You are currently browsing the tag archive for the ‘Manchester City’ tag.

Espanjan La Ligassa pelaavan Sevilla FC:n kotistadionin Ramón Sánchez Pizjuánin eteläpäädyssä on pala seinää, joka on täynnä muistokirjoituksia. Ne on omistettu elokuussa 2007 vain 22-vuotiaana traagisesti sydänkohtaukseen menehtyneelle laitapelaajalle Antonio Puertalle.

Vierailin stadionilla samana syksynä, vain muutamaa kuukautta sen jälkeen, kun seuran suurlupaus, maajoukkueessakin debytoinut Puerta oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen kesken Getafea vastaan käydyn kauden avausottelun. Puerta virkosi kertaalleen ja käveli omin jaloin pukusuojaan, mutta menehtyi myöhemmin sairaalassa sydänkohtauksen uusiuduttua.

Stadionin Puerta-seinä oli tuona syksynä vaikuttava näky. Tuhansin tervehdyksin koristellusta seinästä oli tullut Sevillan asukkaiden pyhiinvaelluspaikka, jossa kaupungin jalkapallokansa kävi jättämässä viimeiset jäähyväisensä rakastetulle idolilleen. Puertaa jäi kaipaamaan myös pelaajan raskaana ollut nuori tyttöystävä.

Tapaus Antonio Puerta palasi karmealla tavalla mieleen viime viikonloppuna, kun Boltonin 23-vuotiaan keskikenttäpelaaja Fabrice Muamban sydän petti juuri ennen puoliaikaa Tottenhamia vastaan pelatussa FA-cupin ottelussa. Muamba lyyhistyi kentälle kesken pelitilanteen ja jäi makaamaan viheriölle liikkumatta. Ottelu keskeytettiin välittömästi. Seuraavat kymmenen minuuttia katsojat ja pelaajat seurasivat elvytystoimia mykän kauhun vallassa.

Muamban hengen pelasti todennäköisesti se, että ottelua oli seuraamassa paikallinen konsultoiva sydäntautilääkäri Andrew Deaner, joka rynni välittömästi kentälle huomattuaan tilanteen äärimmäisen vakavuuden. Daily Express -lehden mukaan juuri Deaner vaati Muamban pikaista kuljetusta sydäntauteihin erikoistuneeseen sairaalaan lähimmän vaihtoehdon sijasta ja tuli näin pelastaneeksi pelaajan henkirievun. Tästä luvattomasta pitch invasionista tulee tuskin rangaistusta.

Merkilliseksi tapauksen tekee se, että vastaavia nuorten ammattilaispelaajien sydänkohtauksia on nähty viimeisen vuosikymmenen aikana useita. Puertan ja Muamban tapaukset eivät ole ainoita laatuaan. Kamerunin Marc-Vivien Foé menehtyi sydänkohtaukseen kesken maaottelun vuonna 2003. Benfican Miklós Fehér koki saman kohtalon seuraavana vuonna ja Espanyolin Daniel Jarque kuoli harjoitusleirillä kaksi ja puoli vuotta sitten. Nämä tapaukset ovat vasta jäävuoren huippu.

Järkyttävät kuolemantapaukset ja vaaratilanteet ovat herättäneet voimakkaita reaktioita kansainvälisessä jalkapalloyhteisössä. Myötätunnon ohella vaatimukset entistä tarkemmista terveystarkastuksista ovat saaneet aikaisempaa tiukemman sävyn.

Useimmat sydänkohtauksen saaneista pelaajista ovat kärsineet kammioperäisistä rytmihäiriöistä, jotka voivat etenkin rasituksen yhteydessä johtaa äkkikuolemaan. Vaivat ovat usein perinnöllisiä, joten tiukempi seulonta voisi estää vastaavat tapaukset. Esimerkiksi Suomessa vastaavat sydänongelmat huomataan usein jo neuvoloiden varhaisissa tutkimuksissa.

Englannissa usean seuran pelaajat ovat vaatineet pääsyä tarkkoihin sydäntutkimuksiin. Manchester Cityn manageri Roberto Mancini ehti jo arvostelemaan julkisesti brittiseurojen löperöjä käytäntöjä pelaajien terveysasioissa. Italiassa käytännöt ovat huomattavasti tiukemmat ja säännöllisissä tarkastuksissa käydään myös sydämen toiminta tarkasti läpi. Muamban tapauksessa tarkkaa tietoa kohtauksen syystä ei vielä ole, mutta pelaajien terveyteen liittyvien käytäntöjen ja tutkimusten tiukentaminen ei olisi varmasti huono asia.

