Kuluneen viikon murheellisin jalkapallouutinen Euroopassa vellovan sopupelijupakan ohella oli englantilaislegenda Paul ”Gazza” Gascoignen terveydentilassa tapahtunut romahdus. Alkoholismista jo vuosia kärsinyt Gazza esiintyi viime viikolla Northamptonissa hyväntekeväisyystilaisuudessa erittäin sekavassa tilassa. Vapiseva Gascoigne murtui heti kättelyssä faniensa edessä ja kaikille paikalla olleille kävi heti selväksi, että mies tarvitsee välitöntä sairaalahoitoa.


Gazzan tila toi monelle mieleen George Bestin kohtalon. Entinen ManUn ja Pohjois-Irlannin legendaarinen laitahyökkääjä hävisi pitkän taistelunsa alkoholismia vastaan vuonna 2005. Gascoignen edustaja Terry Baker sanoi tilaisuuden jälkeen päämiehensä elämän roikkuvan ohuen langan varassa peläten, että kukaan ei voi enää pelastaa häntä.

Gascoigne aloitti ammattilaisuransa vuonna 1985 Newcastlessa ja ampui myöhemmin tukuttain maaleja muun muassa Laziossa ja Tottenhamissa. Parhaiten Gazza muistetaan kuitenkin urotöistään Englannin paidassa.

Allekirjoittaneelle ja monelle muulle 80-luvulla syntyneelle futisdiggarille Italia´90 on ensimmäinen MM-turnaus, jonka tapahtumat ovat piirtyneet voimakkaina muistojen kiintolevylle. Saapasmaan turnajaisista on jäänyt elävästi mieleen Gazzan kyynelehtiminen kesken Länsi-Saksaa vastaan käydyn välieräottelun. Keskikenttämiehen saama varoitus tiesi pelikieltoa mahdolliseen finaaliin, josta Englanti putosi lopulta dramaattisen rangaistuspotkukilpailun päätteeksi.

Vuonna 1996 Gazza johti Englannin semifinaaliin kotisaarella käydyissä EM-kisoissa. Tuosta turnauksesta muistetaan parhaiten taiturin ikimuistoinen voitto-osuma Skotlannin verkkoon.

Menneistä maineteoista on kulunut aikaa. Gascoignesta on tullut Englannissa eräänlainen brittifutiksen Matti Nykänen, jolle naureskellaan kahvipöydissä ja pubien tiskeillä.

Urheilumaailmassa valitettavan yleisiä päihdeongelmia on syytä pohtia vakavasti. Tapaus on tuorein esimerkki siitä, mihin kouluttamattomat ja epätavallista elämää viettäneet huippu-urheilijat saattavat ajautua uransa päätyttyä. Pelaajat pyörivät tähtistatuksella keltaisen lehdistön lööpeissä jo alaikäisestä asti. Urheilun maailmassa matka juhlitusta sankarista sylkykupiksi on kuitenkin lyhyt.

Suomessakin on syytä käydä kriittistä keskustelua tästä aiheesta. Meillä villakoiran ydin liittyy päihdeongelmien ohella myös kotimaiseen myyttiin puhtaasta urheilusta.

Suomalaisessa sankarimyytissä urheilija edustaa voittaessaan koko kansakuntaa, mutta ongelmien ja menestyksettömyyden keskellä urheilija on täysin yksin. Matkalla yksilöstä revitään kaikki hyöty irti hinnalla millä hyvänsä. Suomalaisen urheilun systemaattinen dopingkulttuuri on traaginen esimerkki näistä toimintatavoista.

Romahdus puolijumalasta kaikkien potkimaksi hylkiöksi ja roskalehtien lööppikuninkaaksi on meillä Gascoignen tapaustakin dramaattisempi. Sen osoittavat Nykäsen ja Harri Ollin tapaukset ja erityisesti Mika Myllylän järkyttävä kohtalo.

Englannissa paikallinen pelaajayhdistys on ollut ongelmapelaajien tukena jo pitkään. Myös Paul Gascoigne on saanut yhdistykseltä kaiken tarvitsemansa tuen taistelussaan pullon henkeä vastaan. Loppu on Gazzan itsensä käsissä.

Tukijärjestelmän kehittämistä tarvitaan myös Suomessa. Muutos edellyttää lisäksi hyveelliseen sankariurheilijaan liittyvän kansallisen myytin purkamista. Emme tarvitse enää yhtään uutta langennutta mestaria.

Lauantain vakiokupongilla tolskataan totutuun tapaan Englannin kahden korkeimman sarjatason parissa.

Viikon liigavarma löytyy kohteesta 1. Chelsea on menettänyt tukun pisteitä puolustusvirheisiin kahdessa edellisessä ottelussaan. Kasvojen pesun paikka koittaa Wiganin saapuessa Stamford Bridgelle. Putoamistaistossa rimpuileva vierailija on tällä kertaa vailla mahdollisuuksia The Bluesin käsittelyssä. Varma ykkönen.

Mestaruussarjan puolella katseet kohdistuvat kohteeseen 13, jossa HJK:stakin tutun Medon riveihinsä siirtoikkunassa kaapannut Bolton saa vieraakseen Burnleyn. Boltonin kausi on ollut valtava pettymys. Joukkue hankki tammikuussa runsaasti uusia pelaajia, joten uskotaan suunnan kääntyvän loppukauden osalta. Kohteeseen varma kotivoitto.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 9.2. klo 16.55. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 2(X), X(1), X(1), 1, 2(X), 2, 2(X), 2, 1, 1, 2(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä pe 8.2.2013.