You are currently browsing the category archive for the ‘Yleinen’ category.
Korruptio on ollut eräs jalkapalloyhteisöä eniten vaivanneista vitsauksista viime vuosina. Ruskeista kirjekuorista on puhuttu paljon myös vuoden 2018 ja 2022 MM-kisojen kisaisäntiä koskeneen valintaprosessin yhteydessä. Tapahtumaketjuun sisältyneet epäselvyydet ovat langettaneet synkän varjon lajin kattojärjestön FIFA:n ylle.
Monen mielestä Venäjän ja Qatarin valinnat osoittavat, että viimeistään nyt korruption mädättävä vaikutus on ulottunut jo organisaation korkeimmalle portaalle asti.
Vuoden 2022 kisat saanut Qatar käytti jo hakuvaiheessa yli 500 miljoonaa euroa hankkeensa toteutumisen varmistamiseksi. Muista vaihtoehdoista esimerkiksi Australian hakemus oli teknisiltä ja taloudellisilta osiltaan aivan toista luokkaa, mutta sheikkien rahalla rakentama satu lumosi valintakomitean.
Myös Venäjän valinta oli monella tapaa erikoinen ratkaisu. Maan talous on epävakaassa tilassa. Vladimir Putinin hehkuttaman, kaikkien aikojen viihdeshow’n kustannukset kuittaavat venäläiset veronmaksajat. Myös Stadioneja täytyy modernisoida rankalla kädellä. Kisaisännyys onkin herättänyt yllättävän paljon kritiikkiä Venäjällä, jopa urheiluihmisten keskuudessa. Turnauksen hinta on tavallisen venäläisen näkökulmasta sen tuottamaa hyötyä suurempi.
Suomalaisessa urheilumediassa spekuloitiin Birminghamissa viimeksi päätään nostaneen brittihuliganismin tuhonneen Englannin mahdollisuudet kisaisännyyteen. Arvio on täysin pielessä. Jos huliganismiongelma todellisuudessa vaikuttaisi valintaan, MM-kisoja ei olisi koskaan pitänyt myöntää Venäjälle. Satojen ihmisten massiiviset joukkotappelut ja ammattimainen huligaanitoiminta ovat Venäjällä arkipäivää.
Myös meikäläiset perhekannattajat ovat saaneet maistaa venäläisen jalkapallokulttuurin pimeää puolta. Kesän 2009 tapahtumat Töölössä ennen Suomi–Venäjä -karsintaottelua ovat monella vielä tuoreessa muistissa. Tuolloin Pietarin Zenitiä seuraavat elämäntapahuligaanit hyökkäsivät suomalaisfanien rauhanomaisen kulkueen kimppuun ja jälki oli todella pahannäköistä.
Venäjän valinnan voi ongelmista huolimatta jotenkin vielä ymmärtää. Kyseessä on kuitenkin jalkapallossa ja muussa urheilussa kunnostautunut maa, jolla on kokemusta suurten urheilutapahtumien järjestämisestä.
Qatarin tapauksessa ratkaisu oli todella omituinen. Maassa ei ole oikeastaan minkäänlaista jalkapallokulttuuria. Myös kestävän kehityksen kannalta valinta on käsittämätön. Aavikolle rakennetaan öljyrahalla kymmenen stadionia, jotka puretaan kisojen päätteeksi ja siirretään muualle. Luvassa on kaikkien aikojen muovisin kisatapahtuma. Samalla periaatteella kisat voitaisiin järjestää vaikka kuussa.
Persianlahden kesäilmasto ei sovellu hirvittävän kuumuuden takia jalkapalloiluun, joten stadioneille täytyy rakentaa valtavat ilmastointijärjestelmät. Toinen vaihtoehto on siirtää kisat talvelle, mikä sekoittaisi täysin kansainvälisen seurajoukkuefutiksen aikataulut. FIFA:ssa näiden ongelmien huomioiminen on tapahtunut jälkijättöisesti.