Patrice Muamban edustama Bolton Wanderers siirsi tapauksen takia viikon ottelunsa Aston Villaa vastaan myöhempään ajankohtaan, mutta lauantaina joukkue on jälleen tulessa, kun putoamista vastaan taisteleva ongelmaseura Blackburn saapuu ”Trottersin” vieraaksi. Pelaajien ajatukset ovat varmasti vielä toipuvan Muamban luona, joten paperilla kehnommalla Blackburnilla on omat mahdollisuutensa ottelussa. Kohteeseen kakkonen ykkösvarmistuksella.

Lauantain varmin voittaja löytyy kohteesta 1. Värikkään kauden pelannut Arsenal saa vastustajakseen viikolla levänneen Aston Villan. Arsenal taistelee vielä paikasta Mestareiden liigassa ja ottaa tästä ottelusta tärkeät kolme pistettä huikeassa vireessä olevan Robin van Persien johdolla. Varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 24.3. klo 16.55. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 2, 1(2), 1(X), 1, 1, X, 1, 1(X), 1(2), X, 1(X).

Viikon väite: Tottenhamin eväät on syöty taistelussa Lontoon herruudesta. Arsenal ja Chelsea ajavat Spursin kiinni ja potkivat seuran tylysti ulos neljän sakista. White Hart Lanella ei siis pelata Mestareiden liigaa kaudella 2012–13.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä pe 23.3.2012.

Valioliigakausi 2011–12 on lähtenyt käyntiin Manchesterin seurojen rautaisessa komennossa. Kaupungin joukkueet United ja City ovat olleet murhaavan tehokkaita sarjan ensimmäisillä kierroksilla. Sunnuntaina Lancashiren ryhmät laittoivat Lontoota päihin yhteismaalein 13–3, kun ykköstason haastajina pidetyt pääkaupungin suurseurat Arsenal ja Tottenham taipuivat murskatappioihin.

Hallitseva mestari ManU on vahvistanut ryhmäänsä muutamalla oivalla hankinnalla, jotka ovat jo tässä vaiheessa kautta osoittautumassa kultaakin kalliimmiksi. Aston Villasta tullut laituri Ashley Young ja Blackburnista kaapattu 19-vuotias keskuspuolustaja Phil Jones ovat osoittaneet vahvuutensa heti alkukauden kamppailuissa.

Manageri Alex Fergusonin filosofia perustuu siirtomarkkinoilla riehumisen sijasta tarkkaan harkittuihin täsmähankintoihin. Tarpeen tullessa tulevaisuuden avainpelaajiin käytetään tarpeellinen pino puntia. Toimintamallia edesauttaa se, että ManU:n runko on jo vuosia kasattu samalla jatkuvuuden periaatteella.

Ykkösmolariksi Espanjasta hankittu David de Gea on vielä kääntämätön kortti kovan paikan tullen, joten kysymysmerkkejäkin Old Traffordilla vielä riittää.

Sheikkimiljoonilla pikamainetta ja -kunniaa tavoitteleva City esitti sunnuntaina Tottenhamia vastaan rentoa, luovaa ja monipuolista jalkapalloa. Roberto Mancini näyttäisi siis saaneen ainakin hetkellisesti tähtisikermänsä pelaamaan yhteen maaliin. Ongelmia tulee kuitenkin jatkossa, sillä penkillä istuu jatkuvasti tukku maailmanluokan pelaajia. Minuutteja ei ole kaikille luvassa riittävästi, joten joukkuehenki on koetuksella.

Vaikka Manchesterin joukkueiden meno on ollut jopa pelottavan vahvaa, tässä vaiheessa on aivan liian aikaista ryhtyä jakamaan mestaruusmitaleita. Haastajat väijyvät nurkan takana, vaikka tahmeus onkin vielä vaivannut muiden seurojen otteita.

