Vuoden 2004 EM-kisoista muistamme Kreikan jytkyn ja finaalin jälkeen viheriöllä vuolaasti itkevän 19-vuotiaan Cristiano Ronaldon. Portugalin kultainen sukupolvi menetti Lissabonin loppuottelussa viimeisen mahdollisuutensa voittaa jotakin suurta. Kreikan ihme piirrettiin historiaan tulisin kirjaimin. Sen sijaan Fernando Couton, Luis Figon, Rui Costan ja kumppaneiden nimiä ei mestareiden futispergamenteista löydy.

Myös Madeiran kalliosaaren kultapoika C. Ronaldo luuli tienneensä finaalimahdollisuuksien olevan harvinaista herkkua lusitaaneille tulevina vuosina. Hän saattoi kuitenkin olla pahasti väärässä.

Vettä on virrannut Estádio da Luzin tapahtumien jälkeen runsaasti Lissabonin halkaisevassa Tajo-joessa. Lapsenkasvoisesta madeiralaisesta on tullut moninkertainen Englannin ja Espanjan mestari ja maailman teinityttöjen märkien unien kohde. Jopa Suomessa Ronaldo on vakioesiintyjä paikallisten Terttu-Anneleiden päiväunelmissa. Sen verran suurta oli CR7-hysteria myös meilläpäin Portugalin vieraillessa edellisen kerran Helsingissä.

Maajoukkueturnajaisissa Ronaldo on ollut aina jonkinasteinen pettymys. Virtaa ei ole löytynyt enää pitkän kauden jälkeen kesän skaboihin ja miehen olemus on ollut useimmiten jotain väsyneen ja turhautuneen välimaastosta.

Nyt tilanne on muuttunut ratkaisevasti. Hollanti- ja Tshekki-otteluissa Ronaldon pelaamista ohjasi valtava voittamisen palo, joka näkyi jokaisessa tilanteessa. Ronaldo halusi voittaa jokaisen ykkös- ja kakkospallon ja tehdä jokaisesta hyökkäyksestä maalin.

Tshekkiä vastaan näytti hetkittäin siltä, että lataus olisi kiehumassa yli äyräiden. Muutamat kiukuttelut joukkuetovereiden heikompien syöttöyritysten jälkeen indikoivat kilahtamista jo ensimmäisen vartin aikana, mutta jatkossa Ronaldo kykeni kanavoimaan energiansa maalitilanteiden rakentamiseen kentällä. Seurauksena tukku huikeita mestoja ja lopulta pelin ratkaissut räjähtävä pusku Petr Cechin vartioiman maalin kattoon.

Portugalia on tituleerattu ottelun jälkeen jopa suurimmaksi mestarisuosikiksi näissä kisoissa ja aiheesta. Paulo Benton joukkue on pelannut kisojen tyylikkäintä ja ennen kaikkea vauhdikkainta futista. Portugali on kääntänyt pallonriistot vikkelästi vastaiskuiksi, jotka ovat olleet murhaavia erityisesti Ronaldon ja Nanin nopeuden takia.

Suurin tekijä menestyskulun taustalla löytyy kuitenkin keskikentältä. Kolmikko Miguel VelosoJoão MoutinhoRaul Meireles on pelannut uskomattoman hyvin yhteen ja joskus jopa puoli kahteen.

Meireles rakensi Tshekkiä vastaan oivaltavilla syötöillään 4-5 loistopaikkaa ennen lopullista iskua. Veloso on ollut kisojen paras puolustava keskikenttämies, joka pimensi jopa Mesut Özilin Saksaa vastaan. Moutinho on raatanut ympäri kenttää katkomassa ja käynnistämässä Portugalin vastaiskuja.

Polttavin kysymys Portugalin jatkomahdollisuuksien osalta liittyy ryhmän fysiikkaan. Joukkue on pelannut kaikki neljä turnausotteluaan identtisellä avauskokoonpanolla. Välierässä nähdään ensimmäistä kertaa muutoksia, kun Helder Postiga loukkasi reitensä Tshekki-ottelussa.

Joka tapauksessa esimerkiksi jo mainittu keskikentän tehotrio on joutunut valtavan kuormituksen alle Benton vaativassa ja liikkuvassa pelitavassa. Kaikilla on allaan raskas kausi seurajoukkueissaan. Sen vaikutukset eivät voi olla näkymättä.

Raul Meireles otettiin Tshekki-pelissä vaihtoon kymmenisen minuuttia ennen loppua ja jo tuossa vaiheessa keskialueen dynamo oli kerännyt mittariinsa 10,5 kilometrin verran matkaa.

Kaikki juoksua edes vähän tosissaan joskus harrastaneet tietävät, että kympin lenkin voi peruskunnossa ollessaan heittää melkein joka päivä ilman suurempia ongelmia. Jalkapallossa juoksulenkin päälle lisätään vielä sarja raastavia intervalliharjoituksia spurttien muodossa, niveliä rasittavat liukumiset, venytykset ja äkkipysähdykset sekä lukemattomat kanssapelaajien rautanappuloiden iskut polviin, pohkeisiin ja sääriin.

Portugalin fysiolla João Arosolla riittää siis duunia tuleville päiville. Väitän, että tämä mies on yllättävän suuressa roolissa joukkueen menestyksen kannalta. Tuli vastaan sitten Espanja tai Ranska.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Vasuri puhuu -kisablogissa 22.6.2012.