Jatkossa kisojen valintaprosessia täytyy uudistaa kovalla kädellä. Seteliselkärankaisten komiteat on purettava ja korvattava ääni per jäsenmaa -periaatteella. Laajentamalla järjestön merkittävämpään päätökseen osallistuvaa ihmisjoukkoa, ruskeiden kirjekuorien vaikutus vähenee väistämättä. Tehtyjen valintojen osalta vahinko on kuitenkin ehtinyt jo tapahtua. Maailman hienoimman urheilutapahtuman arvostus on kokemassa melkoisen inflaation. Setelit ovat saaneet taas kädet kutiamaan.
Vakioveikkaajien joululahjat jaetaan perinteisen Tapaninpäivän ottelukierroksen yhteydessä. Englantia koetteleva lumikaaos saattaa vielä vaikuttaa otteluiden järjestämiseen, joten kohteiden tilanne kannattaa tarkistaa vielä pelipäivän aamuna.
Liigaotteluiden varmimmat voittajat löytyvät kupongin alkupäästä. Kohteen 1 Manchester United on tarrannut vahvasti kiinni mestaruuspokaaliin Chelsean kompuroinnin myötä. Tapanina Old Traffordilla vastaan asettuva Sunderland on kevyttä kauraa manchesteriläisten käsittelyssä. Varma ykkönen.
Championshipin puolella kiinnostavin pelattava on Leeds, joka matkaa Leicesterin vieraaksi kohteessa 9. Kuntopuntarin kärkipäähän noussut Leeds kärkkyy suoran nousijan paikkaa ja on vahva suosikki pisteille keskikastin ”Kettuja” vastaan. Kohteeseen varma kakkonen.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 26.12. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 2(1), 1, X(2), 1(2), 1, X, X(1), 2, 1(X), 2(1), 1, X.
Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 23.12.2010.
Jälkihuomautus: -
Eräs suomalaisten jalkapallokatsomoiden tunnetuimmista lauluista alkaa otsikossa mainituin sanoin. Tuomarin olemassaolo muistetaan usein vasta siinä vaiheessa, kun musta-asuinen, pelaajien keskellä puikkelehtiva henkilö viheltää tai jättää viheltämättä pilliinsä omalle joukkueelle epäsuotuiseen aikaan.
Hyvin ja tasapuolisesti vihellettyä ottelua ei muista kukaan, kun taas epäonnistumisen sattuessa ”seepra” on kansanjoukkojen sylkykuppi ja suurin vihollinen. Maailmasta ei varmasti löydy kovin monta työtehtävää, joissa onnistumisia ei arvosteta lainkaan.
Tarkkaan ottaen tuomarina toimiminen ei edes ole ammatti. Maailman huipputuomareista jokaisella on olemassa siviiliammatti, päätyö, joka tuo leipää pöytään.
Tilanne on erikoinen, sillä pääsarjojen ja maajoukkueiden turnajaisten ympärillä liikkuu vuosittain valtava määrä rahaa. Samaan aikaan henkilöt, joilla on suurin vastuu otteluiden tasapuolisuudesta ja samalla suurimmat mahdollisuudet vaikuttaa lopputuloksiin, toimivat miltei täysin amatööripohjalta.
Tällä kaudella on nähty tuttuun tapaan useita järkyttäviä oikeusmurhia, jotka ovat johtuneet karkeista tuomarivirheistä. Ruotsalaisella tuomarilla Martin Hanssonilla voi olla nykyisin vaikeuksia löytää ystäviä Irlannista. Hansson oli varmaankin ainoa ihminen Dublinin Croke Parkilla, joka ei nähnyt Thierry Henryn kädellä tehtyä haltuunottoa, minkä seurauksena ranskalaiskärki karkasi maalintekoon. Henryn maali merkitsi Irlannin putoamista ensi kesän MM-turnauksesta.
Jokainen jalkapallofani voi hetkessä nimetä useita tapauksia, jolloin tuomarivirheen myötä tapahtui jotain peruuttamatonta. Oulussa esimerkiksi muistetaan kauden 2006 RoPS-ottelun tapahtumat edelleen erittäin hyvin.