Chelsean ruorissa tällä kaudella debytoiva nuori lusitaanimanageri Andre Villas-Boas ei ole saanut joukkueensa peliä toimimaan odotetulla tavalla. Siniset olivat suurissa vaikeuksissa kotonaan West Bromwichia ja Norwichia vastaan. Tuoreita hyökkäyspään hankintoja ei ole vielä saatu ajettua sisään, joten hyökkäyspeliä vaivaa viime kauden tapaan mielikuvituksettomuus.

Alkukauden suurimpiin pettymyksiin kuuluu ehdottomasti Arsene Wengerin luotsaama Arsenal. Gunners on menettänyt tukun avainpelaajiaan, mutta nähdyn kaltaista romahdusta ei osannut odottaa kukaan.

Arsenal hankki siirtoikkunan viimeisenä päivänä hyökkäysosastolleen Yossi Benayounin Chelseasta ja Mikel Artetan Evertonista. Puolustusta Wenger vahvisti saksalaisella Per Mertesackerilla. Nähdyn perusteella on kuitenkin todella vaikea uskoa, että ryhmä nousisi vielä voittotaistoon mukaan tällä kaudella.

Kehitys on ollut viime vuosina täysin posketonta. Maksetuissa siirtosummissa ja pelaajien palkoissa ei ole enää mitään järkeä.

Katto tulee jossain vaiheessa vastaan ja silloin nähdään romahduksia. UEFA on pohtinut Michel Platinin johdolla tiukempia rajoituksia seurojen rahankäyttöön. Suunnitelmien mukaan mikään seura ei voisi kuluttaa palkkoihin ja siirtokorvauksiin liikevaihdostaan tiettyä prosenttiosuutta suurempaa määrää.

Valioliiga ja muut Euroopan suursarjat viettävät viikonloppuna maaottelutaukoa, joten lauantain vakiokupongilla nähdään poikkeuksellisesti Englannin ykkös- ja kakkosliigan eli kahden alimman sarjatason taistoja. Rivi vilisee perusveikkaajalle oudompia seuroja, joten merkkien sijoittelua joutuu tällä kertaa pohtimaan hiki hatussa.

Kupongin erikoisuus löytyy kohteista 5 ja 13. Aikoinaan Lontoosta Milton Keynesiin muuttanut vanha Wimbledon, MK Dons pelaa ykkösliigassa Carlislea vastaan. Samalle kupongille on mahtunut myös ”Vimpelin” muutosta suivaantuneiden kannattajien vuonna 2002 perustama aito lontoolainen AFC Wimbledon, joka on raivannut tiensä 9. sarjatasolta aina kakkosliigaan asti.

Wimbledoneista AFC on tällä kertaa vahvempi voittajasuosikki. Vastaan asettuva Port Vale on laatujoukkue, mutta nousijan kiima kantaa vielä. Varma ykkönen.

MK Dons on avannut kautensa hyvin, mutta myös kärkiryhmään kuuluva Carlisle on varmasti sisuuntunut Notts Countylle kärsityn 0–3-kotitappion jälkeen. Kohteeseen ykkönen ristivarmistuksella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 3.9. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, X(1), 1(2), 1, 1(X), 1, 1, X, 2(X), 1(X), 2, 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 2.9.2011.

Kun sopupeliskandaalista toipuvassa futis-Suomessa sekoillaan vielä tulevan kauden sarjaohjelmien ja joukkuemäärien kanssa, Englannissa pääsarja on kääntymässä pikkuhiljaa loppusuoralle. Sumujen saarten mestaruustaistelussa on mukana vielä neljä seuraa. Kovien panosten pelissä parhaat kortit omistaa tällä hetkellä kestomenestyjä Manchester United.

ManU on repäissyt piikkipaikalla jo viiden pisteen kaulan, mutta loukkaantumishuolet varjostavat punaisten paholaisten kultatoiveita. Sairastuvalla on ruuhkaa. Erityisesti puolustuslinjan osalta riittää ongelmia, sillä eriasteisista vammoista kärsii tällä hetkellä peräti neljä puolustuksen luottopeluria. Topparikaksikko Rio Ferdinandin ja Nemanja Vidicin mahdolliset pitkät poissaolot ovat tällä hetkellä suurin este ManU:n mestaruusjunan raiteilla.

Mestaruuskilvan ohella Manchesterissä pohditaan jo tiukasti ensi kauden molarikuviota. Seuran pitkäaikainen ykköskassari Edwin van der Sar on lopettamassa vihdoin kunniakasta uraansa ja hollantilaisnestorille haetaan kuumeisesti pätevää seuraajaa.

