Kirjoitus on julkaistu AC Oulun ACIAA-lehden numerossa 9/2012. Kirjoituksen lähteinä on käytetty sanomalehti Kalevan arkistoa ja AC Oulun verkkosivujen uutisointia.

AC Oululla on ollut sen 10-vuotisen historian aikana kaiken kaikkiaan viisi eri päävalmentajaa. Laivastonsinisten nykyinen kippari Juha Malinen on luotsannut laivaa kaudesta 2008 lähtien. Sitä ennen seura on tahkonnut Ykköstä ja Veikkausliigaa neljän erilaisen, kiistellyn persoonan johdolla. ACIAA pureutuu tässä artikkelissa arkistojen saloihin ja käy läpi menneitä vuosia AC Oulun aikaisempien päävalmentajien näkövinkkelistä.

Joron jäljillä

AC Oulun historian ensimmäinen päävalmentaja oli oululaisille jalkapalloihmisille perin juurin tuttu veikko, joviaalina herrasmiehenä tunnettu Ari ”Joro” Härkönen. Ennen pestiään AC Ouluun Härkönen oli häärännyt usean oululaisseuran taustalla.

AC Oulu lähti keväällä 2003 ensimmäiseen kauteensa 400 000 euron budjetilla. Joukkueen runkopelaajia olivat brasilialainen Jeferson Pires ja Vesa Kiljunen. Ryhmä kamppaili Ykkösen kärkisijoista elokuun lopulle asti, mutta kauden loppupuolella tapahtunut paha hyytyminen pudotti joukkueen nousutaistoista.

AC Oulu laukoi kauden 26 ottelussaan hienon määrän osumia (37), mutta oma verkko soi aivan liian tiuhaan tahtiin. Liigaan noussut TP-47 päästi maaliinsa 21 osumaa ja AC Oulu peräti 37. Seuraavan kauden joukkueen kasaamisessa tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuikin puolustuksen vahvistaminen.

Edelleenkin käytössä olevan 4-3-3 -taktiikan AC Ouluun iskostanut Härkönen joutui keväällä suureen haasteen eteen. AC Oulun joukkue muuttui seuran debyyttikaudesta huomattavasti. Jo ennalta tiiviistä ryhmästä lähti viisi avauskokoonpanon pelaajaa pois.

Härkönen ajoi joukkueeseen huomattavasti viime kautta puolustavampaa pelitapaa. Tärkeimmät vahvistukset hommattiinkin puolustuspäähän. Edelliset vuodet Veikkausliigan Porin Jazzia edustanut laitapakki Marko Koivuranta siirtyi AC Oulun riveihin kaksivuotisella sopimuksella.

Toinen merkittävä puolustuspään hankinta oli FC Hämeenlinnasta Ouluun siirtynyt Jani Sipilä, josta muodostui tulevien kausien aikana eräs AC Oulun kautta aikojen arvostetuimmista pelaajista.

”Siido” muodosti keskuspuolustajaksi pudotetun Janne Mahlakaarron kanssa erään kauden kovimmista topparipareista. Joukkueen puolustuksen peruskalliona jatkoi myöhemmin legendan aseman kannattajien keskuudessa saavuttanut maalivahti Jani Luukkonen.

AC Oulun kausi alkoi jälleen erinomaisesti. Triumfi huipentui KuPS-ottelussa kesäkuun alussa, kun reilu 20 äänekästä savolaista yritti Castrenin valtausta, mutta turhaan. Liiganousua tavoitelleet Juha Malisen joukot kärsivät nöyryyttävän 2-0 -tappion Vesa Kiljusen ja Mika Hautalan onnistuttua maalinteossa sinipaidoille.

Ottelun jälkeen KuPS järjesti Castrenin nurmella pitkän kriisipalaverin, jossa yllätystappiosta suivaantunut Malinen ei ääntään säästellyt. Tuossa vaiheessa kukaan ei vielä arvannut, että muutamaa vuotta myöhemmin Juha ohjaisi laivaa AC Oulun peräsimessä.

AC Oulun pelaajarinki oli edellisen kauden tapaan kapea, ja joukkue alkoi näyttää väsymisen merkkejä heinäkuussa.

Hankaluudet alkoivat jo aiemmin polvivaivoista kärsineen Luiz Antonion loukkaannuttua VPS-ottelussa. Polvivamma osoittautui katkenneeksi eturistisiteeksi ja se tiesi kesäkuussa Ouluun hankitun pelaajan kauden päättymistä ennen aikojaan.

