Roy Hodgsonin aikakausi Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana päättyi EM-karsintoihin. Lopulta Fulhamia kuiville nostamaan siirtyneen sympaattisen englantilaisen lähtö on selkeä menetys suomalaiselle jalkapalloilulle. Viimeisen ottelun pettymyksestä huolimatta menneet karsinnat olivat Suomen osalta menestyksekkäät. Maajoukkueemme ei ole koskaan ollut lähempänä kisapaikkaa kuin syksyllä 2007.

Vaikka Hodgsonia onkin arvosteltu passiivisesta taktiikasta otteluissa lohkon heikompia joukkueita vastaan, kokonaisarvosana karsintaurakasta nousee lähelle kiitettävää. Antti Muurisen ajan viihdyttävä, mutta yltiöpäisen hyökkäävä pelitaktiikka vaihtui puolustavampaan ja pelaajiston ominaisuudet paremmin huomioon ottavaan tyyliin Hodgsonin valtakaudella. Vaikka tehottomuus vaivasikin Huuhkajia aika ajoin, joukkue ylsi hienoihin suorituksiin lohkon kovia maita vastaan. Ainoa tappio surullisen Bakun vierailun ohella tuli kotona Serbiaa vastaan. Olisi ollut upeaa, jos Hodgson olisi päättänyt jatkaa tehtävässä vielä seuraavissa karsinnoissa. Tätä mieltä oli myös enemmistö maajoukkueen pelaajista. Toisin kuitenkin kävi ja uusi sateentekijä on nyt tilauksessa.

Palloliiton päävalmentajahaku päättyi vuoden lopussa ja parhaillaan puheenjohtaja Pekka Hämäläisen toimistossa käydään läpi tehtävään halukkaiden papereita. Suomi tarvitsee valmentajan, joka pystyy jatkamaan Hodgsonin EM-karsinnoissa aloittamaa työtä. Ehdokkaita on monia ja loppusuoran listalta löytyy useita hyviä sellaisia. Pesti on houkutteleva monesta syystä. Tien raivaaminen Etelä-Afrikan MM-kisoihin takaisi valmentajalle kulttimaineen vuosikymmeniksi Suomessa. Kovasta lohkosta rannalle jääminen ei olisi katastrofi kuin fanaattisimpien suomalaisten jalkapallokannattajien mielestä. Menestyminen Suomen peräsimessä voisi olla monelle valmentajalle lopullinen läpimurto kansainväliselle huipulle.

Vedonlyöntitoimistot tarjoavat tällä hetkellä pienimpiä kertoimia herroille Stuart Baxter, Martti Kuusela ja Horst Köppel. Ainoa varteenotettava suomalainen vaihtoehto, 1980-luvulla maajoukkuetta valmentanut Kuusela lienee jo katsottu kortti, joten katseet kääntyvät ulkomaan valmentajavelhojen suuntaan. Ari Hjelm ja Mika-Matti Paatelainen ovat mielenkiintoisia tulevaisuuden nimiä, mutta ex-maajoukkuehyökkääjien on vielä parempi kasvaa korkoa seurajoukkuepuolella. Vasta aika näyttää sen, kasvaako näistä raakileista kovan tason kansainvälisiä valmentajia. Jalkapallofanien äänestyksessä suurimman suosion uudeksi luotsiksi kerännyt Jari Litmanen lienee myöskin ajankohtainen nimi vasta tulevina vuosina.

Huhupuheet ovat yhdistäneet myös muita kiehtovia jalkapallopersoonia päävalmentajapalettiin. Eräs heistä on takavuosien maalivahtilegenda Walter Zenga. Ex-italoveskarin agentin mukaan Zenga neuvottelee kuitenkin parhaillaan Bulgarian liiton kanssa maajoukkuevalmentajan pestistä. Parempi näin, sillä Suomen tapauksessa on selvää, että uuden päävalmentajan on tultava Pohjois-Euroopasta tai Brittein saarilta. Kulttuurierot eteläisen Euroopan maiden kanssa nousisivat lähes varmuudella menestyksen esteeksi.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 4.1.2008.