ManU:n kannattajat ovat tottuneet näkemään huipputason maalivahteja Old Traffordilla aina legendaarisen Peter Schmeichelin aikakaudesta lähtien, joten saappaat ovat suuret. Viimeisin ehdokas maalin suulle on Atletico Madrid David de Gea, joka on huhujen mukaan siirtymässä Englantiin hulppealla 20 miljoonan punnan siirtosummalla. Aika näyttää, toteutuuko siirto ja onko Espanjan kultapojasta mainetekoihin saarten tuiverruksessa.

Kakkospaikalla vaaniva Pohjois-Lontoon ylpeys Arsenal on Man Unitedin ykköshaastaja loppukauden tiukoissa väännöissä. Tykkimiehillä on käsissään yksi tärkeä rästiottelu, jonka voittamalla lontoolaiset nousevat jo kahden pisteen päähän liigakärjestä. Lauantain Blackburn-ottelusta voitto on ainoa vaihtoehto, vaikka Robin van Persie lieneekin sivussa taistosta loukkaantumisen takia. Arsenal on vahvoilla, jos pää vain kestää. Liigacupin finaalissa tapahtui romahdus, jonka jälkeen näppärillä Arsu-miehillä on ollut vaikeampaa.

Viime kaudella kannun vienyt Chelsea on toipunut hiljalleen sydäntalven shokkihoidosta. Joukkue vaelsi pitkään varjojen mailla, mutta on onnistunut kääntämään laivansa suunnan viime viikkoina. Chelsea otti tärkeät kotivoitot Manchesterin joukkueista tuoreen hankinnan, brassitoppari David Luizin maaleilla.

Luiz vaikuttaa erinomaiselta hankinnalta. Simpsoneiden Sideshow Bobia muistuttava keskuspuolustaja liukutaklaa ja raastaa suurella sydämellä ja pelaa myös ylöspäin oivaltavasti. 50 miljoonan punnan mies Fernando Torres ei ole puolestaan pystynyt vastaamaan huutoon, vaikka peliaikaa on tullut rutkasti. Nyt voi jo sanoa, että El Niñosta ei tullut eikä tule Didier Drogban syrjäyttäjää.

Kärkikolmikon ohella pahasti hyytyneellä Manchester Cityllä on vielä ohkaiset mahdollisuudet kannuun. Kovan paikan tullen taivaansiniset ovat kuitenkin olleet pelokkaita ja mielikuvituksettomia, paperilla laadukkaasta hyökkäyskalustostaan huolimatta. Chelseaa vastaan Cityllä loppui pahasti bensa toisella jaksolla. Raskas eurocup-tappio Kiovan Dynamolle oli liikaa.

Valioliigassa mennään myös tulevaisuudessa suurten seurojen ehdoilla, sillä futispamppu Michel Platinin ideoimaa taloudellista fair playtä ei ole tulossa Englantiin. Ainakaan, jos se on liigan isokenkäisistä kiinni. Sumusaarilla ei haluta estää ison rahan pumppaamista suurseuroihin ja jatkuvia taloudellisia megatappioita. Namusedät saavat siis mellastaa jatkossakin.

Mestaruustaisto näkyy vahvasti myös lauantain vakiorivillä. Chelsea matkustaa kohteessa 1 Stoken vieraaksi ottelussa, josta ei panosta puutu. Kotijoukkueen sarjapaikka olisi käytännössä lähes varma voiton tullessa. Mestaruustaistoon tarvittavia pisteitä hamuava Chelsea on selvä suosikki ja vaihtomerkit houkuttaisivat, mutta käytetään ne kuitenkin johonkin toiseen kohteeseen. Varma kakkonen.

Kohteen 5 West Bromwich tarvitsee kipeästi pisteitä putoamiskamppailussa. Ailahtelevasti myös Kenny Dalglishin alaisuudessa pelannut Liverpool potkiskelee loppukauden vailla suurempaa panosta, joten yllätys haisee ja kauas. Käsittämättömästi yli puolet suomalaisista on pelannut tässä kohteessa Poolia, joten haetaan tähän kohteeseen yllätystä varmalla ykkösellä.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 2.4. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2, 1, X(2), X, 1, 1(X), 1, 2(X), 2(X), 1, 1(X), 1, 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 1.4.2011.