Taiston viheltänyt Antti Munukka nosti AC Oulun pelaajille kaksi erittäin kyseenalaista punaista korttia ja hylkäsi köykäisin perustein kotijoukkueen Dragan Pejicin puskeman johto-osuman. Seuraus: Munukka poistui kentältä järjestysmiesten suojaamana vihaisen yleisön käytyä todella kuumana kyseenalaisten tuomioiden johdosta.
Näkyvien epäonnistumisten vastapainoksi tuomareilta on nähty tälläkin kaudella satoja, jos ei tuhansia hyviä suorituksia. Niitä on jalkapalloon tunteikkaasti suhtautuvien kannattajien hankalampi muistaa. Päteviä tuomareita löytyy kuitenkin jokaisesta Euroopan suursarjasta.
Hyvän tuomarin ominaisuuksia ovat johdonmukaisuus, järkähtämättömyys ja auktoriteetti. Hyvä tuomari kommunikoi tarvittaessa pelaajien kanssa asiallisesti, mutta ei anna heidän vaikuttaa tuomioihinsa. Tällaisia myös pelaajien arvostamia tuomareita ovat olleet muun muassa jo uransa lopettanut italialainen Pierluigi Collina ja viime vuonna maailman parhaaksi jalkapallotuomariksi valittu Roberto Rosetti.
Fiksuin uudistus tuomareiden tason parantamiseksi olisi ohjata yhä enemmän entisiä pelaajia tuomariuralle. Kokemus taiston tiimellyksessä myllertävistä tunteista auttaisi suhtautumaan tapahtumiin varmasti paremmin. Siirtyminen ammattituomareihin olisi toinen tärkeä askel, joka tulisi ottaa pikimmiten.
Taistelu Valioliigan mestaruudesta on lähestymässä loppuhuipentumaansa ja tämä näkyy myös viikon vakiokierroksella.
Kohteessa 4 Chelsea on pakkovoiton edessä, kun neljännestä sijasta ja paikasta Mestareiden liigan karsintoihin vielä tiukasti taisteleva Aston Villa saapuu Stamford Bridgelle. Chelsea on loukkaantumishuolistaan huolimatta hereillä ja nappaa täydet pisteet. Varma ykkönen.
Viikon varmin kotivoitto löytyy kohteesta 6, jossa mahdollisuutensa sarjapaikan säilyttämiseen jo ajat sitten menettänyt Portsmouth matkaa Tottenhamin vieraaksi. Spurs jahtaa vielä europaikkoja, joten täyden pistepotin nappaaminen kiinnostaa varmasti.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 27.3. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), 1, 2(X), 1, X(2), 2, 1(X), 1, 1, 1(2), 2, 1, X(1).
Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 26.3.2010.
Jälkihuomautus: Vihjerivillä 1+2 oikein. Uuh.
Keski-Euroopassa paljastunut ja jatkuvasti laajeneva sopupeliskandaali on langettanut jälleen synkän varjon eurooppalaisen jalkapallon eetoksen ylle. Sopuiluepäilyjen aiheuttama shokkiaalto ei ole kuitenkaan järisyttänyt lajin moraaliperustaa eikä kyseenalaistanut jalkapallon ympärille pesiytyneitä hämäriä toimintatapoja tavalla, jolla moni olisi halunnut. Globaali futiskaravaani on jatkanut kulkuaan tutuissa karnevaalitunnelmissa.
Jalkapallohistorian tähän mennessä suurin otteluiden lopputulosten peukaloimiseen liittyvä organisaatio paljastui viime viikolla, kun Saksan Bochumissa syyttäjä ja poliisi kertoivat pidättäneensä 15 ihmistä eri puolilla Eurooppaa epäiltyinä yli 200:aa ottelua koskevasta lopputulosten järjestelystä.
