytä enää oikeastaan kukaan.
Muutama vuosikymmen sitten yleisin tapa järjestää puolustuspelaaminen oli asettaa linjan alapuolelle yksi ylimääräinen vapaa pelaaja. Myöhemmin aluepuolustamisesta tuli normi ja liberot katosivat pelikentiltä. Onko perinteinen libero kuollut lopullisesti sukupuuttoon?
Jalkapallon varhaisina vuosina muodostelmat olivat usein erittäin hyökkäysvoittoisia. Eräs lajievoluution käännekohdista nähtiin 1960-luvulla, kun Interiä valmentanut Helenio Herrera kehitti puolustusvoittoisemman taktiikan. Sitä nimitettiin catenaccioksi, mikä tarkoittaa suomeksi oven salpaa.
Herrera asetti puolustuslinjan alapuolelle ”vapaan pelaajan” eli liberon, jota oli ensimmäistä kertaa käytetty jo 30-luvulla Sveitsin maajoukkueessa. Aluksi libero oli puhtaasti puolustava pelaaja, joka keräsi linjan taakse lähetetyt irtopallot ja paikkasi muiden puolustajien tekemät virheet. Myöhemmin liberon vapautta käytettiin myös hyökkäyspelissä mestarillisesti muun muassa Franz Beckenbauerin toimesta.
Kenties juuri Beckenbauerin esimerkin innoittamana Saksan kentillä nähtiin liberoja vielä 90-luvulle asti. Liberona pelaaminen oli vaativaa, mutta joskus myös hauskaa roolin ollessa ylöspäin vapaampi. Muissa puolustustehtävissä joutui ainoastaan roiskimaan palloa vastustajan kenttäpuoliskolle.
Lopulta futisvallankumous söi lapsensa, kuten on käynyt myöhemminkin lukuisia kertoja. Mainiossa Jürgen Klopp -historiikissa Bring The Noise käydään kiehtovalla tavalla läpi Kloppin oppi-isänä pidetyn Wolfgang Frankin käynnistämä ja saksalaista jalkapalloa perusteellisesti muuttanut taktinen käänne.
Frankin saapuessa Mainziin 25 vuotta sitten seura oli yleinen vitsi kakkosbundesliigassa ja vajoamassa sarjaporrasta alemmas. Takavuosina puolustaminen oli lähes poikkeuksetta miesvartiointia, jonka viimeisenä salpana toimi libero. Muut puolustajat juoksivat herkeämättä oman pelaajansa perässä ja libero huolehti pystysyötöistä.
Frank oli ensimmäisiä valmentajia Saksassa, joka siirtyi käyttämään aluepuolustusta ja tilan prässäämistä pois vastustajalta. Näin Mainz pystyi vapauttamaan alemman pelaajan luomaan myös hyökkäyspelissä ylivoimia ja paineistamaan pallollista vastustajaa. Mallia oli haettu italialaisen Arrigo Sacchin papereista.
Nykyfutiksessa perinteistä liberoa ei käytä enää oikeastaan kukaan ja aluepuolustus on uusi normi. Tunnetuimpana modernin ajan poikkeuksena voidaan pitää vuoden 2004 EM-kisojen Kreikkaa, joka käytti Traianos Dellasia liberona muun muassa voitokkaassa Ranska-ottelussa.
Viimeisin kokemukseni liberon käytöstä löytyy 14 vuoden takaa Suomen Cupin ottelusta Inter Välivainio–Kajaanin Haka, jossa toimin kotijoukkueen pelaajavalmentajana. Haka pelasi tuolloin kolmea sarjatasoa ylempänä, joten ajoimme bussin rangaistusalueen rajalle jättiläisen kaato mielessä.
Catenaccion perinteitä mukaillut 1–4–4–1-muodostelma kesti pitkään ja kajaanilaisten pannu alkoi kuumentua maalipaikkojen puuttuessa täysin. Taktiikka toimi, mutta tunnin pelin jälkeen loppui kunto ja cup-unelma murskaantui Heinäpään lumisateessa.
Vaikka perinteisiä liberoita ei futiksessa enää näe, pelipaikka ei ole täysin kadonnut lajista. Modernissa jalkapallossa maalivahdin rooli muistuttaa hyvin paljon perinteistä liberoa. Molarin tulee olla jalalla hyvä, jotta pelinrakentelussa voidaan muodostaa ylivoimia jo ensimmäisellä kolmanneksella. Samalla maalivahdin tehtävänä on usein huolehtia pystysyöttöjen hakemisesta pois pelattaessa korkealla linjalla. Liberon rooli on siis muuttanut muotoaan lajievoluution edetessä.
Vakiokupongilta löytyy Englannin Valioliigan ja Championshipin otteluita. Liigavarma löytyy kohteesta 2, jossa puolustuspelaamiseensa ryhtiä saanut Chelsea lyö Sheffield Unitedin. Sarjatasoa alempana Teemu Pukin Norwich kohtaa kärkiottelussa Swansean. Kohteeseen asennetaan ristin rinnalle ykkönen.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 7.11. kello 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 2(1), 1, 1, X(1), X(1), 1, X(1), 1, 1, 2(X), X(2), 1, 1.
Vetäjä hakee 