Manchester Cityn argentiinalaishyökkääjä Carlos Tévez on ollut eittämättä kuluneen valioliigakauden värikkäin pelaaja. Taskukokoisen maaliruiskun edesottamukset ovat roihauttaneet tunteet liekkeihin niin omien kuin vieraidenkin keskuudessa.

Citizensin kausi ei lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla, vaikka seura riehui kesän siirtomarkkinoilla napaten riveihinsä supertähden toisensa jälkeen. Ongelmat kulminoituivat joulukuun alussa, kun Tévez ilmoitti seuran johtoportaalle haluavansa muualle Manchesterista ja Englannista. Joulumieltä löytyi kuitenkin sen verran, että riitaan saatiin sopu juuri ennen juhlapyhiä.

Jatkuvasti pinnalle nousseet siirtohuhut ja kertomukset vakavasta asenneongelmasta eivät ole vaikuttaneet Tévezin peliesityksiin – ainakaan näkyvästi. Tehot löytyivät tukkoisen alkukauden jälkeen ja herra on pommittanut pelaamissaan 17 otteluissa jo 12 maalia Citylle. Tapaninpäivänä taskuraketti oli vauhdissa Newcastlea vastaan masentaen pohjoisenglantilaiset jo ottelun avauskympin aikana.

Siirtojahkauksen laannuttua argentiinalainen on, hämmästyttävää kyllä, jatkanut joukkueen kapteenina ja sekin homma on näyttänyt toimivan. Tuittuilusta huolimatta pelikavereiden kunnioitus ei ole mennyt pesuveden mukana. Saaga on jälleen osoitus siitä, että mitä tahansa voi tapahtua huippujalkapalloilun loppumattomassa saippuaoopperassa.

Buenos Airesista kotoisin olevan Tévezin naamataulua koristavat rujot arvet, jotka hyökkääjä sai lapsena kuuman vesikattilan kaaduttua hänen päälleen. Tarina kertoo Tévezin ensimmäisen ammattilaisseuran Boca Juniorsin tarjonneen kärkimiehelle ilmaista leikkausta, jolla kosmeettinen haitta pystyttäisiin korjaamaan. ”El Apache” kieltäytyi kuitenkin operaatiosta vedoten siihen, että arvet ovat jo erottamaton osa kokonaisuutta nimeltä C.Tévez.

26-vuotias hyökkääjä siirtyi Englantiin syksyllä 2006 suuren kohun saattelemana yhdessä nykyisin FC Barcelonassa pelaavan Javier Mascheranon kanssa. West Ham -siirtoon liittyi tukku epäselvyyksiä. Parivaljakon pelaajaoikeudet omistaneen agenttiyhtiön taustat olivat hämäräperäiset ja lopulta West Ham joutui maksamaan ennätysmäiset viiden ja puolen miljoonan punnan sakot.

Värikkäitä olivat tapahtumat myös kesällä 2009, kun Tévez siirtyi koko jalkapalloilevan maailman yllätykseksi kahden ManU-kauden jälkeen paikallisvihollisen riveihin. Shokkisiirto aiheutti valtavan mylläkän Englannissa ja kapinaa käydään yhä kaduilla ja katsomoissa. Kansainväliset käsimerkit ovat viuhuneet puolin ja toisin myös tämän kauden kohtaamisissa.

Viime kesän MM-kisoissa Tévez osui kahdesti Meksikoa vastaan, mutta sai kokea karvaan pettymyksen, kun Diego Maradonan käärmekeitot eivät riittäneet puolivälieräpaikkaa pidemmälle.

Argentiinalaispatukan tulevaisuuden kuviot riippuvat aika pitkälti siitä, millaiset kortit Cityn manageri Roberto Mancini saa käteensä seuraavassa jaossa. Kohtuullinen menestys ja jonkin kilpailun voitto riittänee jatkosopimukseen manageriosastolla, mutta lopputulos voi olla helposti huomattavasti arkisempi, sillä kilpailu on kovaa. Tällöin joukkueessa käy taas myllerrys ja usea pelaaja saa etsiä itselleen uuden työpaikan. Siihen asti Carlos on vielä Citizen Tévez.

