Brittifutiksen ystävälle pidennetty pääsiäislomaviikonloppu tarjosi mämmin ja pääsiäismunien syönnin ohella supersunnuntain kaksi kärkitaistoa. Ratakierros mestaruudesta on kääntymässä loppusuoralle, kun kautta on nyt alle neljäsosa jäljellä. Ennen viimeistä satasta kisaa johtaa Liverpoolin maalein 3-0 kaatanut Manchester United. Chelsea ohitti Arsenalin siirtyen ManU:n ykköshaastajaksi.

Aikaisempina vuosina mestaruus on useimmiten ollut kahden tai jopa yhden kauppa viimeistään tässä vaiheessa kautta, mutta tällä kaudella äänessä on ollut täysin erilainen kello. ManU:n viiden pisteen kaulasta huolimatta mestaruustaistelussa ovat vielä mainiosti mukana Chelsea sekä Arsenal. Liverpoolissa toiveet heitettiin jo kaivoon sunnuntain tappion myötä.

Syksyn ja talven mainiosti pelanneen Arsenalin nousukiito näyttäisi muuttuvan syöksykierteeksi aivan kalkkiviivoilla. Joukkue johti Stamford Bridgellä jo lupaavasti 1-0 Bacary Sagnan nyökättyä kulmapotkusta vieraat maalin etumatkalle. Chelsean uskomaton, jo 77 ottelua kestänyt tappiottomien kotiotteluiden putki näytti tuossa vaiheessa siirtyvän jo historiaan. Hyvään kevätvireeseen äityneen Didier Drogban tehokkuus oli kuitenkin Arsenalille liikaa. Norsunluurannikkolainen osoitti miksi hän kuuluu tällä hetkellä Euroopan pelätyimpien hyökkääjien joukkoon laukomalla kaksi maalia, jotka johdattivat Chelsean voittoon.

Tuttuun tapaan myös tuomareiden toiminta puhutti viikonlopun otteluissa. Arsenalin manageri Arsene Wenger väitti pelin jälkeen kotijoukkueen kaikkien hyökkääjien olleen selkeässä paitsioasemassa Drogban ensimmäisessä maalissa.

Chelsean leirissä harmitellaan varmasti vielä edellisen viikonlopun Tottenham-taistoa, jossa seura menetti johtoasemansa useaan otteeseen ja jäi lopulta tasapeliin yritteliäästi pelanneen Spursin puristuksessa. Ilman ottelussa tapahtunutta pistemenetystä ManU olisi jo kouraisuetäisyydellä. Nyt Chelsean joukoissa joudutaan toivomaan Unitedin kompurointia jäljellä olevissa otteluissa.

Viikonlopun klovnin arvonimen ansaitsee Liverpoolin Javier Mascherano, joka puhui itsensä pihalle kärkitaistosta jo ennen puoliaikaa. Ensimmäinen kortti napsahti törkeän taklauksen jälkeen. Toisen keltaisen argentiinalainen sai protestoituaan vahvasti Fernando Torresin saamaa varoitusta. Jo tätä ennen erotuomari oli joutunut huomauttamaan Mascheranoa ruokottomasta kielenkäytöstä, joka ei enää nykyään kuulu jalkapallokentille. Ala-arvoisen käyttäytymisen typeryyden alleviivaa sen omalle joukkueelle aiheuttama vahinko. Peli oli ulosajon jälkeen käytännössä ohi.

Henkselien paukuttelu jatkui englantilaisessa lehdistössä heti pölyn laskeuduttua taistojen taukoamisen merkiksi. ManUn Patrice Evra ilmoitti Manchester Postissa, että kannu matkaa jälleen Old Traffordille. Hänen mukaansa ManU kestää moneen vuoteen tasaisimman mestaruustaiston paineet parhaiten. Didier Drogban panosta joukkueelleen ylistäneen Chelsean Frank Lampardin mukaan mestaruustaisto ei ole kuitenkaan vielä ohi. Lisäosviittaa saadaan huhtikuun lopulla, kun kärkijoukkueet iskevät yhteen Lontoossa. Chelsean täytyy venyä tuossa ottelussa voittoon, muussa tapauksessa mestaruus matkaa Manchesteriin.

Vakiokupongilla mennään tutuissa merkeissä. Lapun alkupäässä on kuusi Valioliigan kohdetta, kun taas loput ottelut ovat Mestaruussarjan taistoja. Tällä viikolla rivi vaikuttaa harvinaisen kiperältä. Viikon varmat löytyvät tällä kertaa kohteista 5, 7 ja 9. Portsmouth on ollut kauden suurimpia yllättäjiä. Varsinkin kotiareenalla peli on rullannut mainiosti. Etelärannikolle lauantaina saapuva Wigan on puolestaan sarjan heikoimpia vierasjoukkueita, joten kotivoitto on todennäköisin lopputulos. Kohteessa 9 cupissa pitkälle edennyt ja myös sarjapeleissä pirteästä esiintynyt Cardiff kohtaa Southamptonin ja ottanee taistosta täydet pisteet.

Hull romutti edellisellä kerralla allekirjoittaneen tärppitoiveen. Tämän viikon kierroksella joukkue saa vieraakseen Watfordin. Tällä kertaa on uskottava kotijoukkueen vahvan vireen jatkuvan. Pelattava yllätysjoukkue on tämän viikon kierroksella kohteen 12 Sheffield Wednesday. “Pöllöt” kohtaa kotonaan sarjakärki Stoken, jonka peli on ollut viime aikoina sekaisin. Yllätysvoitto on siis täysin mahdollinen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 29.3. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 1, 1, X(1), 1, 2(1), 1, X(1), 1, 1, 1, 1(X), 1(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 28.3.2008.

JK. Perusrivillä 7 oikein, vaihtojen kanssa osui mukavat 10 kohdetta.