Kulunut liigakausi on ollut HJK:n juhlaa. Klubin purjehtiessa ylhäisessä yksinäisyydessään kohti toista perättäistä mestaruutta, jännittävimmät taistot on käyty sarjan häntäpäässä. Putoamistaistossa on nähty jo useita yllättäviä käänteitä. FC Lahden suora putoaminen näyttää ennen viikonlopun kierrosta varmalta, mutta karsijan paikan välttämisestä käydään vielä kova kapina. Sijoilla 6–13 olevat kahdeksan joukkuetta mahtuvat tällä hetkellä neljän pisteen sisään.

Koko kauden ongelmista kärsinyt Lahti on pudonnut jo ratkaisevan tuntuisesti liigavankkureiden kyydistä. FCL on romahtanut jo kahdeksan pisteen päähän tällä hetkellä toiseksi viimeisellä sijalla majailevasta Hakasta. Lahtelaisilta vaaditaan nyt hurjaa voittosarjaa tilanteen korjaamiseksi. Ensimmäinen kohtalon hetki koittaa lauantaina Oulussa, kun Jari Litmasen joukot iskevät yhteen ”Pohjois-Suomen Zidanen”, Mika Nurmelan johtaman AC Oulun kanssa.

Talousvaikeuksien takia heikentynyt Haka on ilmoittautunut vahvimmaksi karsijakandidaatiksi. Valkeakoskelaisten on onnistuttava ensi maanantain ottelussaan IFK Mariehamnia vastaan täydellisesti, sillä seuraavan kolmen kierroksen ohjelma on todella vaikea. Sami Ristilän luotsaaman joukkueen otteista on puuttunut jo pitkään punainen lanka. MIFK on ollut perinteinen syyskauden onnistuja. Joukkue ehti jo käynnistää tutun kirinsä kohti keskikastia voittamalla viikonloppuna mitalitaistossa mukana olevan Turun Palloseuran. Lunta tuli kuitenkin heti tupaan loukkaantumisten muodossa. Saarelaiset joutuvat pärjäämään loppukauden ilman hyökkäyspään tehopelaajiaan, kun sekä Sasha Anttilaisen että Mikko Paatelaisen polvet kokivat kovia TPS-ottelussa. IFK selvinnee kuiville, jos se ei häviä Valkeakoskella ja kykenee hyvään esitykseen myös seuraavan kierroksen ottelussa, jossa vastaan asettuu myös putoamistaistoon osallistuva JJK Jyväskylästä.

Kouvolan ylpeys MYPA ilmoittautui viimeistään tällä viikolla mukaan putoamistaistoon. MYPA tiedotti alkuviikosta, että joukkue ei jatka päävalmentaja Janne Lindbergin sopimusta kuluvan kauden jälkeen. Luvassa on lisäksi avoin haku tehtävään. Tökerö ilmoitus oli kuin märkä rätti kipeästi pisteitä tarvitsevan joukkueen ja sen valmentajan kasvoille. Motivaatiotekijöitä voidaan pitää loppukauden osalta arvoituksena.

Palloliitto vahvisti maanantaina keväästä asti kypsytellyn sarjajärjestelmäuudistuksen toteutumisen. Ensi kaudella liigasta tippuu suoraan kaksi joukkuetta ja kahdenneksitoista sijoittunut karsii sarjapaikastaan Ykkösen voittajan kanssa. Tulevan syksyn putoamistaistosta on odotettavissa tätäkin vuotta verisempi.

Ykkösessä käy todellinen puhuri. Ensi vuonna kukaan ei nouse suoraan ja sarjasta putoaa uudistuksen myötä peräti viisi joukkuetta. Suuria mullistuksia on siis tulossa. Sopii toivoa, että Palloliitto pitää lupauksensa Ykkösen integroimisesta entistä tiiviimmin liigan yhteyteen. Vain siten mainettaan parempitasoinen kakkossarja voi ottaa tarvittavat askeleet eteenpäin olosuhteiden osalta kaikilla paikkakunnilla.

Vakiokupongilla jatketaan Englannin sarjojen merkeissä. Viikon kierros on haastava, supervarmoja ei ole kupongilta tällä kertaa löydettävissä.

Kierroksen paras haku löytyy kohteesta 4. Everton on yhä vailla voittoja ja majailee tällä hetkellä sarjan hännillä. Huikea, lisäajalla tapahtunut nousu tasoihin Manchester Unitedia vastaan luo ryhmän toimintaan kuitenkin uutta uskoa ja voittosaldo saadaan auki kotiottelussa Newcastlea vastaan. Varma ykkönen.

Championshipin otteluiden helpoin pelattava on kohteen 9 Sheffield United. Valioliigasta pudonnut Portsmouth on jatkanut kompurointiaan myös sarjatasoa alempana. ”Blades” on puolestaan äärimmilleen ärsytetty tiistaina Scunthorpelle kärsityn 0-4 -kotitappion vuoksi. Toista perättäistä kotitappiota ei Sheffieldissä nähdä, joten kohteeseen varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 18.9. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), X, 1, 1(X), 2(X), 1, 1, 1, X(2), 1, 1(2), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 17.9.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 5+2 oikein.