Palloliiton puheenjohtajapelissä nähtiin viime viikolla mielenkiintoinen käänne, kun eduskunnan puhemies Sauli Niinistö nostettiin näyttävästi esiin keskustelussa järjestön tulevasta nokkahahmosta. Suurta kansansuosiota nauttiva kokoomusmessias on joidenkin arvioiden mukaan jo purjehtimassa varmaan voittoon tulevissa presidentinvaaleissa. Nyt Niinistö on hakemassa lisänostetta aktivoitumalla jalkapalloväen suuntaan.

Osa futisväestä on ottanut Niinistön ehdokkuuden vastaan ylistävin sanankääntein. Kannattajien visioissa Niinistön valinnan myötä taivaalta alkaa sataa kultaa Palloliiton kassaan ja lajin arvostus Suomessa nousee välittömästi lajiniilojen jo pitkään toivomalle korkealle tasolle. Ylistyslaulusta puuttuu vain säkeistö, jossa Super-Sauli hyppää itse viheriölle Litmasen nappulakenkiin ja johdattaa Huuhkajat omin jaloin arvokisoihin.

Niinistön talousosaaminen, laajat yhteiskunnalliset suhteet ja valtakunnallinen näkyvyys on nostettu keskiöön valintakriteereitä pohdittaessa. Näissä asioissa eivät arvostelijat ole nähneet eteenpäinmenoa Pekka Hämäläisen kaudella. Kokoomusvaikuttajan puolestapuhujat näkevät Palloliiton tarvitsevan uuden oraakkelin nykyisen homehtuneena pidetyn johdon tekemiä tuhoja korjaamaan.

Hämäläiseen on jo pitkään suhtauduttu erittäin kriittisesti laji-ihmisten keskuudessa. Ristiriitaista Niinistö-keskustelun kannalta on kuitenkin se, että Hämäläinen on keskittynyt toiminnassaan nimenomaan rakentamaan vahvempia yhteiskuntasuhteita jalkapallon aseman parantamiseksi niin kotimaassa kuin kansainvälisissäkin kabineteissa.

Nykyjohdon saavutuksista on useita erilaisia mielipiteitä. Suomalaisen huippujalkapallon tulevaisuuden kannalta tärkein viime vuosina tehty kabinettipäätös on kuitenkin ollut EM-kisojen laajentaminen 24 joukkueen turnaukseksi. Ainakin tässä Hämäläisen voidaan katsoa onnistuneen.

Henkilöpalvontaa lähentelevä suhtautuminen Niinistöön on ihmetyttänyt monia. Suurin ongelma Niinistön ehdokkuudessa liittyy eduskunnan puhemiehen muihin suunnitelmiin.

Miten vaativaa puhemiehen tehtävää tällä hetkellä hoitava ja presidenttipeliin myöhemmin osallistuva henkilö kykenee johtamaan laajaa jalkapallon kattojärjestöä, hoitamaan kansainvälisiä suhteita ja samanaikaisesti uudistamaan liiton tulevaisuuden toimintastrategioita? Onko Niinistö vain varmistelemassa itselleen positiivisia asetelmia presidenttipeliin? Kukaan ei ole vielä kuullut Niinistön visiota Palloliiton kehittämiseksi.

Liiton johtoon tarvitaan jalkapallokenttää tunteva henkilö, jolla on positiivinen suhtautuminen urheiluun ja liikunnan kehittämiseen. Vaikka laittaisi minkälaiset taikalasit tahansa päähänsä, ei voi nähdä Niinistön täyttävän näitä kriteereitä. Lajitausta on olematon ja valtionvarainministerinä toimiessaan Niinistö tunnettiin lähinnä liikuntapaikkojen rakentamisen lisäämisen vastustajana.

On selvää, että johtoon tarvitaan laji- ja urheiluihminen, joka pystyy sitoutumaan tehtävään. Vihreän veran kuvioista ulkona oleva sivustakatsoja ei pysty hommaa klaaraamaan.

Vakiokupongilla Suomen sarjat rullaavat täyttä vauhtia eteenpäin ennen kesäkuista nuorten EM-kisojen aiheuttamaa taukoa. Kohteiden joukossa on kuusi Veikkausliigan, 5 Ykkösen ja kaksi Kakkosen taistoa.

Viikon varmat löytyvät kohteista 1, 3, 7. Liigakärkeen Inter-voitolla noussut Haka kohtaa kotonaan KuPS:n. Kuopiolaiset taistelevat putoamista vastaan. Vaikka joukkueen pelitapa onkin myönteisellä tavalla aktiivinen, koko ajan otteitaan parantaneen Hakan ylivoima vie mielenkiinnon tästä kohteesta.

Kolmoskohteen hyvävireisen FF Jaron tehokas hyökkäys on puolestaan liian vahva vaisusti aloittaneen nousija-JJK:n epävarmalle puolustuslinjalle. Kotivoitto.

Vierasvoittoa kannattaa hakea kohteeseen 7. KooTeePeetä vastaan ottelutapahtumia suvereenisti hallinnut Atlantis on tekemässä uutta tulemista Ykkösen keskikastiin vaisuhkon alkukauden jälkeen. Kiiston taso ei sarjaan riitä ja nyt ei auta edes kotietu. Pisteet matkaavat Helsinkiin.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 31.5. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 2(X), 1, 1, X(2), 1(2), 2, 2(X), 1(X), 1(2), X, 1, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 29.5.2009.

JK: 3+1 oikein. Kammottava tulos.