Valkeakosken Haka kuuluu maamme maineikkaimpien jalkapalloseurojen arvostettuun joukkoon. Koskilaiset ovat voittaneet Suomen mestaruuden yhdeksän kertaa. Cup-mestaruuksia Hakalla on eniten Suomessa, peräti kaksitoista kappaletta.

Kuluneen kevään aikana Valkeakoskelta on kuultu hämmentäviä ja surullisia uutisia. Seura teki yli puolen miljoonan euron tappion viime tilikaudella ja talousvaikeuksien vuoksi viime kaudella liigassa toiseksi sijoittuneen joukkueen paikka Uefa-cupissa on nyt vaarassa. Palloliitto ehti jo evätä seuran osallistumisoikeuden europeleihin, mutta Hakan valituksen jälkeen asiaa puidaan vielä uudestaan. Päätöksiä on luvassa lähiviikkoina.

Hakan talousvaikeudet heijastuvat nyt jo edustusjoukkueen liigapaikkaan. Vaikka Valkeakoskella on kasattu pikaisesti mittava tukipaketti seuran pelastamiseksi, todellinen tilanne selvinnee vasta syksyllä, kun iso tukku pelaajasopimuksia raukeaa. Joukkopako ei yllättäisi ketään.

Ongelmien taustalla on viime aikoina suomalaista jalkapalloväkeä puhuttanut laajempi kysymys. Hakan, Myllykosken Pallon ja Pietarsaaren Jaron kaltaiset seurat ovat syntyneet tehdastoiminnan yhteyteen. Omistajat halusivat takavuosina sitouttaa työväen paikkakuntaan ja työnantajaan jalkapallojoukkueiden avulla. Pienet perinteiset tehdaspaikkakunnat loivat vuosien saatossa toiminnalleen mallin, jossa tehdasyhtiö hoitaa käytännössä kaiken rahoituksen joukkueelleen. Globalisaation myötä varsinkin paperiteollisuus on ajautumassa ongelmiin ja se heijastuu nyt myös seurojen rahoituspohjaan.

Suuri kysymys kuuluu: Väistyvätkö tehdaspaikkakuntien seurat tässä murrosvaiheessa suurten kaupunkien joukkueiden tieltä? Varmaa on, että ilman yleisömäärien kasvua ja sponsoripohjan laajentumista Hakan kaltaisten seurojen edessä on putoaminen alemmille sarjatasoille ja toiminnan hiipuminen. Toisaalta pienempien paikkakuntien seuratkin voivat menestyä hyvin. Esimerkkejä löytyy muun muassa Ruotsista ja Hollannista.

Valitettavasti heikko taloudenpito ei ole yksinomaan pienten kaupunkien seurojen pulma. Surullisin esimerkki on Vantaan Allianssi, joka vedettiin riskirahalla täysin kuralle. Tuhon viimeisteli belgialais-kiinalainen kopla vedonlyöntiskandaaleineen. Hakan tapauksessa suomalaisen jalkapallon etua edistää parhaiten se, että seura saa ajoissa asiansa kuntoon. Suomifutis ei tarvitse enää yhtään konkurssiuutista, varsinkaan kun kyseessä on eräs Suomen perinteikkäimmistä jalkapalloseuroista. Nokkimisjärjestyksen pitää määräytyä urheilullisin perustein.

Vakiokierroksella on siirrytty kesäaikatauluun, joten rivi koostuu kokonaan Suomen sarjojen otteluista. Tällä kertaa mukana on lähes täysi kierros Veikkausliigan kamppailuja, loput kohteet ovat Ykköstä sekä Kakkosta. Viikon varmat löytyvät kohteista 2, 3 ja 12. MyPa sai tappioputkensa poikki ottelussa Jaroa vastaan, mutta erinomaisesti kotonaan kauden ensimmäisissä otteluissa esiintynyt Haka on myllykoskelaisille liian kova pala purtavaksi. Kohteessa 3 pelinsä hiljalleen raiteille saanut TPS lyö alkukaudesta ylisuorittaneen Jaron selvästi. Ykkösen viikon varma löytyy kohteesta 12, jossa sarjanousija Grani jää pisteittä Castrenin muovilla AC Oulun jyrätessä suurinumeroiseen voittoon.

Ykkösen kuumin taisto pelataan Heteniityllä Vuosaaressa, jossa Viikingit saa vastaansa Kokkolan Palloveikot. Kotijoukkue on kärsinyt paljon loukkaantumisista, mutta materiaali on sarjan laadukkain ja levein. Sen vuoksi Viikingit lähtee suosikkina myös tähän otteluun. Hyvän startin kauteen saaneesta KPV:sta on puolestaan povattu vahvaa haastajaa nousutaistoon. Ristivarmistus on sen vuoksi paikallaan.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 18.5. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 1, 1, X(1), X(1), 2, 1(X), 1, 1, 1(X), 1, 1, 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 16.5.2008.

JK: 8+2 oikein.