Lisää jobinpostia tuli Tampereella, kun Seth Abladen solisluu katkesi vastustajan pelaajan taklattua ghanalaistaikuria ja kaaduttua sen jälkeen hänen päälleen.

– Aika syvältä tämä syö. Taas uusi loukkaantuminen juuri kun olimme saaneet paletin kuntoon ja hyviä pelejä alle, Härkönen kommentoi tuolloin tilannetta AC Oulun verkkosivuilla.

Loukkaantumiskierre saavutti huippunsa Kokkolan visiitin jälkeen. Keskikentän taistelija Jukka Puurusen sääriluu murtui, minkä seurauksena myös hänen kautensa oli ohi. Lisäksi Mika Hautala sai ottelussa lihaskrampin ja hänet kannettiin paareilla kentältä ulos. Ottelun jälkeen AC Oululla oli terveiden kirjoissa 12 kenttäpelaajaa, joista kaiken lisäksi ainakin Olavi Arvola ja Jarkko Hurme kärsivät pikkuvammoista.

AC Oulu pyrki ratkaisemaan hirvittävän loukkaantumissuman aiheuttaman kriisitilanteen aukaisemalla ilmasillan, mutta nousun kariutuessa loppukauden taistoissa oli vahvaa pelailun makua.  Tavoiteltu nousu ei ollut lopulta edes lähellä joukkueen sijoituttua sarjassa viidenneksi. AC Oulu keräsi seitsemästä viimeisestä pelistä vain kolme pistettä. Loukkaantumissuma ja joukkueen muuttuminen loppukaudesta pelaajien osto- ja myyntiliikkeeksi sinetöivät sinipaitojen kohtalon.

Yllätysnimi ruoriin

AC Oulu etsi jo loppuvuodesta kiivaasti uutta valmentajaa joukkuetta kaksi kautta luotsanneen Härkösen jätettyä päävalmentajan pestin.

Kauden päätyttyä vahvana ehdokkaana uudeksi valmentajaksi pidettiin loppukesän tomaattipitäjä Närpiön ylpeyttä Kraftia valmentanutta Pertti Lundellia. Lundellin lisäksi spekulaatioissa esiin nousivat nimet Keith Armstrong sekä aikaisemmin FC Jokereita valmentanut Pasi Rautiainen.

Ketään näistä nimivalmentajista ei lopulta saatu. Puikkoihin astui kaikkien suureksi yllätykseksi Suomessa 302 pääsarjaottelua ansioluetteloonsa kerännyt, FC KooTeePeetä ja Viikinkejä aiemmin luotsannut RoPS-legenda Steven Polack.

– Pelaajana annoin aina itsestäni 110 prosenttia. 99,9 prosenttia on liian vähän. Valmentajana vaadin pelaajiltani myös 110 prosenttia. Aina siihen peliin, jota ollaan pelaamassa. Löysätä ei saa. Tarkoitus on pelata aggressiivista, tyylikästä ja myös kaunista jalkapalloa, Polack analysoi Kalevassa valmennusfilosofiaansa.

Polackin mukaan jalkapallosta ei saa tehdä liian monimutkaista peliä.

– Pallo omille ja nopeasti hyökkäykseen. Ja maali. Siinä se on lyhyesti, AC Oulun uunituore päävalmentaja kiteytti Kalevalle.

Polack astuessa AC Oulun puikkoihin joukkueella oli 14 sopimuspelaajaa, joiden joukossa oli kolme 16–17-vuotiasta junioria. Lähteneiden pelaajien joukkoon kuuluivat Rovaniemen Palloseuraan siirtyneet lahjakkaat nuorukaiset Jarkko Hurme ja Janne Mahlakaarto ja Turun Interiin liigakokemusta hakemaan lähtenyt Oulun seksikkäin jalkapalloilija Miika Takkula. Vahvistuksia siis kaivattiin kipeästi.

Joulukuussa kuultiin hyviä uutisia, kun AC Oulu palkkasi uudistuneen ryhmänsä veturiksi kokeneen Mike Peltolan. Nuori joukkue sai lisää liigakokemusta riveihinsä, kun keskikentän ankkuripaikan taistelija Petri ”Pedro” Lehtonen liittyi joukkoihin joulukuussa. Yhteensä 198 liigaottelua urallaan tahkonnut Lehtonen teki AC Oulun kanssa 1+1-vuotisen sopimuspaperin.