Loppiaisviikonlopun vakiokuponki tarjoaa haasteen jos toisenkin, vaikka FA cup -painotteiselta riviltä on löydettävissä useita pomminvarmoja merkkejä. Rohkealle pelaajalle cup tarjoaa aina hienoja mahdollisuuksia, sillä suurkaatoja nähdään vuosittain – ne on vain löydettävä ja toivottava samalla, että kukaan muu ei osu yhtä aikaa kultasuoneen.

Lauantain varmat löytyvät kohteista 6, 8 ja 12. Boltonin ja konferenssisarjoja kyntävän Yorkin tasoero on hillitön. Vierasvoitto on yhtä epätodennäköinen kuin Suomen selviytyminen EM-kisoihin nykyisestä karsintalohkostaan kolmen tappion jälkeen. Varma ykkönen.

Myös Sunderlandin ja Fulhamin vastustajat tulevat muutamaa sarjatasoa alempaa. Kotiedun myötä homma hoituu myös reservipitoisemmilla miehistöillä.

Kierroksen yllätystä kannattaa hakea kohteeseen 1. Valioliigaseura Blackburn on hakenut pelivirettään Sam Allardycen potkujen jälkeen. Championshipin piikkipaikalla jyräävällä QPR:lla on nyt loistava iskun paikka. Kohteen runkomerkiksi kakkonen, joka varmistetaan ristillä.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 8.1. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), X(2), 2(X), 1, 1(2), 1, 1(2), 1, 1(X), 2, 1, 1, 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 7.1.2011.

Manchesterin ikuiseksi kakkosseuraksi tuomitun Cityn kannattajat ovat odottaneet jo pitkään hetkeä, jolloin seura ohittaa arkkivihollisensa Unitedin ja kaappaa kaupungin herruuden itselleen.

Manchester City on tällä hetkellä maailman rikkain jalkapalloseura, joten resursseja tavoitteen saavuttamiseksi luulisi riittävän.

Raha ei aina ratkaise. Juuri nyt näyttää siltä, että seuraavaan tähtihetkeen on vielä vuosia matkaa.

Kauden tärkein tavoite, paikka Mestarien liigassa, on tällä hetkellä lipumassa Cityn käsistä. Joukkue majailee edelleen neljännellä sijalla, mutta viime aikojen peliesitysten perusteella lähtökohdat Valioliigan joulukuun otteluruuhkaan ovat kehnot. Myös Eurooppaliigassa on ollut tukkoista. Viimeksi tuli pataan Puolassa Lech Poznanin vieraana.

Megaluokan hankinnoista huolimatta City on onnistunut maalinteossa ainoastaan 15 kertaa kauden 13 liigaottelussa. Kuolettavan ikävystyttävä Manchesterin derby sai jatkoa viime lauantaina, kun tehoton City löi puolitoista tuntia päätään ansiokkaasti taistelleen Birminghamin rakentamaan muuriin. Vierailija parkkeerasi bussin rangaistusalueen rajalle ja onnistui pitämään rysänsä puhtaana.

Manchesterin paikallisottelussa sinipaidat näyttivät tyytyvän tasapeliin, vaikka flunssa-aallon heikentämältä Unitedilta puuttui ottelusta muun muassa loukkaantumisestaan hiljalleen toipuva kiukkupussi Wayne Rooney. Iskun paikka oli selkeä, mutta se jätettiin käyttämättä.

Materiaali ei ole Cityn ongelma. Seura on käyttänyt sheikki Mansourin kahden vuoden valtakauden aikana pelaajahankintoihin hulppeat 300 miljoonaa puntaa. Hyökkäyspäästä löytyy tekijämiehiä vaikka kahteen huippujoukkueeseen. Kuvaavaa on, että Bayern Münchenissä ja Blackburnissa kasapäin maaleja tykittänyt, mutta Cityssä penkkiveijariksi juuttunut Roque Santa Cruz etsii tällä hetkellä uutta seuraa peliajan puutteen vuoksi.

Muodikkaasti pukeutuvan City-manageri Roberto Mancinin ongelmaksi on muodostunut äärimmäisyyksiin menevä pragmatismi, joka on johtanut ylivarovaiseen pelikirjaan. Ero esimerkiksi naapuriseura Unitediin on silmiinpistävä. Vaikka Alex Fergusonin joukot ovatkin olleet vaikeuksissa etenkin vieraskentillä, joukkueen pelaaminen on huomattavasti rohkeampaa. Luovat ratkaisut ja pelin nopea kääntäminen ovat tyystin eri tasolla.

