Tämä on kolmiosainen kertomus mielenkiintoisesta viikosta eurooppalaisen jalkapallon parissa kolmessa eri maassa ja kolmella erilaisella sarjatasolla. Vaikka jalkapallon pelaamisen puitteet ja muut ulkoiset elementit saattavatkin vaihdella eri puolella maailmaa, lajia ja sen tuottamaa muotokieltä ymmärretään yhtä intohimoisesti maasta ja paikkakunnasta riippumatta. Se on yksi parhaista syistä rakastaa tätä lajia.

Osa 2:

To 12.4.2012 klo 18.30 (paikallista aikaa)
AC Oulu 0 – 2 KuPS (0-1)
Suomen Cup, 6. kierros
Heinäpään Palloiluhalli, Oulu

Olen nähnyt elämäni aikana satoja jalkapallo-otteluita eritasoisissa olosuhteissa. Massiivisimmat todistamani puitteet sijaitsevat Sevillan Ramón Sánchez Pizjuánilla, Lontoon Stamford Bridgellä ja Cardiffin Millennium Stadiumilla. Varsinaiset megastadionit ovat siis vielä suurelta osin kokematta.

Suuren maailman meno on kuitenkin nähty ja tokihan se on myönnettävä: valtaisan väkimäärän myötä laulut ja ylipäätään reagointi viheriön tapahtumiin ovat kokonaisuutena erittäin vaikuttava kokemus. Futismatkailua voi totisesti suositella kaikille.

Joka tapauksessa kaikkein ikimuistoisimmat hetket olen kokenut paikallisen, oululaisen jalkapalloylpeyden otteluissa. Puitteet eivät ole ne suurimmat ja megalomaanisimmat, väkeä on usein hyvin vähän ja ottelutapahtuman puitteet palveluineen ja muine käytäntöineen ovat todella monesti olleet alkeellisella tasolla. Silti: tunne sydämessä voittaa ulkoiset tekijät joka ikinen kerta. Minulle ikuinen ykkösjengi on AC Oulu ja tätä asiaa ei voi mikään suurempien väkijoukkojen voima muuttaa koskaan. Näin tulee olemaan eilen, tänään ja huomenna.

Suomessa talven hallipelit ovat usein kannattajatoiminnan osalta vasta lämmittelyä keväällä alkavaa sarjaa varten. Tosipelit täräyttävät kevätauringon lämmössä fiiliksen kattoon. Mentaliteetti kulkee käsi kädessä suomalaisen vuodenaika- ja futissyklin kanssa. Talvella sohvanmutkaan hautautuva kannattaja kuoriutuu joka kevät uudestaan ruohon alkaessa tuoksua. Tuossa vaiheessa talvella maksukanavalta mielenhäiriössä bongattu Middlesbrough-Derby (tjsp.) -perseroiskinta alkaa jo unohtua ja mieli orientoitua kohti kotimaisen kauniin pelin (oh, the irony – tai ei sittenkään? tule katsomaan itse!) seuraamista.

Talven matsit ovat testipelaajien ja erilaisten pelillisten kokeiluiden värittämää aikaa ja todellisia panoksia näissä peleissä on harvoin. Valitettavasti Palloliitto on uudistanut viime vuosina Suomen Cupia radikaalisti ja valittu suunta on ollut kilpailun arvostuksen kannalta tuhoisa. Nykyisin valtaosa cupista höntsätään talvikaudella halleissa. Lisää tästä aiheesta voi lukea täältä.

Ottelun lähtökohdista huolimatta jokainen matsipäivä on juhlapäivä. Tällainen päivä sujuu aina samanlaisen kaavan mukaan. Keskittyminen muihin epäolennaisiin asioihin, kuten työntekoon, on tuhoon tuomittu yritys. Jännitys ja spekulaatiot illan kokoonpanoista ovat läsnä aina avauspotkuun saakka.

Saavun KuPS-matsiin superjunnun kanssa, joten suurimmat ilakoinnit katsomokulttuurin osalta jäävät tällä kertaa väliin. Toki spontaani reagointi kenttätapahtumiin on tässä perheessä sallittua, joten joudun useaan otteeseen selittämään tarkemmin, miksi linjatuomarin lipun heiluttamiset tai tämän kyseisen toiminnon tekemättä jättäminen aiheuttavat värikkäitä reaktioita faijassa ja kanssaihmisissä.

AC Oulu juoksuttaa otteluun huikean kokoonpanon. Avaus (Magalhães; BlombergHietanenMeriläinenNurmos; NurmelaKauppilaT.Siira; OjalaMäkeläSohlo) on täysin oululainen Boavistasta Uleåborglandiaan kauden kynnyksellä siirtynyttä maalivahti Hugo Magalhaesia lukuun ottamatta.

