Tässä kirjoitussarjassa bongataan stadioneita ympäri maailmaa.

Ahvenanmaan reissut ovat kotimaisten seurojen kannattajille mukava bonus manner-Suomessa edestakaisin pörräämisen ohella. Kerran tai pari vuodessa on mahdollisuus päästä ikään kuin ulkomaille katsomaan oman jenginsä otteita. IFK Mariehamn on pelannut liigassa vuodesta 2005, joten muille kuin pääsarjaseurojen kannattajille nämä reissut ovat tietysti hieman harvinaisempaa herkkua.

Oma tieni vei ensimmäistä kertaa saarille huhtikuun lopulla, kun AC Oulu arvottiin IFK Mariehamnia vastaan Suomen Cupin puolivälierissä. Matka Maarianhaminaan kesti tällä reissulla yhteensä 41 tuntia paluumatka mukaan luettuna. Ironisesti otimme samoilla 4-1 -lukemilla pataan ottelussa ja putosimme cupista. Jalkapallomatkailussa on onneksi ottelun ohella myös muita aspekteja. Niitä käymme läpi tässä kirjoituksessa.

DSC_0115Edullisin tapa matkustaa saarille on käyttää laivayhtiöiden palveluita. Meno-paluu hytteineen Maarianhaminaan irtoaa halvalla. Oma reissuni Viking Linellä (Turku-Maarianhamina-Helsinki) maksoi 28 euroa.

Matkaan Pohjois-Suomesta asti joutuu tietysti varaamaan pari päivää lisäkuljetuksineen ja -maksuineen. Ahvenanmaalle pääsee myös lentäen, jos pätäkkää matkustamiseen on käytettävissä enemmän.

IFK Mariehamn pelaa kotiottelunsa Wiklöf Holding Arenalla, joka sijaitsee kävelymatkan päässä lauttasatamasta. Vuonna 1932 rakennettu stadion (tai urheilukenttä) tunnettiin aikaisemmin nimellä Idrottsparken.

IFK:n noustessa liigaan kymmenen vuotta sitten paikallinen liikemies Anders Wiklöf laittoi hintaa tiskiin ja maksoi valopylväät sekä uuden katsomon stadionille. Vastineeksi Wiklöfin rahallisesta panostuksesta areenalle annettiin sen nykyinen sponsorinimi.

Stadionilla on vain yksi katsomo, johon mahtuu 1 635 katsojaa. Siirtokatsomoilla kapasiteettia on mahdollistaa kasvattaa. Näin tehtiin muun muassa espanjalaisseura Atlético Madridin saarivierailun yhteydessä vuonna 2009.

Wiklöf Holding Arena on hyvin intiimi paikka katsoa jalkapalloa. Kenttä on lähellä katsomoa ja viheriön taistojen tunnelmaa pääsee siis aistimaan miltei kosketusetäisyydeltä. Palvelut ovat perinteistä suomifutistasoa. Katsomon vieressä on pieni kaljakarsina, josta irtoaa olut ynnä korv & bröd keskitason hintaan.

Paikallista yleisöä on AC Oulu -ottelussa vähän, mutta tunnelma on hyvä. Tosin ääneenkannatusta kotijoukkueen leiristä ei juurikaan kuulla. Jututan tauolla erästä saari-ihmistä, joka kertoo IFK:n taustalla vaikuttavan kannattajaryhmä Green Mean Machinen toiminnan hiipuneen jonkin verran hulinavuosien jälkeen. Ryhmän Facebook-sivujen mukaan 14. toukokuuta pelattavaan HJK-vierasmatsiin on kuitenkin lähdössä miltei 150 kannattajaa, joten aktiivista toimintaa näyttäisi edelleen olevan. Ilmeisesti sana pohjoisten vieraiden seksikkäästä olemuksesta ei ole kiirinyt ääneenkannattajien leiriin saakka.

Laivasatamasta seurueeseemme lyöttäytyy mukaan paikallinen keski-ikäinen hessu ilmaisten juomien toivossa. Koska olemme iloisia ja ystävällisiä ihmisiä, tarjoilu pelaa. Noin seitsemännellä yrittämällä mies pääsee myös stadionille sisään. Paikallisiin pubeihin ei ole tosin asiaa, koska velkaa on kuulemma joka mestaan ja poliisit uhataan soittaa heti paikalle kyseisen janarin astuessa ovesta sisään.

DSC_0132Ottelu sujuu 60 minuuttia loistavasti AC Oulun kannalta. Ensimmäisellä jaksolla oululaiset hallitsevat suvereenisti peliä ja IFK selviää kuivin jaloin tauolle ainoastaan Dever Orgillin kuin tyhjästä tulleen yläkulmapommin ansiosta. Tunnin kohdalla Orgill kolaa Janne Hietasen sekä ACO-veskari Alessandro Marzuolin ja laukoo saarelaiset 2-1 -johtoon. Kyseenalaisen maalin jälkeen peli on täysin IFK:n hallussa ja voittajasta ei ole epäselvyyttä.

Ahvenanmaalaiset ovat erittäin sympaattista porukkaa ja ottelussa järjestyksenvalvonta toimii asiakasta kunnioittaen, vaikka pitkästä matkasta ja saaren kesäsäästä johtuen osa kannattajista on juhlakunnossa jo ottelun alkaessa. Toisin on monella muulla liigapaikkakunnalla, joilla vieraskannattajia kohdellaan kuin rikollisia.

Stadionin välittömässä läheisyydestä löytyy legendaarisessa maineessa oleva Pub Ettan, jossa vietämme tovin ennen sekä jälkeen ottelun. Muilta osin Maarianhaminan sunnuntai on unelias. Kävelykadulla kaikki kaupat ovat kiinni ja ihmisiä ei näy missään. Tunnelma on surrealistinen. Emme ole Ruotsissa, emmekä Suomessa. Ahvenanmaa hyötyy paljon taitavasti neuvotellusta erityisasemastaan Suomessa, mutta ehkäpä saarten tulisi jossain vaiheessa olla oikeasti oma itsenäinen valtionsa.

Matsin jälkeen löydämme hotelli Park Alandian alakerrasta baarin, jossa on erinomainen ruokalista ja telkkarissa lädiliigan ratkaisumatsit pyörimässä. Paikalla on myös aikoinaan myös Oulussa pelejä katsomassa käyneitä IFK Mariehamnin varttuneempia naiskannattajia, joiden kanssa tehdään lähempää tuttavuutta muun muassa huivikauppojen merkeissä.

Myöhemmin selviää, että myös ottelun tuomarit ovat samassa ravintolassa odottelemassa laivan lähtöä. Heidät päätetään kuitenkin jättää tällä kertaa rauhaan, vaikka asiaa olisikin saattanut olla. Loppuilta ennen paluumatkan alkamista vietetään joukkueen kanssa pizzeria ja sporttibaari Adlonissa sataman välittömässä läheisyydessä.

Tappiosta huolimatta tunnelma on toiveikas. Cup-saaga ylitti odotukset ja lähtökohdat seuraavalla viikolla alkavaan Ykkösen kauteen vaikuttavat lupaavilta. Paluumatka sujuu väsyneissä, mutta maireissa tunnelmissa.

PS. AC Oulun matkasta Maarianhaminaan on tehty mainio minidokumentti Saaren valloitus 2015, joka löytyy ACO-TV:stä YouTubesta.

Muita bongauksia:

Boleyn Ground, Lontoo

Mainokset