Tammikuussa AC Oulu sopi kahden brasilialaispelaajaan tulosta Suomeen. Laitahyökkääjä Rafinha, 22, ja keskikentällä viihtyvä Vitao, 24, saapuivat helmikuun lopulla Ouluun ja varsinkin ensin mainittu valloitti heti ensimmäisessä PS Kemiä vastaan pelatussa harjoitusottelussa oululaisyleisön puolelleen.

Kausi alkoi kolmella pitkän matkan vierasottelulla, kun vastassa olivat Viikingit, MP ja Pallo-Iirot. Nappiin mennyt harjoituskausi siivitti AC Oulun komeaan lentoon. Reissupelit tuottivat seitsemän pistettä ja seuraavaksi ACO laittoi paikallispelissä OLS:aa päihin.

– Ei meillä ollut hätää. Ja kokonaisuutenakin alkukausi meni hyvin: saimme neljästä ottelustamme yhteensä kymmenen pistettä, Polack
iloitsi Kalevalle.

Hienosti menneen alkukauden jälkeen AC Oulun leirissä alkoivat vaikeammat ajat. Kauden ensimmäinen käännekohta oli 25. toukokuuta pelattu kauden ensimmäinen kotiottelu, jossa vastaan asettui helsinkiläinen Atlantis FC.

Päätöshetkillä AC Oulu haki vimmatusti tasoitusmaalia ja nosti ylös joukkueen johtohahmoihin kuuluneen toppari Jani Sipilän. Vapauttavaa osumaa nälkäisesti hakenut toppari törmäsi lisäajan loppuhetkillä Atlantiksen maalivahti Antti Ristimäkeen ja satutti pahasti jalkansa. Sipilän sääriluu napsahti poikki.

Steven Polack oli mietteliäs ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

– Tämä oli meille todella suuri menetys. Analysoimme kuitenkin ensin tämän ottelun ja mietimme vasta sitten jatkoa, Polack pohti Kalevassa.

Ottelu käänsi kauden suunnan ja kesäkuussa AC Oulu lähti kolmen viikon sarjatauolle pitkän kehnon putken rasittamana.

Myös syksy oli synkkä ja sambailut jäivät sinisten leirissä vähiin loppukauden taistoissa. AC Oulu joutui tappioiden myötä historiansa kovimpaan paikkaan – taistelemaan säilymisestä Ykkösessä.

Tappio kotikentällä MP:lle tiesi sitä, että oululaisseuran johtokunta otti Polackin aseman käsiteltäväkseen. Polack sai potkut ottelua seuranneena maanantaina. Puheenjohtaja Matti Heikkisen mukaan seura joutui pakkosaumaan.

– Tietysti olisimme voineet edetä kauden loppuun saakka tekemättä yhtään mitään. Mutta haluamme antaa joukkueelle ja yleisölle impulssin, että suunta on täysillä eteenpäin. Kun homma ei pelaa, jotain pitää tehdä. Ja Polackin vapauttaminen tehtävistään oli mielestämme ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa, Heikkinen sanoi.

Syrjäytetty päävalmentaja ei niellyt seurajohdon kritiikkiä purematta. Britti ei peitellyt mielipahaansa, joka kohdistui erityisesti joukkueen managerin, Miika Juntusen toimintatapoja kohtaan. Polack ihmetteli Kalevan haastattelussa sitä, miksi Juntunen tarvitsi
joukkueeseensa valmentajan, jos hän haluaa itse valmentaa.

– Valmentajan on annettava itse hoitaa tehtävänsä, Polack linjasi.

Kevään Viikingit-ottelussa brittiluotsi kurkkasi omien sanojensa mukaan puoliajalla pukukoppiin, jossa Juntunen piirsi taululle taktiikoitaan.

– Minä huusin otteluissa vaihtopenkiltä ensin yhtä, ja hän perään jotain toista. Ei ihme, että pelaajat ihmettelivät, kuka on päävalmentaja. Varsinkin nuoremmat pelaajat olivat sekaisin. Jotkut tuntuivat tosissaan pelkäävän Juntusta, Polack paljasti.

Sarjapaikka säilyy Lahtisen johdolla

Polackin potkujen jälkeen joukkueen vetovastuun otti kolmen henkilön troikka manageri Juntusen johdolla. Kakkosvalmentaja Ari Härkönen sai avukseen Aki Lahtisen, joka toimii taktisena neuvonantajana ja asiantuntijana. Käytännössä joukkueen peluutuksesta vastasi loppukauden ajan ex-maajoukkueratsu Lahtinen.