KuPS on kärsinyt loukkaantumisista kauden kynnyksellä, mutta tästä huolimatta kuopiolaisten kokoonpano on kokenut ja fyysinen. Varsinkin jääkaappipakastimen fyysisellä preesensillä varustetut Ilo ja Kärkkäinen ovat tärkeitä paloja savolaisten pelisysteemissä.

Ottelun alku sujuu hermostuneissa merkeissä. AC Oulu pyrkii totuttuun tapaan pallolliseen hallintaan, mutta hyville paikoille ei päästä ensimmäisen vartin aikana. Vaikka uuden tulemisen tehnyt Joni Mäkelä taistelee hyvin, kuopiolaisten keskuspuolustus pitää Pyry Kärkkäisen johdolla nuoret oululaiset maalipaikoilta pois.

Esa Pekosen luotsaama KuPS on ennakkotietojen mukaan pyrkimässä takaisin perinteiseen kuopiolaiseen pelitapaan, jossa naatiskelu ja kärsivällinen paikkojen rakentaminen nousisi uudestaan ykkösrooliin. Oulun cup-ottelussa Pekosen uusi visio ei näy mitenkään. KuPS taistelee samalla pelikirjalla kuin ennenkin. Joukkue puolustaa tiiviisti ja iskee harppuunamaisesti vastaiskuilla.

AC Oulun ongelmana ottelussa on hyökkäysten päättäminen maalintekotilanteeseen. Joukkue etenee monta kertaa päättäväisesti ja rauhallisesti viimeiselle kolmannekselle, mutta loppuratkaisut jäävät heikoiksi. Kaukolaukauksia ei nähdä lainkaan ja siirtely päättyy useimmiten pallonmenetykseen.

Joka tapauksessa nuori joukkue taistelee upeasti ennakolta vahvempaa vierasta vastaan. Vasempana puolustajana pelaava Roope Blomberg kyykyttää pääpalloissa Viron maajoukkuemies Ats Purjetta useaan otteeseen. Ripaus lisärohkeutta jatkossa tarjoaa Roopelle mahdollisuuden avauksen paikkaan myös sarjaotteluissa. Aivan uudenlaista rotevuutta otteisiinsa saanut Tuure Siira tekee rohkeita ratkaisuja keskialueella ja avaa peliä oivaltavasti. Oulun omien poikien hyvät otteet nostattavat tunnelmaa katsomossa.

Avausjakson lopussa AC Oululle sattuu kuitenkin musta kaksiminuuttinen. KuPS saa myllyn päälle ja edes Magalhaesin loistotorjunnat eivät estä väistämätöntä. Pietari Holopainen puskee painostusjakson päätteeksi jakson viimeisestä tilanteesta vieraat karkumatkalle. Kyseessä on karvas oppirahojen maksu nuorelle ACO-jengille.

Kupletin juoni ei muutu toiselle jaksolle tultaessa. Suoraviivaisten ratkaisujen puute jää illan teemaksi. Ottelu ratkeaa lopulta lisäajalla Purjeen karatessa läpiajoon. Viimeistely on loistava ja KuPS jatkaa cupissa 7. kierrokselle 0-2 -voitolla.

Tappio on aina tappio, mutta matka areenan täyden katsomon päästä päähän tarjoaa myös myönteisiä näkemyksiä. Perheen nuorin nauttii täysin rinnoin kosketuksesta muoviin ja matkalla kohti illan kulkuvälinettä on runsaasti aikaa keskustella ottelun annista asiantuntijoiden seurassa.

Nuoren joukkueen pelirohkeus saa jälleen kiitosta ja uusien junnujen ennakkoluuloton esiintyminen aiheuttaa jopa hymynkaretta paikallisten kalifien kasvoilla. ”Hurmos-Nurmos näytti jo mallia ja Ojala on huikee.” Roope Blomberg, Vesa Verronen…tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Jalat maassa toki ja duunia tehden. Vaikka tappio harmittaa aina, kotimatkalla päädyn samaan lopputulemaan. Tämän kauden ACO-jengi on valtavan hieno ryhmä, jota voi kannattaa ylpeydellä.

Jälkikirjoitus: Tämän erilaisten reissujen värittämän huhtikuun päätteeksi totean eräänä viikonlopun iltana superjunnun jauhavan olohuonematsejaan myös suosikkipelaajien kera. AC Oulu on näissä mielikuvituspeleissä ollut aina se ykkönen, mutta nyt mennään seuraavasti: ”Tässä pellaa AC Oulu ja mää oon se Äffä!” Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin…

Saaga jatkuu osassa 3…