City on pelannut koko Mancinin valtakauden ajan kolmella puolustavalla keskikenttäpelaajalla. Omassa päässä ei ole soinut, mutta pelitapa on jäädyttänyt hyökkäyksen rakentelun staattiseksi. Vastaiskuihin turvaaminen ei ole toiminut, sillä joukkue ei kykene kääntämään riistoja tarpeeksi nopeasti tehokkaiksi hyökkäyksiksi. Esimerkiksi ManU:a vastaan joukkue sai aikaan ainoastaan yhden laukauksen kohti maalia.

Uutta öky-Cityä on monissa arvioissa verrattu vuosikymmenen puolivälin Chelseaan. Tuolloin öljypohatta Roman Abramovitsh saapui Lontooseen ja laittoi puntia palamaan. Mestaruuksia voitettiin puolustusorientoituneen Jose Mourinhon myrkkykeitoilla. Vissi ero löytyy kuitenkin joukkueiden hyökkäyspelistä. Kauden 2004–05 Chelsea ylsi Valioliigan piste-ennätykseen ennen muuta loistavan pelitemponsa ja voimakkaasti nousevien laitapelaajiensa ansiosta. Myös pelin kääntäminen skorpionimaisiksi vastaiskuiksi oli tuolla joukkueella huippunopeaa. Tälle tasolle on Mancinilla vielä maileja kirittävänä.

Kärsivällisyys ei ole koskaan kuulunut rahalla mälläävien seurojen hyveisiin, joten lienee vain ajan kysymys milloin Mancini saa kalossin kuvan takamukseensa, mikäli suunta ei muutu ja nopeasti. Italialaisen ainoa vaihtoehto on löysätä pelaajiensa suitsia ja loihtia ryhmälleen huomattavasti nykyistä aktiivisempi pelitapa.

City ei lauantain vakiokupongilla esiinny, mutta viikon liigavarma löytyy kuitenkin samasta kaupungista. Kohteessa 3 Man United saa vieraakseen Wiganin. ManU osoitti luonnetta viime viikon kierroksella nousemalla 2-0 -tappioasemasta tasapeliin Aston Villan vieraana. Nyt joukkue parantelee asemiaan mestaruustaistossa ottamalla täydet kolme pistettä.

Loukkaantumisongelmista kärsivä Chelsea otti sunnuntaina rumasti selkäänsä Sunderlandilta. Vastaavia romahduksia ei ole Stamford Bridgellä usein nähty, joten sinisten leirissä on käyty varmasti tiukkaa palaveria viikonlopun kierroksen jälkeen. Topparilegenda John Terryn selkä on pahasti rikki, mutta Frank Lampard palannee kokoonpanoon Birmingham-otteluun, joka löytyy kupongin kohteesta 2. Odotettavissa on ryhtiliike, jonka ansiosta toista perättäistä tappiota ei nähdä. Kohteeseen risti kakkosvarmistuksella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 20.11. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), X(2), 1, 1, 1(2), X, 1, 1, 1, 1(X), 1(2), 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 19.11.2010.

PÄHKINÄNKUORESSA

Tästä blogista löytyy koottuna jalkapalloaiheisia tekstejä Kansan Uutisten vakiopalstalta ja muista lehdistä sekä blogeista vuosilta 2007-2012. Mukana on kirjoituksia myös Etelä-Afrikan MM-kisojen ajan pyörineestä Vasuri puhuu -blogista.

Blogin nimi viittaa oululaiseen jalkapalloseuraan Inter Välivainio FC:hen, jonka tunnuslauseena Vetäjä hakee tunnetaan.

Kirjoittaja on oululainen jalkapalloihiminen, joka kannattaa intohimoisesti AC Oulua sekä Suomen A-maajoukkuetta ja seuraa aktiivisesti muutaman muun eurooppalaisen futisseuran edesottamuksia. Brasilialainen ja afrikkalainen futis väräyttävät myös jossain määrin viisaria.

Kirjoittajan kotisivut löytyvät tästä.

Arkistot

Kategoriat

Tilastot

  • 1,485 lukukertaa
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.