Pelilliset ongelmat jatkuivat 2-2 -kotitasurissa Pallo-Iiroja vastaan. AC Oulu muutti ryhmityksensä muotoon 4-4-2 ja pyrki pelaamaan aiempaa enemmän maata pitkin.

– Tällä kenttämiehityksellä tulemme pelaamaan jatkossakin, Lahtinen sanoi ottelun jälkeen.

Keinovalikoima loppui kuitenkin useimmiten jo ennen viimeistä 30 metriä.  Rohkeat haastamiset ja laukaukset jäivät puuttumaan.

Seuraavaksi edessä oli jo pitkään odotettu paikallistaisto Oulun Luistinseuraa vastaan. OLS oli hommannut riveihinsä maajoukkuemies Mika Nurmelan muutaman ottelun ajaksi ja lähti vahvasti haastamaan AC Oulua ottelussa, joka oli molemmille joukkueille elintärkeä putoamiskamppailua ajatellen.

Taistelu oli dramaattinen. Ottelussa nähtiin suuri määrä loistavia maalitilanteita ja kolme maalia viimeisen viiden minuutin aikana. AC Oulun turma oli tällä kertaa herra nimeltä Petteri Palosaari, joka ampui ratkaisun keltapaidoille ottelun loppuhetkillä. 87. peliminuutilla Palosaari karkasi Mika Nurmelan syötöstä oikealta läpiajoon, ja latasi tarkasti vasempaan alakulmaan.

– OLS pelasi hyvän ottelun, mutta kyllähän meidän näistä paikoista olisi pitänyt enemmän kuin yksi maali tehdä, pettynyt Aki Lahtinen totesi Kalevalle taiston tauottua.

Lahtisen visiot purivat hiljalleen ja otteet paranivat syksyä kohti tultaessa, mutta AC Oulu sortui kerta toisensa jälkeen kehnoon viimeistelyyn maalitilanteissa.

Kauden viimeinen ottelu pelattiin 1. lokakuuta tamperelaista PP-70:ää vastaan Castrenilla. Ottelun panokset olivat kerrassaan huikeat. AC Oulun oli pakko voittaa ottelu sarjapaikkansa varmistamiseksi.

AC Oulu otti hermostuneen alun jälkeen ohjat käsiinsä. 26. minuutilla Rafinha nousi vahvasti oikealta ja keskitti maalinsuulle, josta sankarin viittaa päällensä sovitellut Jukka ”Oulun Johnny Knoxville” Puurunen jatkoi komeasti volleystä pallon suoraan vieraiden rysään. Se oli voittomaali.

Loppukauden tuska ja paineet purkautuivat joukkuetta uskollisesti niin ylä- kuin alamäissä seuranneiden kannattajien leirissä yllättävänkin rajuna juhlintana. Helpotuksen huokaus oli tällä kertaa syvä.

Vaikka sarjapaikka säilyikin, AC Oulun kausi päättyi jälleen kerran pettymykseen. Nousua tavoittelemaan lähtenyt ryhmä petti odotukset ja pahasti lopulta sarjapaikan säilyttäminenkin oli kiven alla. Steven Polackista ei ollut sateentekijäksi.

AC Oulun kannattajat valmistautuivat Pohjois-Suomen pimeään ja kylmään talveen aprikoiden, kuka ottaisi seuraavaksi haasteen vastaan ja yrittäisi nousta joukkueen kanssa Veikkausliigaan. Seuran tulevaisuuden kuviot olivat loppuvuodesta 2005 vielä pahasti auki.

Vuoristorataa erityisopettajan johdolla

AC Oulu julkaisi marraskuussa 2005 Harri Kampmanin 1+2 vuotisen valmentajasopimuksen. FC Lahdesta lähtöpassit saanut ”Hopeakettu” palasi vanhaan kotikaupunkiinsa ainoana tarkoituksenaan nostaa AC Oulu Veikkausliigaan. Kampmanin meriitit liiganousijoiden paimentajana olivat kovat: olihan tämä herrasmies nostanut myös TamU:n, Kumun ja MyPan korkeimmalle sarjatasolle.

Kevään mittaan seuraan saapui myös kovia pelimiehiä. Janne Hietanen ja Mika Nurmela liittyivät seuraan ottelukohtaisilla sopimuksilla ja huhtikuussa 2006 seura pestasi riveihinsä serbialaiskärki Dragan ”Vapahtaja” Pejicin.

