Ihmisellä on hyvä olla harrastuksia. Niiden avulla on mahdollista tehdä irtiottoja arjen tasapaksusta puurtamisesta. Joku saa kiksinsä postimerkkeilystä ja toinen saavuttaa kliimaksin pukeutumalla Gandalfiksi huitoen samalla nahkamiekalla kääpiöasuista naapurin Ritvaa. Jalkapallofaneille vastaavia elämyksiä tuottavat bussimatkailu ympäri Suomen ja katsomossa elämöinti oman yhteisönsä jäsenten kanssa.

Viimeksi mainittua kulttuuria kuvaa maanantaina ensi-iltansa saanut futisdokkari Jalkapallomaa, jossa seurataan FC Lahden ja sen kannattajien edesottamuksia muutaman sarjakauden mittaisen jakson aikana. Dokumentin taustalta löytyy ohjaaja Teppo Airaksinen, jonka ansioluetteloon kuuluu muun muassa kotimaisten alasarjojen kannattajakulttuuria ironisoiva näytelmäelokuva Kulman pojat, joka nähtiin valkokankailla kevättalvella 2012.

Läpileikkaus kannattajakulttuuriin tehdään lahtelaisesta näkökulmasta. FC Lahden kannattajat eli FCLK on eräs Suomen vanhimmista kannattajayhteisöistä. Elokuvan päähenkilöt Kai ja Antti ovat olleet mukana kannattajatoiminnassa jo yli 15 vuotta.

Miesten elämä on keskiluokkaistunut vuosien saatossa. Perheet, työpaikat ja farmariautot ovat tulleet kuvioihin, mutta yksi asia ei ole muuttunut. Rakkaus omaa seuraa ja yhteisöä eli tässä tapauksessa FC Lahtea ja sen kannattajaryhmää kohtaan.

Lahtelainen futiskulttuuri on ronskia ja rouheaa. Paikallisten fanien kielenkäyttö ei ole aina lapsien ja herkkähipiäisten korville sopivaa. Toisaalta tuskin kenellekään kotimaista jalkapalloa seuraavalle tulee yllätyksenä, että juuri Salppurin tornien juurella käytetään keskimääräistä enemmän rumia sanoja.

Ajat ovat muuttumassa. Rasistinen kielenkäyttö on käytännössä poistunut kotimaisista futiskatsomoista. Homottelua kuulee onneksi koko ajan yhä vähemmän, mutta Lahdessa tilanne ei ole vielä merkittävästi mennyt eteenpäin.

Myös muutaman ”lahiapinan” känninen tolskaus viranomaisten kanssa aiheuttaa lieviä myötähäpeän tunteita. Toiminta on kuitenkin verrattavissa lähinnä tavallisen suomalaisen pikkupitäjän nakkikioskikahinointiin viikonloppuisena aamuyönä.

Suomessa ei ole mannereurooppalaista huligaanikulttuuria, joten FCLK:n ja muutaman muun fanipossen edesottamukset ovat saavuttaneet ajoittain suhteettoman suurta mediahuomiota.

Kaksinaismoralismi on välillä hyvin outoa. Yleisradion Mestareiden liiga -lähetyksessä saatetaan suitsuttaa upeaa espanjalaista kannattajakulttuuria Camp Noun kymmentuhatpäisen ryhmän karjuessa C. Ronaldolle hijo de putaa (suom. huoranpenikka), mutta yksikin v-alkuinen sana kotimaisessa katsomossa aiheuttaa paskamyrskyn.

Dokumentissa Antti vierailee Lontoossa ja on todistamassa QPR:n nousua Valioliigaan. Tunne purkautuu ottelun lopussa tuhansien ihmisten juostessa kentälle juhlimaan voittoa. Suomessa muutaman kymmenen hengen kannattajaryhmän ilonpito kentällä estetään poliisiarmeijan toimesta.

Eräs Jalkapallomaan koskettavimmista hetkistä nähdään, kun toimitusjohtaja Ari Koskinen purskahtaa haastattelussa kyyneliin. Suomessa 80 prosenttia jalkapallon seuraväestä työskentelee tutkimusten mukaan aivan jaksamisensa äärirajoilla. Työmäärä ja paineet ovat valtavat. Taloushaasteet ovat miltei kaikissa seuroissa samanlaiset. Taloustaantuma ja liiton olematon seuratuki näkyvät budjeteissa karulla tavalla.

Dokumentissa kuvataan törmäyskurssia, jolle Koskinen ja FCLK ajautuvat kannattajien kartuttaessa jatkuvasti liiton saunakassaa sakkojen muodossa. Samalla fanit tekevät kuitenkin talkoita seuran eteen ja järjestävät keräyksen, jonka tuotolla maksetaan seuran brassitähti Rafaelin yhden kauden palkka.

Lahtelainen jalkapallomaa on yhtä aikaa ruma ja kaunis.

Viikonlopun vakiokupongilla palataan Englannin sarjojen pariin. Kierroksen kohteista varmoja kannattaa hakea kohteisiin 1 ja 2. Ykköskohteen Newcastle on saamassa peliään raiteilleen ensimmäisten matsien ponnettomien suoritusten jälkeen. Nousija Hull jää tällä kertaa Harakoiden jyrän alle.

Kohteessa 2 nähdään jumbofinaali West Bromwichin ja Sunderlandin välillä. Paolo di Canion manageroima Sunderland on ollut täysin kuutamolla koko alkukauden. Tehottomuudesta kärsinyt WBA saa nyt hanat auki ja sementoi pohjoisen veijareiden asemaa liigan pahjanpohjimmaisena.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 21.9. kello 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1(X), X(1), 2, 2(X), 1, 1(2), X, 2(X), 1, 1(2), 1.

Jalkapallomaa-dokumentti on nähtävissä Yle Areenassa vielä kolmen päivän ajan.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä pe 20.9.2013.