Suurennuslasin alla on nyt joukko yhdeksässä maassa pelattuja otteluita. Mukana on myös Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan taistoja. Sadat ruskeat kirjekuoret ovat siis vaihtaneet omistajaa tässä ennennäkemättömässä vedonlyöntiskandaalissa.
Sopupelitapaus eli valitettavasti ole ainoa laatuaan jalkapallon saralla. Edellinen epäily tulosten järjestämisestä nousi julkisuuteen lokakuussa Venäjällä. Italian vuoden 2006 Calciopoliksi nimetty skandaali on myös jalkapalloa seuraavien tuoreessa muistissa. Tuolloin kolme saapasmaan pääsarjan suurseuraa peukaloi ottelujen tuomariasetteluja menestyksen toivossa.
Jalkapalloväen suhtautuminen uusimpaan tapaukseen on ollut ristiriitaista. Mediassa suurin poru on viime viikkoina liittynyt Ranskan Thierry Henryn käsivirheeseen MM-karsintaottelussa Irlantia vastaan. Vedonlyöntiskandaalista on tullut takasivun juttu.
Toisaalta lajin nokkamiesten huoli on ollut ainakin puheiden perusteella syvä. FIFA ja UEFA ovat puuhaamassa ongelmiin liittyvää kriisikokousta, joka on määrä järjestää ensi kuussa MM-kisaisäntä Etelä-Afrikan maaperällä. Toisaalta samaan aikaan Euroopan suursarjojen ja Mestareiden liigan pelejä on jatkettu aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Tavallinen eurooppalainen futiskeijo on kyynikko, joka suhtautuu paljastuneisiin ongelmiin huolestuen, mutta vain kevyesti. Keskivertokannattaja ymmärtää jalkapallon olevan valtava globaali kansanliike ja bisnes, jonka ympärille pesiytyy varmasti jatkossakin rikollista toimintaa. Vedonlyöntiskandaalit, doping, nuorten pelaajien epäeettinen värvääminen ja muut epämiellyttävät lieveilmiöt liittyvät futikseen niin kauan kuin lajin ympärillä liikkuvat suuret setelit.
Kansallisten liittojen sanktioiminen esimerkiksi kansainvälisestä kilpailutoiminnasta sulkemisella olisi kenties riittävän vahva keino tulevaisuuden skandaalien estämiseksi. Näin toimittiin 1980-luvulla huliganismin muodostuttua vakavaksi ongelmaksi jalkapallopiireissä.
Näin rajut toimenpiteet merkitsisivät kuitenkin suuria taloudellisia tappioita, joten niiden käyttöönottaminen vaikuttaa valitettavan epätodennäköiseltä. Onkin vain ajan kysymys, milloin jalkapallokaupunkien postipalvelut saavat seuraavat ruskeat kirjekuoret kuljetettavakseen.
Vakiokupongilla jatketaan Englannin sarjojen merkeissä. Valioliigassa Manchesterin suurjoukkueet City ja United ovat vahvoilla omissa kamppailuissaan. Joukkueet ovat kuitenkin peliprosenttien mukaan vahvasti ylipelattuja, joten jättipottia hakevien kannattaa sijoittaa vaihtomerkki ainakin kolmoskohteen City–Hull -otteluun.
Viikon peli-ideat löytyvät kohteista 6 ja 9. Sunderland löi viime lauantaina Arsenalin ja purjehtii vahvassa myötätuulessa. Häpeällisen 1–9-tappion Spursin vieraana kokenut Wigan on ongelmissa. Kohteeseen vierasvoitto, joka kuitenkin varmistetaan ykkösellä.
Kohteen 9 Reading taivaltaa taulukon pohjalta ylöspäin ja on materiaalilta Derbyä vahvempi yhdistelmä. Vierasvoitto pudottaa aimo tukun rivejä pois täysosumataistelusta, joten kohteeseen rohkeasti varma kakkonen.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 28.11. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1(X), 2, 1(X), 2(1), 1, X(1), 2, 1, 1(X), 1, 2(X).
Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 27.11.2009.
Jälkihuomautus: Vihjerivillä 5+3 oikein.