Kausi lähti käyntiin myönteisissä merkeissä. Kesäkuun jälkeen AC Oululla oli kasassa 12 pistettä 7 ottelusta. Siitäkin huolimatta, että kausi oli avattu Castrenin remontin takia neljän ottelun mittaisella vierasputkella. Joukkue siirtyi lyhyelle kesätauolle kevein mielin.

Taivaanrannassa roikkui kuitenkin synkkiä pilviä. Heinäkuussa Kampman ja manageri Juntunen ryhtyivät käymään rajua sanasotaa keskenään. Syvin juopa koski Nurmelan siirtoa HJK:n riveihin.

– Pitää kysyä Juntuselta, mitä tässä joukkueessa tulee tapahtumaan. Nurmelasta luopuminen oli kuitenkin jo luovutuksen ele taistelussa liigapaikasta, Kampman totesi sanomalehti Kalevalle.

Juntunen kommentoi loppuvuodesta 2006 ilmestyneessä Urheilulehdessä näkemyksiään AC Oulun syvästä kriisistä kertomalla, että hän oli ehdottanut AC Oulun johtokunnalle Harri Kampmanin erottamista heinäkuussa.

– Me olimme kohdanneet kolme sarjanousijaa peräkkäin ja ottaneet niistä otteluista vain yhden pisteen. Kaiken lisäksi pelimme oli täysin sekaisin, seuran ilmapiiri oli tulehtunut ja Kampman oli paljastunut etävalmentajaksi, joka oli puolet viikosta mökillään Lahdessa, Juntunen väitti Urheilulehdessä.

Oli niin tai näin, joukkue oli syvässä kriisissä heinäkuun puolessa välissä ja tavoite liigapaikasta näytti olevan karkaamassa. Joukkue oli kerännyt kymmenessä edellisessä ottelussaan vain 13 pistettä.

Kaleva uutisoi 20.7., että manageri Miika Juntunen oli siirretty sivuun AC Oulun toiminnasta – toistaiseksi. Juntusen poistuttua kuvioista AC Oulu vahvistui loppukaudeksi kotikylän pojilla, kun Jani Polvinen, Tommi Siekkinen ja Vesa Järvitalo tulivat OLS:sta loppukaudeksi. Varsinkin ”Järä” Järvitalolla oli ratkaiseva merkitys liiganousuun jäljellä olevissa peleissä.

Tässä vaiheessa käynnistyi joukkueen loppukiri. Kauden 2006 Ykkösestä nousi liigaan kaksi joukkuetta, joten dramaattisen RoPS-kotitappion jälkeen käynnistynyt seitsemän ottelun voittoputki riitti nostamaan AC Oulun liigaan.

RoPS-taisto on jäänyt historiaan dramaattisten vaiheidensa takia. Erotuomari Antti Munukka otti ottelussa roolia ja ajoi kyseenalaisin perustein ulos niin Mike Peltolan kuin Rafinhankin ja hylkäsi Dragan Pejicin maalin, joka olisi vienyt AC:n johtoon toisella puoliajalla.

Ottelun jälkeen erotuomari Munukka sulkeutui pukukoppiinsa, jonne ei saanut päästää ketään ulkopuolista. Järjestysmiehet päästivät sisään kuitenkin Kampmanin, joka halusi vaihtaa muutaman sanan tuomarin kanssa. Kampmanin terveiset olivat tylyt: ”KIITTI V*****I!”

Liiganousu ratkesi viimeisessä kotiottelussa Atlantista vastaan. Oulussa syntyi todellinen jalkapallokiima ja koko kaupunki kohisi paikkakunnan merkittävimmästä jalkapallo-ottelusta yli kymmeneen vuoteen. Asetelma ennen ottelua oli selvä kuin pläkki – AC Oululle riittäisi tasapelikin nousun sinetöimiseen, mutta Atlantis oli pakkovoiton edessä.

Vesa Järvitalo vei puskumaalillaan AC Oulun johtoon 11. minuutilla ja Vapahtaja Pejic iski toisen jakson alussa kauden maalin. Mies oli jo polvillaan rangaistusalueen ulkopuolella, vaan niin vain serbisissi nousi ylös muovista ja vaikka neljä Atlantiksen pelaajaa ahdisti Pejiciä tilanteessa, onnistui mies pyssyttämään upean maalin alakulmaan.

Loppuvihellyksen jälkeen Castreniin kerääntyneet 4 700 katsojaa olivat valmiita juhlimaan oululaisen jalkapalloilun paluuta korkeimmalle sarjatasolle 12 vuoden tauon jälkeen. Tässä vaiheessa päävalmentaja Kampman oli eräs suurimmista sankareista kaupungissa.

Nousun varmistuttua AC Oululla oli kiire varmistaa valmentaja Harri Kampmanin jatko tervakaupungin ylpeyden ruorissa. Sopimus neuvoteltiinkin valmiiksi nopeasti ja Kampman sai ilmeisen kovan jatkosopimuksen, joka on aiheuttanut myöhemmin arvostelua eri suunnilta.

Kauan odotettu sarja-avaus koitti vihdoin 21.4., kun Oulussa pelattiin yli kahteentoista vuoteen ensimmäinen Veikkausliigaottelu. Vastaan asettui toinen liiganousija FC Viikingit Helsingin Vuosaaresta, joka osoittautuikin vaikeaksi palaksi. Viikingit meni aluksi johtoon, mutta toisella puoliajalla Toni Banduliev pääsi puskemaan pallon verkkoon Titin ovelan noston jälkitilanteesta.

AC Oulun alkukausi sujui mellevissä merkeissä, kun joukkue kaatoi kotonaan niin Interin kuin Tampere Unitedinkin. Kotkassa tunteet kuohuivat kentän laidalla, kun KooTeePeen huoltaja solvasi AC Oulun Dritan Stafsulaa rasistisin sanankääntein ja nappasikin itselleen toimitsijakieltoa.

Ottelun lehdistötilaisuudessa käytiin varsin tiukkaa vääntöä tapahtumista ja Kampman sai KooTeePeen kannattajat kimppunsa koko kaudeksi. Käsiteltiinpä muutamaakin kotkalaisten Kampmanille lähettämää vihaista tekstiviestiä aina iltapäivälehtien palstoja myöten.

Kauden kääntyessä kesäkuukausille AC Oulu sai levätä kunnolla, olihan joukkue pelannut toukokuun lopussa peräti kolme ottelua kuuteen päivään. Tauon jälkeen AC Oulu ajautui kuitenkin tappioputkeen. Sarjanousija ei onnistunut vakuuttamaan juuri ketään otteillaan.

Heinäkuussa joukkue vieraili Maarianhaminassa. Laivasatamassa valmentaja Kampman osoitti myös herrasmiesmäisiä elkeitä, kun Sinitähtien kanssa iltaa istuneet kaksi hollantilaista kovan linjan Feyenoord – kannattajaa menivät keskustelemaan ”Hopeaketun” kanssa ja saivat vastaukseksi keskustelunavaukseensa ”I HATE FEYENOORD!”. Tilanteesta selvittiin kuitenkin ilman henkisiä tai fyysisiä vaurioita.

Syksy alkoi Veikkausliigan hännänhuipun osalta varsin synkeästi. Siirtoikkunan ollessa vielä auki Harri Kampman toi Ouluun Ville ”FATMAN” Lehtisen rinnalle toisen vanhan tamperelaisen, kun laitapakki Petri Heinänen tuli pohjoiseen loppukaudeksi. Myös Iranissa alkukauden pelannut oululaisten vanha tuttu Raphael Edereho liittyi Aasien riveihin, kuten myös georgialainen Iraklii Tsykolia.

Vahvistukset johdattivat AC Oulun heti 5-0 –kotivoittoon Pietarsaaren Jarosta. Ottelun jälkeen koitti liki kahden viikon pelitauko ja Kampmanin toivottiin hitsaavan joukkuetta paremmin yhteen tämän aikana, koska riveihin oli liittynyt runsaasti uusia pelaajia ennen siirtoikkunan sulkeutumista.

Voittosaldo ei kuitenkaan karttunut toivotulla tavalla ja lähtiessään viimeiseen sarjaotteluunsa MyPan vieraaksi AC Oulun sävelet olivat selvät. Joukkueen oli pakko ottaa kauden toinen vierasvoittonsa ja samaan aikaan Viikingit eivät saisi voittaa kotikentällään Hakaa. Tämä oli oululaisten ohuen ohut oljenkorsi, jolla joukkue nousisi karsijan paikalle.

Ei auttanut kuitenkaan oululaisia edes Vesa Järvitalon kaksi maalia Saviniemen stadionilla. 2-3 –tappio vei AC Oulun divariin. Kausi Ykkösessä herran vuonna 2008 odotti AC Oulua. Samalla päättyi Harri Kampmanin sanalla sanoen värikäs aikakausi AC Oulun peräsimessä. Seura oli uuden alun edessä.

Mainokset